NOTORIOUS – KOHTALON AVAIN (1946)

Vakoilutarinassa on unohtumattomia elokuvallisia kohtauksia, kuten kamera-ajo korkealta parvelta alhaalla seisovan Bergmanin käteen. Kaikkien aikojen elokuvasuudelmassa Hitchcock uhmaa Hayes-koodin kolmen sekunnin suutelusääntöä Bergmanin ja Grantin vaeltaessa parvekkeelta eteiseen. MacGuffin, viinipulloihin kätketty uraani, oli aikaansa edellä: atomipommia vasta kehiteltiin.

***

Alfred Hitchcock itse toimi Kohtalon avaimen tuottajana, joten tästä elokuvasta tuli hänen Amerikan vuosiensa ensimmäinen elokuva, johon hänellä oli täydellinen kontrolli. Elokuvan kertomus oli hänen omansa. Käsikirjoittajanaan hänellä oli – kuten Noidutussa – Hollywoodin nopeimpiin ja tehokkaimpiin kuulunut Ben Hecht (1893–1964). Tämän noir-henkisen elokuvan noir-sävyisestä kuvauksesta vastasi Ted Tetzlaff. Näyttelijöinään Hitchcockilla oli suuret suosikkinsa Ingrid Bergman ja Cary Grant, joiden työtä täydentävät suurenmoisella tavalla Claude Rains (Casablancassa Bergmanin tavoin esiintynyt hieno luonnenäyttelijä) ja Leopoldine Konstantin.

Jälleen kerran Hitchcock osoittaa taitonsa alistaa poliittisen ajankohtaisuuden – Etelä-Amerikkaan paenneitten natsien juonittelut ja uraanin atomipommin rakenneosana – henkilösuhteille niin, että elokuva on olennaisesti ajaton.

Tuskin mikään Hitchcock-elokuva on Kohtalon avainta tyylikkäämpi traktaatti ihmisen epäpuhtaasta motivaatiosta ja ‘harmaasta’ moraalista: ihmisen tahtomisen ja pyrkimisen loputtomasta epäpuhtaudesta ja hyvän ja pahan yhteen kietoutumisesta. Tämä tiivis ja jännityksensä loppuun asti säilyttävä mestariteos, jonka ihmissuhteiden geometriaa luonnehtii – kuten esimerkiksi Puhtauden lunnaissa (Blackmail, 1929) – kolmio, on lukemattomia katsomiskertoja kestävä monimielisen rikas teos. Noidutun tavoin se on rakkauskertomus ja tutkielma miehen ja naisen luottamuksesta (ja sen välttämättömyydestä), mutta siitä puuttuu Noidutun epäluonteva ‘intellektuaalisuus’ (kertomukseen ympätty psykoanalyyttinen viitekehys). Sitä paitsi Kohtalon avain on trillerinä, jännityselokuvana paljon Noiduttua parempi teos.

