VMV 6 (1936)

Mika Waltarin käsikirjoittama kotimaisen elokuvakentän innostava lajityyppiavaus on korkealuokkainen jännitys- ja seikkailuelokuva, jossa merivartiosto yrittää estää Helsingin edustalla tapahtuvaa pirtunsalakuljetusta. Neuvokas pursimies pääsee rikollisliigan jäljille ja tekee rohkeudellaan vaikutuksen ihastukseensa.
***
Kun kieltolaki oli huhtikuussa 1932 kumottu, arveltiin että salakuljetus tyrehtyisi, mutta se osoittautuikin rannikkoseuduilla edelleen tuottoisammaksi kuin esimerkiksi kalastus. Vuoden 1935 kesäkuussa eli VMV 6:n kuvausaikoihin takavarikoitiin Merivartiolaitoksen Suomenlahden piirissä 637 litraa spriitä, ja vuonna 1936, jolloin laitoksella oli lukuisten alusten ja veneiden lisäksi käytössään myös kaksi vanhaa Aeron lentokonetta, takavarikoitiin kaikilla alueilla lähes 51 000 litraa spriitä, 11 moottorivenettä ja kolme soutuvenettä. Yhdessä tuon ajan muistioista ehdotettiin, että vartiomoottoriveneistä muodostettaisiin sulkuketju, joka estäisi salakuljetusveneiden pääsyn suojaiseen saaristoon. Koivistolta Ahvenanmaalle ulottuvaan ketjuun olisi tarvittu 20 VMV-venettä silloisten viidentoista asemesta.
VMV 6 (1936) oli Risto Orkon viides ohjaustyö. Yhdessä Erkki Karun kanssa 1933 syntynyt esikoinen Ne 45000 oli luonteeltaan osallistuva yhteiskunnallinen draama, kolme seuraavaa – Herrat täysihoidossa, Minä ja ministeri sekä Siltalan pehtoori – komedioita. VMV 6:ssa tavoiteltiin jännitys- ja seikkailuelokuvan tuntemuksia rakkausjuonteilla ryyditettynä. Mukana oli myös laulu- ja soittokohtauksia sekä Orkon elokuviin erottamattomasti kuuluva tanssijakso, tällä kertaa saariston latotanssiaisina.
Nimensä elokuva sai merivartioalusten tyyppitunnuksen mukaan. Elokuva perustui Mika Waltarin alkuperäiskäsikirjoitukseen, jonka syntyvaiheista kirjailija itse kertoi Suomi-Filmin Uutisaitassa (4/1935) seuraavaan tapaan: ”Ennen VMV 6:tta olin kirjoittanut jo neljä filmiluonnosta. Niistä yksi filmattiin enkä tuntenut sitä omakseni, vaan ihmettelin. Yksi raukesi varojen puutteessa. Yksi jäi makaamaan vastaisen varalta ja yksi oli kerta kaikkiaan niin huono, että se heitettiin paperikoriin. Silloin häpesin sitä, nyt en enää häpeä. Sillä nyt tiedän, että filmikäsikirjoituksen laatiminen on vaikeinta, mihin kirjailija voi ryhtyä. [- -] Kuukauden jauhamisen jälkeen kirjoitin jo kohtauksiksi jaetun käsikirjoituksen rungon. Nyt yhtyi jauhamiseen myös toimittaja Tattari käsikirjoituslaadinnan teknillisenä asiantuntijana. Kaikkiaan kului työhön kolmisen kuukautta, joiden aikana laihduin viisi kiloa, kalpenin, menetin ruokahaluni ja näin pahoja unia öisin. Näin jälkeenpäin katsoen se oli hauskaa aikaa. Silloin se ei sitä ollut.”
Käsikirjoitusta muutettiin monin paikoin vielä kuvattaessa, ja leikkausvaiheessa jätettiin liiallisen pituuden vuoksi useita jaksoja pois. Silti tarkastuspituus oli 3 500 metriä eli runsaat kaksi tuntia. Elokuvaa on myöhemmin lyhennetty niin, että sen nykyinen pituus on 2 880 metriä (106 minuuttia).
Merivartiolaitos avusti kuvauksissa: mukana oli vartiomoottoriveneistä myös VMV 5 ja VMV 12. Uudenkaupungin telakalla rakennettu puurunkoinen VMV 6 poistettiin käytöstä vasta 25.4.1960. Kuvauksissa tarvittavat 250 pirtukanisteria tilattiin alan erikoisliikkeestä – vanhojen ja käytettyjen kanisterien hankinta osoittautui vaikeaksi ja olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi.
Kesällä 1935 Suomi-Filmi hankki Aga-Balticilta uuden äänityslaitteiston (äänikamera III) VMV 6:n kuvauksia varten. Laitteistoa täydennettiin samoin Aga-Balticin rerecording- eli 2-kanavaisella miksauskoneistolla, jolla voitiin ensi kertaa Suomessa sekoittaa repliikkejä, musiikkia ja tehosteita toistensa päälle.
Kuvaajana piti alun perin olla Theodor Lutsin ja nuoren ensikertalaisen Erik Blombergin toimia vain valokuvaajana sekä kuvaajana kakkoskamerassa. Risto Orko ihastui kuitenkin niin Blombergin työnäytteisiin, että kiinnitti hänet pääkuvaajaksi ja siirsi Lutsin yhtiön kakkosryhmään Valentin Vaalan kuvaajaksi. VMV 6:n kuvaustyylille on tunnusomaista runsas alakulmien käyttö.
Järjestäjänä oli ensi kertaa elokuvatyössä mukana Helsingin Kansanteatterista pestattu, myöhempi ohjaaja Orvo Saarikivi. Myös Santeri Karilolle elokuva oli ensimmäinen. Karilon ja Joel Rinteen rajua tappelukohtausta kuvattaessa Karilolta katkesi muutama kylkiluu. Lahti-lehden 25.7.1935 kertoman mukaan Olavin setää, vuorineuvos Manneria, näytteli lahtelainen teatterinjohtaja Hannes Flinck (myöh. Hako). Lopullisessa elokuvassa roolia kuitenkin esitti Valter Tuomi, jonka nimi mainitaan myös sekä alkuteksteissä että käsiohjelmassa. Syksyllä 1935 ilmestyneen Suomi-Filmin ensimmäisen Uutisaitta-lehden kansikuvana oli VMV 6:n naistähti Regina Linnanheimo.
VMV 6:n yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden 1936 kolmanneksi paras. Tuotantokustannuksiltaan tavallista kalliimmaksi tullut elokuva sai kuitenkin kustannuksensa katetuiksi vasta vuonna 1942. Tuottoja kertyi vuoden 1958 maaliskuuhun mennessä kaikkiaan 1 923 237 markkaa.
– Suomen kansallisfilmografia 2 (1995).
