VALASRATSASTAJA (2002)

Kaunis elokuva nuoresta maoritytöstä, joka etsii tulevaisuuttaan kansansa ikivanhoista myyteistä ja päättää tulla heimonsa johtajaksi uutena valasratsastajana. Eurooppalaissyntyinen uusiseelantilaisohjaaja sai maoreilta asiantuntija-apua tarinan kehittelyssä, mutta maorikulttuuria vanhemmin teemana on nuoren tytön kasvu ja sukupolvien välisen kuilun silloittaminen.

***
Niki Caro ohjasi vuonna 2002 valmistuneen Valasratsastajan, joka pohjautuu maorikirjailija Witi Ihimaeran samannimiseen romaaniin vuodelta 1987. Caro on eurooppalaista syntyperää edustava uusiseelantilainen (”pakeha”) ja hän pohtikin projektin aikana sitä, kenellä on oikeus kertoa alkuperäiskansojen tarinoita. Carolla oli elokuvaa tehdessään asiantuntija-apuna maorien edustajia, jotka kertoivat näkemyksiään tarpeen tullen. Valasratsastaja on kuitenkin enemmänkin elokuva tyttöjen voimaantumisesta kuin antropologinen tutkielma maorikulttuurista. Witi Ihimaera on kertonut kirjoittaneensa Valasratsastajan – modernin mukaelman muinaisesta maorilegendasta – vastauksena tyttärensä pohdintoihin siitä, miksi tarinoiden sankarihahmo on pääsääntöisesti aina poika. Vaikka elokuvan taustaolosuhteet saattaisivat vaikuttaa eksoottisilta, tarinan teemat ovat yleismaailmallisia. Tämä selittänee osaltaan elokuvan menestystä maailmalla: Valasratsastaja pokkasi parhaan elokuvan palkinnon monilla elokuvafestivaaleilla (mm. Sundance Film Festival, Toronto International Film Festival) ja pääroolin tulkinnut 11-vuotias Keisha Castle-Hughes sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta. Vaikka pysti jäi Castle-Hughesilta saamatta, tuli hänestä nuorin tähän kategoriaan ehdokkaaksi nimetty, sekä Jocelyne LaGarden (ehdolla sivuosa-Oscariin elokuvasta Hawaiji, 1966) jälkeen toinen polynesialainen Oscar-ehdokkuuden saavuttanut näyttelijä.

Kaksosista toinen, poika, kuolee synnytyksessä vieden äidin mukanaan. Henkiin jää kaksosten toinen puolikas, tyttö, joka nimetään menehtyneen äidin toivetta kunnioittaen Paikeaksi. Paikea on yli tuhat vuotta vanhan maorimyytin mukaan pelastaja, joka saapuu kansansa pariin mereltä valaan selässä ratsastaen. Heimon uutta johtajaa ja seuraajaansa syntyväksi odottanut isoisä ei katso hyvällä sitä, että tyttö nimetään legendan mukaan. Patriarkaalisten perinteiden mukaan johtajan tulee poikkeuksetta olla mies. Vaimonsa ja poikansa menetyksen seurauksena murtunut isä häipyy ulkomaille, jättäen tyttärensä isovanhempien hoivaan. Kasvaessaan päämäärätietoinen Paikea eli ”Pai” nousee taisteluun perinteitä ja perinteisiä sukupuolirooleja arvossa pitävän maorikulttuurin asenteita vastaan. Hän joutuu kamppailemaan yrityksessään täyttää kohtalonsa sekä ansaita isoisänsä arvostus ja rakkaus. Valasratsastaja on paitsi kertomus erään alkuperäiskansan kulttuurista nykymaailmassa, myös nuoren tytön kehityskertomus sekä tarina sukupolvien välisen kuilun umpeen kuromisesta ja perinteiden väistämättömästä tarpeesta mukautua nykyaikaan.

Valasratsastajaa on verrattu Lee Tamahorin vuoden 1994 Kerran sotureita maorikuvaukseen. Kun Kerran sotureita kuvaa kaupunkiin asettuneiden, omasta maastaan ja juuristaan irti revittyjen maorien perhehelvettiä, keskittyy Valasratsastaja käsittelemään maorikulttuurin hieman romantisoituakin henkistä perintöä. ”Ikävä kyllä Kerran sotureita –elokuvasta tuttu maailma ylittää usein uutiskynnyksen, koska se on sensaatiomainen, jännittävä ja jollain perverssillä tavalla seksikäs”, on Niki Caro todennut jatkaen: ”Tuntemani maorikulttuuri taas on vahva, rikas ja syvällinen. Se on myös kauttaaltaan sidoksissa henkimaailmaan. Mutta noita tarinoita ei juuri kerrota.” Valasratsastaja ei ohjaajansa mukaan ole yksinomaan lastenelokuva. Tasoja riittää pureskeltavaksi myös aikuiskatsojalle. Caro harmitteleekin, että usein lapsille suunnattuja elokuvia on liiaksi yksinkertaistettu, vaikka lapsen ajatusmaailma voi olla hyvinkin monitahoinen. Luontofilminä Valasratsastaja on puheenvuoro valaiden puolesta.

Caron ja Tamahorin lisäksi tunnettuihin uusiseelantilaisiin elokuvantekijöihin lukeutuvat muun muassa Jane Campion (Piano, 1993), Gaylene Preston (Perfect Strangers, 2003) sekä Peter Jackson (Taru sormusten herrasta -trilogia, 2001-2003). Jacksonin suurelta osin Uudessa-Seelannissa kuvattua Taru sormusten herrasta -trilogiaa edeltävänä aikana kärsi saarivaltion elokuvatuotanto rahoituksellisista ja resurssiongelmista. Ulkomailla menestyneet ohjaajat harvoin palasivat kotikonnuilleen. Sormusten herra -trilogia nosti Uuden-Seelannin potentiaalin kuvauspaikkana maailman tietoisuuteen. Sittemmin samoissa maisemissa on kuvattu esimerkiksi James Cameronin 3D-menestyselokuva Avatar.

-Lähteet: IndieWIRE 6.6.2003, Image 7/2003, Metro Magazine 160: Australian & New Zealand Cinema. ”From Innocence to Experience. Making films in New Zealand” . Sini Paloheimo 29.4.2012