Hitchcock sanoi Kohtalon avaimen kertovan vanhan tarinan rakkauden ja velvollisuuden ristiriidasta. Tämän tematiikan aikaisempi toteutus oli esimerkiksi Puhtauden lunnaat ja sen myöhempiä tapauksia esimerkiksi Vaarallinen romanssi ja Topaz. Valtiopetoksesta tuomitun isän alkoholisoitunut tytär pakotetaan valtion edun nimissä – ‘valtioprostituution’ aihe kuten Vaarallisessa romanssissa – vakoilemaan Brasiliassa piileskelevien natsien toimia. Juonikuvioon kuuluu, että Alicia Huberman tuntee entuudestaan natsien johtohahmon Alex Sebastianin. Rakkaudennälkäinen Sebastian, jonka suhde äitiinsä ennakoi myöhempien Hitchcock-elokuvien sortavan voimakkaita äitihahmoja, on aidosti rakastunut niin ikään rakkaudennälkäiseen Aliciaan, jonka tunteet jakautuvat Devlinin ja Sebastianin kesken. Informaatiokuilu, joka syntyy ennen muuta siitä, ettei Devlin – Grant-hahmolle Hitchcock-elokuvissa tyypilliseen tapaan – pysty tunnustamaan rakkauttaan Alicialle, johtaa siihen, että Alicia on valmis menemään naimisiin Sebastianin kanssa. Tämä valtion edun mukainen ‘epäpuhdas avioliitto’, jossa puhtainta on Sebastianin teeskentelemätön rakkaus, vahvistaa mustasukkaisen Devlinin käsitystä Aliciasta: ‘kerran lutka, aina lutka’. Sebastian on kuitenkin Täydellisen rikoksen Tony Wendicen sukulaishahmo siinä, että hänestä tulee loukattuna aviomiehenä kylmäverinen murhaaja. Kun Sebastian saa tietää vaimonsa olevan amerikkalainen agentti, hän alkaa yhdessä vahingoniloisen äitinsä kanssa julman operaation: Alician eliminoimisen hitaalla myrkyttämisellä – piirre, jossa elokuva muistuttaa myöhempää Hitchcock/Ingrid Berman -elokuvaa Kauriin merkeissä (jossa Ingrid Bergman on niin ikään myrkytyksen uhri).

Elokuvan ‘MacGuffinina’ eli sen juonellisena liikuttajana toimii viinipulloihin kätketty uraanihiekka. Kuten Psykossa tässäkin elokuvassa salaisuutta säilytetään kellarissa. Ja kuten Psykossa äidin makuuhuone (ts. talon valtakeskus) on yläkerrassa. Psykoon – kuten moniin muihinkin Hitchcock-elokuviin – liittyy myös portaiden rooli. Kohtalon avain huipentuu portaissa. Devlin, joka on alkanut epäillä, ettei Alician tila johdukaan alkoholista, vaan jostakin muusta, tunkeutuu Sebastianin taloon ja Alician makuuhuoneeseen. Hitchcockin uran ehkä liikuttavimman rakkauskohtauksen jälkeen Devlin saattaa Aliciaa hitaasti alas portaita. Sebastian ja hänen äitinsä ilmaantuvat paikalle, samoin heitä kaikkia tarkkailevat Sebastianin natsiystävät. Sebastianilla ei ole varaa paljastua amerikkalaisen naisagentin aviomieheksi. Devlinin kiristys onnistuu ja hän saa Alician ulos talosta. Sebastian saattaa heitä autolle ja rukoilee päästä mukaan. Devlin torjuu julmasti miehen pyynnön ja jättää hänet teloittajiensa käsiin. Sulkeutuvasta ulko-ovesta tulee Sebastianille kuin giljotiinin terä tai kuten rautaesirippu Jonathan Cooperille elokuvassa Esirippu laskee. Noidutun optimististen, avautuvien ovien kuvien asemesta meillä on Kohtalon avaimen lopussa pahaenteisesti sulkeutuva ovi.

Elokuva alkaa kuten Psyko: meille ilmoitetaan tarkka aika ja paikka. Psykon tavoin katsojasta tehdään myös Kohtalon avaimen alussa heti tirkistelijä – rooli, joka katsojalla on myöhemminkin. David Bordwell näkeekin Kohtalon avaimen Hitchcockin ‘voyeurististen’ mestariteosten – joista Psyko on keskeisimpiä – sukulaisteoksena. Tärkeää ei ole vain tirkisteleminen, vaan katsominen ja katseet yleensäkin. Katseet vievät elokuvan toimintaa eteenpäin ja ne sekä synnyttävät että kanavoivat dramaattista jännitystä. Melkein jokaisessa kohtauksessa joku on tirkistelijä, ja Hitchcock operoi näkökulmilla ja niiden siirtymillä taitavalla tavalla. Loppukohtaus portaissa – sen katseiden ja näkökulmien moninaisuus ja katseisiin liittyvä odotuksen ja jännityksen lataus – on tässä mielessä nerokas, se on Hitchcockin ‘puhdasta elokuvaa’.

