Puolalaisen Krzysztof Kieślowskin ikoninen televisiosarja Dekalog (The Decalogue/Kymmenen käskyä, 1988–89) on laajalti tunnustettu yhdeksi 1900-luvun merkittävimmistä elokuvateoksista ja tv-sarjoista. Jokainen jakso liittyy yhteen käskyyn, mutta ei kirjaimellisena opetuksena tai saarnana, vaan eettisenä ja elämää pohtivana tarinana. Varsovalaiseen kerrostalokortteliin sijoittuvan sarjan henkilöt ovat tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat vaikeiden moraalisten valintojen eteen. Alun perin usealle ohjaajalle suunniteltu sarja syntyi reaktiona 80-luvun puolalaisen elämän epäjärjestykseen ja globaalin arjen epävarmuuteen.

Dekalog kuvaa arjen moraalia ja tilanteita, joissa oikea ja väärä ovat monimutkaisia, ilman yksiselitteisiä vastauksia. Kieślowskin moraalikäsitys korostaa motiiveja ja seurausten epävarmuutta: hyvä aikomus ei aina riitä. Moraali syntyy tunteiden, pelon, rakkauden ja järjen ristipaineessa, ja jokainen valinta heijastuu väistämättä ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Arkirealismin ja filosofisen pohdinnan yhdistävän Dekalogin viides ja kuudes jakso laajennettiin myös pitkiksi elokuviksi Lyhyt elokuva tappamisesta (1988) ja Lyhyt elokuva rakkaudesta (1988).

Dekalog-näytöksiin on myynnissä Dekalog-sarjakortti hintaan 75 €/67 € (klubikortilla), mutta niihin on saatavilla myös yksittäislippuja.

***

“Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palkollisia, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.”

Isä jättää kahdelle pojalleen perinnöksi mittaamattoman arvokkaan postimerkkikokoelman ja pienen asunnon, joka on varustettu massiivisilla lukoilla ja turvalaitteilla. Yksi puuttuva merkki tekisi kokoelmasta täydellisen, ja toinen pojista luovuttaa munuaisensa voidakseen hankkia sen. Sairaalasta palatessaan veljekset huomaavat, että kokoelma on varastettu, ja tekevät toisistaan ilmiannon poliisille.

Krzysztof Kieslowski: Jokaisessa jaksossa on mukana mies, joka vaeltaa ympäriinsä. En tiedä, kuka hän on. Hän katsoo meitä, elämäämme. Hän ei ole meihin tyytyväinen. Hän ei esiinny 7. osassa, koska en kuvannut häntä oikein, eikä myöskään 10. osassa, vaikka ilman muuta olisi pitänyt.

Hahmo ei ollut alun perin käsikirjoituksessa. Mutta [TOR-studiolla] oli terävä käsikirjoituspäällikkö Witek Zalewski, johon luotan valtavasti. Kirjoitettuamme käsikirjoituksen hän sanoi minulle jatkuvasti: “Minusta tästä puuttuu jotakin”. “Mutta mitä, Witek?” “En osaa sanoa.” Lopulta hän kertoi minulle tarinan puolalaisesta kirjailijasta nimeltä Wilhelm Mach. Nähtyään erään elokuvan tämä sanoi ohjaajalle: “Pidin elokuvasta kovasti, varsinkin kohtauksesta hautausmaalla, jossa nähdään mustapukuinen mies”. “Anteeksi, mutta elokuvassa ei ole mitään mustapukuista miestä.” “Miten niin? Hän seisoi kuvan vasemmassa reunassa, yllään musta puku, valkoinen paita ja musta solmio. Sitten hän kulki kuvan oikeaan reunaan ja kuvasta pois.” “Elokuvassa ei ollut ketään sellaista.” “Oli. Minä näin hänet. Ja siitä pidin elokuvassa eniten.” Kymmenen päivän kuluttua kirjailija kuoli.

Silloin ymmärsin, mitä Witekin mielestä käsikirjoituksistamme puuttui. Hän kaipasi mustapukuista miestä, jota kaikki eivät näe ja nuori ohjaaja itsekään ei tiennyt elokuvassaan olevan. Mutta katsojat näkivät hänet, hahmon, joka katsoo heitä. Hän ei vaikuta tapahtumiin millään tavalla, mutta hän on jonkinlainen merkki tai varoitus niille, jotka huomaavat. Silloin liitin mukaan hahmon jota me kutsuimme “enkeliksi” ja kuvauspaikalle saapuvat taksinkuljettajat “piruksi”. Käsikirjoituksessa hän kulkee nimellä “nuori mies”.

– Teoksen Kieslowski on Kieslowski (1993, suom. 1994) mukaan AA 1994