Puolalaisen Krzysztof Kieślowskin ikoninen televisiosarja Dekalog (The Decalogue/Kymmenen käskyä, 1988–89) on laajalti tunnustettu yhdeksi 1900-luvun merkittävimmistä elokuvateoksista ja tv-sarjoista. Jokainen jakso liittyy yhteen käskyyn, mutta ei kirjaimellisena opetuksena tai saarnana, vaan eettisenä ja elämää pohtivana tarinana. Varsovalaiseen kerrostalokortteliin sijoittuvan sarjan henkilöt ovat tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat vaikeiden moraalisten valintojen eteen. Alun perin usealle ohjaajalle suunniteltu sarja syntyi reaktiona 80-luvun puolalaisen elämän epäjärjestykseen ja globaalin arjen epävarmuuteen.

Dekalog kuvaa arjen moraalia ja tilanteita, joissa oikea ja väärä ovat monimutkaisia, ilman yksiselitteisiä vastauksia. Kieślowskin moraalikäsitys korostaa motiiveja ja seurausten epävarmuutta: hyvä aikomus ei aina riitä. Moraali syntyy tunteiden, pelon, rakkauden ja järjen ristipaineessa, ja jokainen valinta heijastuu väistämättä ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Arkirealismin ja filosofisen pohdinnan yhdistävän Dekalogin viides ja kuudes jakso laajennettiin myös pitkiksi elokuviksi Lyhyt elokuva tappamisesta (1988) ja Lyhyt elokuva rakkaudesta (1988).

Dekalog-näytöksiin on myynnissä Dekalog-sarjakortti hintaan 75 €/67 € (klubikortilla), mutta niihin on saatavilla myös yksittäislippuja.

***

“Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä.”

Dorota saapuu sairaalaan katsomaan kuolevaa miestään Andrzejta. Dorota on raskaana, ja heille tämä saattaisi olla viimeinen tilaisuus saada lapsi — mutta Andrzej ei ole lapsen isä. Dorota kysyy miestään hoitavalta lääkäriltä, kuoleeko Andrzej. Jos hän jää henkiin, Dorota ottaa abortin; jos mies kuolee, hän pitää lapsen.

[Ilman loppua (1984), Krzysztof Kieslowskin käänteentekevä elokuva, joka aloitti hänen yhteistyökumppanuutensa käsikirjoittaja Krzysztof Piesiewiczin ja säveltäjä Zbigniew Preisnerin kanssa, hyllytettiin aluksi ja tultuaan rajoitettuun levitykseen herätti pahennusta myös opposition ja kirkon taholla.] Kieslowski: Samaan aikaan kun kaikki tämä tapahtui törmäsin kadulla Piesiewicziin. Hän on lakimies, eikä hänellä ollut mitään erityistä tekeillä. Ehkä hänellä oli aikaa ajatella. Toki hänellä oli ollut muutama pikku homma hoidettavana sotatilan aikana, ja hän osallistui moniin poliittisiin oikeudenkäynteihin. Mutta sotatila päättyi odotettua nopeammin. “Jonkun pitäisi tehdä elokuva kymmenestä käskystä”, Piesiewicz sanoi. “Sinun pitäisi tehdä se.”

Piesiewicz ei osaa kirjoittaa, mutta hän osaa puhua, ja ajatella. Puhuimme tuntikausia tauotta ystävistämme, vaimoistamme, lapsistamme, suksistamme, autoistamme. Palaamme aina kuitenkin lopulta siihen mikä olisi hyödyksi tarinalle, jota kehittelemme. Perimmäiset ideat ovat hyvin usein peräisin Krzysztofilta, toteutuskelpoiset ideat. Minä tietenkin käyn torjuntataistelua niitä vastaan.

1980-luvun puolivälin Puolassa vallitsi kaaos ja epäjärjestys – se hallitsi kaikkea, käytännöllisesti katsoen jokaisen elämää. Pinnalla oli jännitys, toivottoniuuden tunne, ja pelko siitä, että vielä pahempaa oli tulossa. Tähän aikaan olin alkanut matkustella hiukan ulkomailla, ja havaitsin maailmassa laajemminkin yleisen epävarmuuden. En tarkoita niinkään politiikkaa kuin jokapäiväistä elämää. Aistin kohteliaitten hymyjen takana keskinäisen välinpitämättömyyden, ja minulla oli kiistaton tunne siitä, että yhä useammin katselin ihmisiä, jotka eivät oikeastaan tienneet, miksi he elivät. Piesiewicz oli mielestäni oikeassa, mutta pidin kymmenen käskyn filmaamista myös hyvin vaikeana tehtävänä.

– Teoksen Kieslowski on Kieslowski (1993, suom. 1994 Matti Apunen) mukaan AA 1994