ELÄMÄN JA KUOLEMAN RAJAMAILLA (1980)

Resurrection
Ohjaaja
Daniel Petrie
Henkilöt
Ellen Burstyn, Sam Shepard, Roberts Blossom
Maa
USA
Kesto
104 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
35 mm
Ikäraja

Edna menettää autokolarissa miehensä, mutta löytää tapauksen jälkeen omat yliluonnolliselta vaikuttavat kykynsä. Hänestä tulee tunnettu parantaja, jonka lahjojen lähteeksi väitetään sekä Paholaista että Jumalaa, vaikka nainen itse ei uskontoja tunnustakaan. Burstyn tekee upean roolin elokuvassa, joka houkuttelee pohtimaan hengellisyyteen, rakkauteen ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä.

***

Jos haluaa etsiä näyttelijöiden elokuvaa, Daniel Petrien ohjaama Elämän ja kuoleman rajamailla (1990), joka perustuu Lewis John Carlinon käsikirjoitukseen, on siitä malliesimerkki. Pääosan esittäjä Ellen Bursty saa Ednan roolissa käyttää koko repertuaarinsa näytellessään aluksi tavallisen perheen onnellista rouvaa, jonka elämä muuttuu täydellisesti auto-onnettomuudessa. Suoritus palkittiin Oscarilla ja Golden Globe -palkinnolla. Toisen elokuvan Oscar annettiin naissivuosasta.

Itse asiassa Edna kokee vahvasti elokuvan alkujaksoon kuvatun kliinisen kuoleman, mutta selviää siitä kuin ihmeen kaupalla. Jatkossa elämä vammautuneena leskenä vie hänet takaisin lapsuuden maalaiskotiin Kansasissa, Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeellä, kovettuneen ja totemisoituneen isän hoiviin. Siellä Ednalle ilmaantuu parantajan kykyjä: ensin hän ikään kuin itsestään parantaa itsensä, sitten muita.

Mikä kyvyt aiheutti? Uskonnollisessa ympyröissä vastausta haetaan Jeesuksesta tai paholaisesta, mutta tästä pohdinnasta ei synny elokuvan ydintä viitteellistä kontekstia lukuun ottamatta. Mutta yhteisöllisiä ongelmia siitä aiheutuu. Ongelmat eivät vähene siitä, että nuori rakastaja Cal (Sam Shepard) ei ole omassa elämässään tai suhteessa Ednaan ongelmaton, Raamattu-suhteensa kautta enemmänkin päinvastoin. Edna kun ei haluaisi sekoittaa uskontoa parantamistoimiinsa.

Elämän ja kuoleman rajamailla on perinteistä, vahvaa draamaa. Sen juoni on varsin suoraviivainen, Maurice Jarren musiikki on nykykuulijalle kuin toisesta maailmasta. Näyttelijät saavat näyttää osaamistaan lähes näytelmällisissä jaksoissa, jotka on kuitenkin kudottu taitavaksi ohjaukselliseksi kokonaisuudeksi.

– Jari Sedergren 2021