ANSA – PARALLAX VIEW (1974)

The Parallax View/Fällan - Parallax View
Ohjaaja
Alan J. Pakula
Henkilöt
Warren Beatty, Hume Cronyn, Paula Prentiss
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
svensk text
Kesto
102 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
Käsikirjoitus David Giler, Lorenzo Semple Jr. - Loren Singerin romaanista
Ikäraja

Poliittisten trillereiden amerikkalainen erikoismies Alan J. Pakula löysi hienoimman vireensä kulttiklassikoksi kohonneessa elokuvassa Ansa – Parallax View. Aikansa vainoharhaisia tuntoja täsmällisesti heijastava matka salaliittojen ytimeen käynnistyy presidenttiehdokkaan murhasta Seattlen Avaruusneulan huipulla.

***

”This picture deals with a paranoiac delusion that turns out to be a total reality.” – Alan J. Pakula

‘Parallax’ tarkoittaa pientä suuntaeroa kameran tähtäimen ja linssin antamien kuvien (näkymien) välillä. Elokuvan nimi viitannee siihen, että kaikki ei ole aivan siltä miltä näyttää…

The Parallax View on kuvaus tutkivan reportterin ja salaperäisen organisaation, Parallax Corporationin välisestä kamppailusta, jota käydään luoteisen USA:n kaupungeissa ja maaseudulla. Avauskuvassa nähdään toteemipaalu taivasta vasten ja siitä vasemmalla Seattle Space Needle: Yhdysvaltain menneisyys ja futuristinen nykyisyys on pantu alun alkaen rinnakkain. ”Avaruusneula” vaikuttaa oudolta ympäristöltä poliittisen salamurhan näyttämöksi. Tällä huimalla valinnalla elokuva kuitenkin irtautuu liian läheisestä mielleyhteyksistä presidentti J. F. Kennedyn ja senaattori Bobby Kennedyn salamurhiin, jos kohta nämä tapahtumat tietenkin kummittelevat taustalla. Jatkossakin Alan J. Pakula korostaa rakennuksia (ja niissä etenkin lasia) – pääosin – horisontaalisen maailmansa ilmentäjinä. Elokuva on Hitchcock-aiheen langilainen (arkkitehtoninen) toteutus. Ohjaaja sovelsi film noirin periaatteita uuteen epävarmuuden aikaan.

Kolmen vuoden kuluttua liberaalin senaattori-presidenttiehdokas Carrollin salamurhasta todetaan, että kuusi (mahdollista) silminnäkijää on saanut surmansa mystisissä onnettomuuksissa tai epäilyttävien itsemurhien kautta. Sittemmin heitä kuolee lisää. Tv-reportteri Lee Carterin väitetty itsemurha sattumoisin näyttää synteesiltä Marilyn Monroen ja – profeetallisesti – Karen Silkwoodin kuolemantapauksista.

Presidentti Kennedyn kuoleman jälkeisten kolmen vuoden sisällä kolmetoista todistajaa menehtyi erityisen epäilyttävissä olosuhteissa; vuoteen 1979 mennessä vastaava luku oli noussut 60:een, ja siihenkin voisi lisätä 34 ”tarkoituksenmukaista kuolemaa” (lähteenä paras suppea yhteenveto, Carl Oglesbyn Who Killed JFK? 1992). Carrollin salamurhasta otetuissa valokuvissa nähdään ”toinen ase”, aivan kuten JFK:n ja Bobby Kennedyn salamurhien kiistanalaisissa dokumenteissakin. Danny Pearyn mukaan mikään The Parallax View -elokuvassa ei tunnu liioitellulta.

”Joka kerran kun käänsi päätään, joku kahjo iski hengiltä maan parhaita miehiä”, Joe Frady tokaisee Lee Carterille. Yrittäessään soluttautua Parallax-korporaatioon Joe Frady käyttää salanimiä ja kehittelee sepitteisen taustan ”Richard Partonille” eli ”Richard Paleylle”. Myös ”Harry Nelson” sopii aliakseksi. Fradysta tulee Parallaxin kandidaatti.

