Puolalaisen Krzysztof Kieślowskin ikoninen televisiosarja Dekalog (The Decalogue/Kymmenen käskyä, 1988–89) on laajalti tunnustettu yhdeksi 1900-luvun merkittävimmistä elokuvateoksista ja tv-sarjoista. Jokainen jakso liittyy yhteen käskyyn, mutta ei kirjaimellisena opetuksena tai saarnana, vaan eettisenä ja elämää pohtivana tarinana. Varsovalaiseen kerrostalokortteliin sijoittuvan sarjan henkilöt ovat tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat vaikeiden moraalisten valintojen eteen. Alun perin usealle ohjaajalle suunniteltu sarja syntyi reaktiona 80-luvun puolalaisen elämän epäjärjestykseen ja globaalin arjen epävarmuuteen.

Dekalog kuvaa arjen moraalia ja tilanteita, joissa oikea ja väärä ovat monimutkaisia, ilman yksiselitteisiä vastauksia. Kieślowskin moraalikäsitys korostaa motiiveja ja seurausten epävarmuutta: hyvä aikomus ei aina riitä. Moraali syntyy tunteiden, pelon, rakkauden ja järjen ristipaineessa, ja jokainen valinta heijastuu väistämättä ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Arkirealismin ja filosofisen pohdinnan yhdistävän Dekalogin viides ja kuudes jakso laajennettiin myös pitkiksi elokuviksi Lyhyt elokuva tappamisesta (1988) ja Lyhyt elokuva rakkaudesta (1988).

Dekalog-näytöksiin on myynnissä Dekalog-sarjakortti hintaan 75 €/67 € (klubikortilla), mutta niihin on saatavilla myös yksittäislippuja.

***

“Älä tee huorin.”

Yksinäinen, estynyt nuorukainen vakoilee kaukoputkella vastapäisessä talossa asuvaa kaunista, itsenäistä, aktiivista single-elämää viettävää naista, ja tunnustaa tälle rakkautensa. Naista kiinnostaa vain seksi, ei rakkaus, ja nolattu nuorukainen yrittää itsemurhaa.

[Kehitellessään Dekalogia 1980-luvun puolivälissä Krzysztof Kieslowski ja Krzysztof Piesiewicz päättivät sulkeistaa poliittiset kysymykset.] Krzysztof Kieslowski: Silloinkin kun elokuvani kuvaavat politiikkaan sekaantuneita ihmisiä, yritän aina saada selville millaisia ihmisiä he ovat. Politiikka muodostaa vain taustan. Lyhyet dokumenttielokuvanikin kuvasivat ihmisiä, sitä millaisia he ovat. Ne eivät olleet poliittisia elokuvia. Amatöörissäkin ns. toista puolta edustava hahmo, tehtaanjohtaja joka lyhentelee päähenkilön filmiä, on ihminen. Hän ei ole pelkkä tylsämielisen byrokraatin perikuva. Piesiewiczin kanssa emme uskoneet, että politiikka kykenisi muuttamaan maailmaa, ainakaan paremmaksi. Aloimme myös vaistonvaraisesti aavistella, että Kymmentä käskyä voisi markkinoida ulkomailla. Siksi päätimme jättää politiikan pois.

Koska elämä Puolassa on vaikeaa – oikeastaan sietämätöntä – minun oli kuvattava sitä elokuvissani. Säästin silti katsojat monilta arkielämän epämiellyttävyyksiltä. Ensinnäkin säästin heidät joltakin niin hirveältä kuin politiikka. Toiseksi en näyttänyt jonoja kauppojen edessä. Kolmanneksi en kuvannut säännöstelykortteja – vaikka monia tuotteita säännösteltiinkin silloin. Ja neljänneksi en kuvannut ikävystyttäviä ja kammottavia traditioita. Yritin kuvata yksilöitä vaikeissa tilanteissa. Kaikki se, mikä liittyi yhteiskunnallisiin hankaluuksiin tai elämän yleisiin vaikeuksiin oli aina jossakin taustalla.

– Teoksen Kieslowski on Kieslowski (1993, suom. Matti Apunen 1994) mukaan AA 1994