Näkemiseen ja katsomiseen liittyy myös epäselvä tai epäadekvaatti näkeminen. Tässä on elokuvan sukulaisuus esimerkiksi Vaarallisiin valheisiin, mutta myös muihin Hitchcockin naiskeskeisiin teoksiin (Rebekka, Linnut, Marnie). Alicia näkee epäselvästi humalassa ja krapula-aamuna – ja hiukset silmillään ajaessaan autoa humalassa. Myöhemmin tämä epäselvä näkeminen palaa, kun hän on myrkytyksen uhri. Kuva hänen näkökulmastaan Alexin ja hänen äitinsä varjojen yhteensulautumisesta on upean visuaalinen ja jälleen Psykon tematiikan mieleen tuova kuva.

Elokuvan Hitchcockin kosketuksiin kuuluvat, paitsi sen taidokas ‘MacGuffin’: uraanihiekalla täytetyt viinipullot, ‘merkityksillä ladatut kuvat’ kahvikupeista (vrt. Vaarallisten valheitten maitolasia, joka saa uuden ja pahaenteisen merkityksen), kuuluisa pitkä kamera-ajo yläkerran tasolta alakerrassa juhlien emäntänä toimivan Alician kädessä olevaan avaimeen (avaimen rooli elokuvassa muistuttaa meitä Täydellisestä rikoksesta, jossa avain on niin ikään – avainesine); huimaava, Hitchcockille tyypillinen jyrkkä yläkulma Sebastianista, kun hän sanoo äidilleen olevansa naimisissa amerikkalaisen agentin kanssa. Hotellihuoneen pitkitetyssä suudelmassa Grant ja Bergman toteuttivat Hollywoodin “pisimmän suudelman”, jossa tehtiin pilkkaa sensoreiden elokuvasuudelman kestolle asettamista aikarajoituksista.

Kohtalon avain on elokuva, jossa naista käytetään julman esineistävällä tavalla yleisen edun ajamiseen. Olisi kuitenkin väärin luonnehtia sitä muitta mutkitta ‘sovinistiseksi’ elokuvaksi, koska elokuvan päähenkilöiden motivaatiot ovat niin sekaiset. Alicia on yksi Hitchcockin ‘tahriintuneita’ sankarittaria – sarjassa, johon kuuluvat Puhtaiden lunnaitten (Blackmail) Alice White, Kaksi pisaraa viiniä (The Paradine Case) -elokuvan rouva Paradine, Kauriin merkeissä -teoksen Henrietta Flusky tai vaikkapa Vertigon Madeleine-Judy. Hän rakastuu Devliniin ja haluaa muuttaa elämänsä, mutta pettyy, kun Devlin ei usko todellisen muutoksen mahdollisuuteen eikä pysty tunnustamaan omaa rakkauttaan. Devlin näkee mustasukkaisen väärin Alician suhteen Sebastianiin. Sebastianin rakkaus sekä liikuttaa että etoo Aliciaa, joka kuitenkin – pyrkiessään sovittamaan ‘isien pahat teot’ (‘menneisyyden ja kuoleman valta’ -aihe) – on valmis omaksumaan eräänlaisen prostituoidun aseman.

Lindsay Anderson näki elokuvan vuonna 1949 julkaisemassaan artikkelissa yhtenä Hitchcockin huonoimpiin kuuluvana teoksena. Hän on jäänyt kannassaan auttamattomasti vähemmistöön. Truffautille Kohtalon avain oli “olennaisin Hitchcock-elokuva”. Yhdessä Epäilyksen varjon kanssa se on Hitchcockin Amerikan-kauden ensimmäisen vuosikymmenen huippusaavutus.

– Heikki Nyman (1989)