Parallax Corporation jää arvoitukseksi, salaperäisemmäksi kuin Loren Singerin vaatimattomassa, luennoivassa romaanissa, jossa todettiin ellei suorastaan hallituksen järjestöksi niin ainakin sitä lähellä toimivaksi yhtiöksi. Alun ja lopun komitealausunnot (à la Warrenin raportti) kyllä elokuvassakin viittaavat virallisten elimien ja Parallaxin mahdollisiin yhteyksiin. Frady ei puolestaan tunnu uskovan, että mikään hallituksen elin olisi tietoisesti mukana Parallax Corporationin toiminnassa. Mutta Frady ei ole erehtymätön sankari: Hitchock-elokuvien tapaan katsoja tietää kaiken aikaa hiukan enemmän kuin päähenkilö. Lopussa sitten rikotaan Hitchcock-trillerin happy endin konventiota voimaperäisen ahdistavasti ja lähestytään jotakin Kafkaa ja kumppaneita. Yksilö ei voita, totuus ei pääse julki, paranoiaan on todellista aihetta. Piinaavinta Pakulan lopetuksessa on taukovaihe, helpotuksen huokaus, ennen ansan armotonta sulkeutumista. Goodbye, Alfred! Epäsymmetrisillä epäkeskokompositioillaan Pakula jatkuvasti horjuttaa päähenkilönsä asemaa.

Parallax on suuri salainen kansallinen – tai kansainvälinen – salamurhapalvelujärjestö, poliittisesti joko indifferentti tai äärioikeistolainen (kumpikin tulkinta on mahdollinen). Järjestö kouluttaa salamurhaajia, mutta se tarvitsee myös Lee Harvey Oswaldin kaltaisia syntipukkeja (niin kuin Frankenheimerin elokuvassa Seconds/Tapaus Wilson 507 tarvittiin uuden elämän kandidaattien lisäksi vainajia, ruumiita), ja järjestöä kohtalokkaasti aliarvioiva Joe Frady oivaltaa liian myöhään sopivuutensa ”patsyksi”. Elokuvan päättyessä katsojalle jää vaikutelma, että Parallax Corporation on yhä toiminnassa Yhdysvalloissa, kenties muuallakin.

Muistiin painuvin viiden minuutin jakso The Parallax Viewssa on Parallaxin suorittama testi ”ihmisinsinööritieteen” (”Human Engineering”) alueella. Tämä testitilanne on kuvattu samalla tavalla kuin hallituksen viralliset komiteat elokuvan symmetrisissä alku- ja loppuistunnoissa. Katsoja asetetaan Joe Fradyn mukana psykologiseen sisäänpääsykokeeseen, aivopesumontaasin kokijaksi. Fradyn fysiologisia reaktioita mitataan samalla, ja mieleen voi juolahtaa Ludovico-terapia Kubrickin Kellopeli appelsiinissa. Kokeessa yhdistetään sanoja ja kuva-musiikki-aineistoa. ÄITI, ISÄ, MINÄ, RAKKAUS, JUMALA, ONNI, MAA, KOTI ja VIHOLLINEN riittävät sanoiksi. Kuvat yhdistyivät ensin noihin sanoihin odotetulla tavalla. Näemme mm. Americana-kliseitä: perheidylli, maissipelto, kirkko, kiitospäivä, Vapaudenpatsas, Valkoinen talo, Washington, Lincoln, baseballin pelaaja, omenapiirakka, Mt. Rushmore, lapsia, JFK, Shane, paavi… (Demokratian ja järjestyksen toistuvat symbolit ovat monet tuttuja vaikkapa Hitchcockin trillereistä.) Ja näemme vihollisia: Castro, Mao, Hitler… Taustamusiikki muuttuu pehmeän romanttisesta yhä uhkaavammaksi samalla kun kuvien ja avainsanojen vuorottelu kiihtyy ja niiden vastaavuudet sekoittuvat. Seksuaalisuuden, väkivallan ja politiikan vertauskuvat runnotaan yhteen. Kuvat esittävät mielisairaalaa, vankilaa, lamakautta, lynkkausta, orgiaa, natsilippuja, Ku Klux Klaania, pistoolia, Lee Harvey Oswaldia Jack Rubyn uhrina, Setä Samulia (Haluaa Sinut), Nixonia, MacArthuria, alastoman pojan pakenemassa hurjistunutta isää… (Aineistoa saatiin mm. sellaisilta valokuvaajilta kuin Weegee ja W. Eugene Smith.) Materiaali on omiaan edesauttamaan tappajan vaistojen puhkeamista. Aiemmin kyselykaavakkeeseen ovelasti vastannut Joe Frady ei nyt varmaan pysty hämäämään reaktioillaan.

Lopun poliittinen kokous muistuttaa Frankenheimer-paranoiasta Mantshurian kandidaatti, mutta Pakulalla katarsis kielletään.

– Matti Salo (1992)