TOHTORI ZHIVAGO (1965)

Lean oli osoittanut kyvykkyytensä kirjasovitusten parissa jo 20 vuotta aikaisemmin, mutta nyt hän tarttui mahtavaan eeppiseen haasteeseen. Muun muassa Espanjassa ja Suomessa kuvattu kolmituntinen tunteiden paraati kattaa useita vuosia, joiden aikana katsoja jännittää, voiko tosirakkaus päihittää maailmansotien ja vallankumousten asettamat esteet.

***

Käydessään käsiksi Tohtori Zhivagoon David Lean oli uransa huipulla: Arabian Lawrence (1962) oli ollut suuri yleisö- ja arvostelumenestys, luottamus Leanin taitoon kääntää suurelokuvat voitoksi oli yleinen sekä tuottajien että tuntijoiden parissa. Zhivago tuotti rahaa vielä enemmän kuin Arabian Lawrence ja sai viisi Oscaria, mutta kriitikot eivät enää olleet yhtä ihastuneita. Kolmen maailman tuottoisimpiin kuuluvan elokuvan ohjaaminen alkoi herättää epäluuloja.

Boris Pasternakin romaani ilmestyi englanniksi vuonna 1958, ja samana vuonna Pasternak sai kohutun Nobelinsa. Lean ja käsikirjoittaja Robert Bolt kertoivat pitävänsä alkuteosta suuressa arvossa, ja vaikka sovitus ei varsinaisesti loukkaa alkuteoksen henkeä, on silti yllättävää havaita, kuinka paljon se poikkeaa romaanista ja kuinka monilla elokuvaa leimaavilla piirteillä ei ole vastinetta Pasternakilla. Uutuuksia olivat mm. takautumarakenne ja Jevgrefin käyttö kertojana, lukuisat Laran ja Jurin suhteeseen liittyvät episodit ja kerronnan yksityiskohdat. Monessa suhteessa elokuva merkitsee parannusta romaaniin nähden selkiyttämällä epämääräisiä ja piileviä teemoja, antamalla muotoa muodottomuudelle, luomalla eläviä henkilöhahmoja varjomaisista olennoista ja poistamalla paljon pseudofilosofista hölynpölyä.

Kaikkine heikkouksineen Pasternakin teos ei kuitenkaan ole mikään sovinnainen tai vähäpätöinen romaani: sen tähtäin on ”runollisessa” ja mystisessä. Myös elokuva pyrkii tälle tasolle limittäessään Zhivagon henkisen luonnontunteen ja hänen yhteytensä luontoon Laran kautta. Tätä romanttista mystiikkaa ilmentävät sekä subjektiivinen kertomusrakenne että tahallisen ”keinotekoinen” elokuvan maailma, jotka molemmat ovat luonteen omaisissa Juri Zhivagon visiolle. Juuri tyylin tietyn keinotekoisuuden kautta Tohtori Zhivago on samalla romanttinen elokuva ja romantiikan kritiikki: sen romantiikka on tietoista itsestään, sen liioitellut laskettuja, sen pinta liian kaunis ollakseen totta. Kun Arabian Lawrence käsittelee sankaruuden illuusiota, Tohtori Zhivago Leanin monien muiden elokuvien lailla käsittelee romantiikan illuusiota. Samalla kun romantiikka kyllästää useimpien kertomuksen ja kerronnan elementtejä, romantiikan kritiikki asettaa henkilöt ristivaloon ja ulottuu myös poliittisten teemojen käsittelyyn. Elokuvan kokonaiskudoksessa tämä mahdollistaa aidon, pienistä ja suurista kontrasteista rakentuvan dialektiikan, jonka vastakohtapareja yksityinen ja julkinen sosiaalisella tasolla, kesä ja talvi vuodenaikojen, tuli ja jää alkuaineiden, Lara-Tonja tai Komarovski-Strelnikov henkilöiden tasolla.

– Michael A. Andereggin (David Lean, 1984) mukaan ST