MIEHEN KYLKILUU (1937)

Mannens revben
Ohjaaja
Orvo Saarikivi, Hugo Hytönen
Henkilöt
Elsa Rantalainen, Verna Piponius, Helena Kara
Maa
Suomi
Tekstitys
ei tekstitystä
Ikäraja
S
Kesto
80 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 2K DCP
Lisätieto
Maria Jotunin näytelmästä

Komedian pohjana on pienen kylän ihmissuhdekiemuroihin keskittyvä Maria Jotunin samanniminen näytelmä (1914). Apteekkioppilas Aina (Helena Kara) ja lääkäri Yrjö (Kaarlo Kytö) seurustelevat, mutta kuten niin usein, mustasukkaisuus on ongelma. Näytelmä kirjoitettiin aikana, jolloin aviopuolison pettäminen oli vielä rikos.

***

”Jos tekijältä kysytään, miten jokin näytelmä on saanut alkunsa, ei hän useinkaan sitä jälkeenpäin muista. Sillä usein teos lähtee kehkeytymään hyvin vähäpätöisistä ja viattomista alkusysäyksistä, välistä jostakin mieleen johtuneesta vuorosanasta tahi kuullusta äänensävystä, välistä jostakin päätelmästä tahi silmiin osuneesta pikkuseikasta. Tällainen pieni eletty, kuultu tahi nähty lähtökohta voi aukaista välähdyksen tavoin eteen uuden ihmisen eikä tämän uuden ihmisen tarvitse olla sukuakaan sille, joka alun esiin kutsui.

Oli kaunis päivä. Katselin ikkunasta ulos kadulle, joka oli tyhjä. Silloin näen nurkan takaa tulevan juhlallisen hahmon, laihan, pitkän naisen, mustassa puvussa, musta lieriniekka olkihattu kovasti vinossa otsalla ja hatussa korkea, punainen rusetti. Nainen katosi samassa kadulta, mutta jälkeen jäi Miina. Ja Miina sanoo: ”Saanenkohan koskaan levätä sen rinnalla, jota rakastan.” Se oli kappaleen ensimmäinen vuorosana, joka synnytti taas toisia.

– Maria Jotuni

”Miehen kylkiluu on nuorekkaimpia ja elinvoimaisimpia suomalaisia komedioja. Se sisältää semmoisen paljouden huvittavia tyyppejä ja kohtauksia kihlaus-, avioliitto-, ja avioerohommineen, sovitettuina luontevasti punotun juonen ympärille, kuin saattaa tavata vain synnynnäisellä komediakirjoittajalla. Raikas ja vapaa näkemys yli jokapäiväisen ihmisajatuksen mataluuden ja tunteen kehittämättömyyden aukenee tutustuessa sen henkilökuva-asteikkoon, jossa suorasukaisen maalaisen materialismin rinnalla nähdään herrasväen oikuttelevaa ja kinastelevaa pikkutunteilua sekä koomillisia älyn vapautumisyrityksiä.”

– Viljo Tarkiainen (Suomalaisen kirjallisuuden historia, 1935)

”Miehen kylkiluu” on hyvällä syyllä ollut Maria Jotunin suosituimpia näytelmiä. Siinä on kukassaan sellainen kirpeän herkullinen suomalainen kansanhuumori, jonka puitteissa hyvin vakavia asioita pystytään käsittelemään kevyen näköisesti ja silti tavattoman terävästi ja syvällisesti. Nämä ominaisuudet paistavat läpi myös Suomi-Filmin elokuvaversiosta, jonka ohjasivat ensimmäisenä työnään Orvo Saarikivi ja hänen rinnalleen henkilöohjaajaksi kiinnitetty näyttelijä Hugo Hytönen. Kuvaajaksi saatiin alan kotimainen veteraani ja pioneeri Oscari Lindelöf (1887–1954), joka yli parin vuosikymmenen ajan oli keskittynyt hoitamaan omaa elokuvayritystään.

Miehen kylkiluun kerronnallisissa ratkaisuissa, ohjauksessa ja näyttelijätyössä saattaa olla toivomisen varaa, mutta kesämaisemia ja Jotunin vuoropuhelua on nautittavan paljon jäljellä: ne ovat niin vankkaa ja vaikeasti pilattavaa pohjaa että mielikuvitus kernaasti kiirehtii täyttämään tai unohtamaan puutteet.

Jotunin draama rakentuu tutulle naimajuonittelulle: yksi avioliitto on kriisissä, menevä nuori mies ja poikamiestyttö kiertävät keskinäistä tunnettaan kuin kissa kuumaa puuroa, vanhapoikarenki on pulmallisessa valintatilanteessa keittäjättären ja sisäkön välillä. Miehen ja naisen suhteen ikuisesti hiertävä ongelma eri muunnelmineen välittyy Jotunin tekstistä tavalla, joka on hersyvän hauska ja yllättävän moderni. Jotuni on yhä suomalaisen kirjallisuuden tyylikkäin naisasian ajaja. Hänen naisensa eivät ole mitään hömppöjä, vaan aidosti tuntevia, ajattelevia, heikkoudessaankin uljaita ilmestyksiä.

– Sakari Toiviainen (1979)