Teekkarien elokuvakerho Montaasin kasvatti Pekka Hyytiäisen viimeiseksi jäänyt elokuva on harvoin nähty ydinsodan pelkoja heijasteleva tunnelmallinen indiekauhudraama. Lomaa viettävä perhe joutuu odottamatta sotaharjoituksen keskelle kesämökillään. Mieleltään järkkynyt sotilas tunkeutuu mökille eikä kykene erottamaan sotaharjoitusta todellisuudesta.

***

Ilta-Sanomien Sakari Toiviaisen arvostelu (26.3.1982) luonnehti Pekka Hyytiäisen vähän tunnettua elokuvaa MP – minä pelkään seuraavasti: ”Kolmannessa elokuvassaan Pekka Hyytiäinen on yhä persoonallinen, sanottavan painetta uhkuva elokuvantekijä. Hän kuvaa ihmisten pelkoja sodan, väkivallan, ydinuhan ja muiden katastrofien edessä. Hän näyttää kauhun mielenmaisemat ja pirstoutuneen, alastoman tajunnanvirran. Ihmiset näyttävät tuijottavan pimeyden sydämeen, mustakaapuiset miehet vaeltavat ankeassa maisemassa, veren ja väkivallan näkymät täyttävät kankaan.”

Ensimmäinen elokuvaavan teekkarin Pekka Hyytiäisen (s. 1950) elokuva oli jännityselokuvaksi luonnehdittu Kirje (1978). Hänen omintakeisuutensa ja lahjakkuutensa tunnettiin hyvin elokuvasta i + i, noin tunnin mittaisesta kuvauksesta opiskelijaelämän yksinäisyydestä ja ahdistavuudesta sekä turhautumisesta. Tästä elokuvasta konventionaalinen kuvakerronta oli kaukana, mutta MP:ssä ”melkein koko ajan kankaalla näkyy jotain”, Helena Ylänen (HS 27.3.1982) kommentoi ja lisäsi: ”Osan aikaan oikein kirkkaan kaunistakin kuvaa. Mutta yhäkin Hyytiäisen ilmaisun voima on omintakaisessa vähäisten viittausten ja viivyttelyn yhdistelmässä. Hän pitää jotain kuvaa niin kauan katsojan edessä, että se taatusti alkaa vaikuttaa, koska mitään uutta katsottavaa ei tule sen tilalle.” Kansainvälisessä elokuvassa mieleen tulee helposti Guy Debord, jonka varhaisissa tekniikoissa oli paljon samaa. Se näkyy myös siinä, kuinka Ylänen luonnehti Hyytiäisen tyyliä kääntää kaupallisen elokuvan tehokeinot päälaelleen taikurimaiseksi. ”Nopeus ei ole hänelle mitään, tiukka leikkaus ei myöskään. Hitaus, kestot, tauot, ne ovat tärkeitä.”

Markku Tuuli huomautti Katso-lehdessä (15/1982) mustavalkoisen kuvan käytöstä ja esitti monen muun arvostelijan tavoin kritiikkiä värijaksoja kohtaan: ”MP – minä pelkään osoittaa myös tehokkaasti mustavalkokuvan merkityksen tunnelmien rakentamisessa. Rakeisissa ja voimakkaasti kontrastisissa mustavalkoisissa kuvissa Hyytiäinen onnistuu mainiosti välittämään ahdistustilojensa kehittymistä, kun taas maalaiskuviensa suttuisissa värikuvissa tunnelma lopahtaa ratkaisevasti. Hyytiäisellä on selvästi ideoita, mutta tekninen valmius niiden kääntämiseen elokuvaksi on vielä keskenkasvuista.”

Television kuuluttajana tuttu Liisa Halonen on tässä elokuvassa ensiroolissaan valkokankailla.

– Jari Sedergren 10.12.2008