Kun nuori, muiden tarpeet aina omiensa edelle asettanut perheenäiti (Sarah Polley) saa kuulla olevansa parantumattomasti sairas ja kuolevansa pian, hän laatii listan asioista, jotka haluaisi vielä elämässään kokea. Samalla hän ryhtyy salaa valmistelemaan läheistensä elämää menetyksen jälkeen. Pakkaa sekoittaa yllättävä rakastuminen uuteen tuttavuuteen (Mark Ruffalo).

***

Pian syöpään kuolevan Annin (Sarah Polley) viimeisiä viikkoja käsittelevä My Life Without Me (2003) onnistuu vaikeassa tehtävässä: kuvaamaan vähätuloisten duunareiden elämää uskottavalla tavalla. Henkilöhahmojen köyhyys on jatkuvasti läsnä, mutta jää silti taka-alalle tärkeämpien teemojen tieltä. 23-vuotias perheenäiti ja siivoja saa tietää kuolevansa pian, kirjoittaa listan tekemättä jääneistä asioista ja käy kohtia yksitellen läpi. Jonnekin taide-elokuvan ja populaarin draaman välimaastoon sijoittuva teos yhdistelee tuttuja elementtejä omalaatuisella tavalla.

Teos on ohjaaja Isabel Coixetin tähän mennessä tunnetuin. Monipuolisesti eri rooleissa toiminut Coixet opiskeli alun perin historiaa, ja teki uraa mainosalalla ja kirjoittajana ennen siirtymistään elokuvantekoon. Katalaanitekijä pyrkii irrottamaan ilmaisunsa kansallisista kytköksistä, mikä selittää myös kyseisen teoksen itsenäisyyttä. Tapahtumapaikka on Pohjois-Amerikka, mutta voisi yhtä hyvin olla mikä tahansa muu. Ohjaajaroolin lisäksi Coixet on tälläkin kertaa kirjoittanut käsikirjoituksen sekä operoinut kameratyötä, mikä takaa auetur-läsnäolon näennäisesti konventionaalisessa draamassa.

Ann ei ole varsinainen uhri, ei poikkeuksellinen tai erityisen jalo, ja juuri hänen tavallisuutensa takia katsoja pääsee helposti teoksen maailmaan käsiksi. Teos noudattaa ”lähenevän kuoleman hyväksyminen” -tarinan tyypillisiä vaiheita edeten normaalista elämästä kuoleman tuomaan katharsikseen. Traagisuutta lisää Annin nuori ikä, sekä hänen tytärtensä kohtalo äidin kuoleman jälkeen. Myös köyhyys tuo oman lisänsä: kuolla nyt ehtimättä nauttia maailman materiaalisista iloista. Tämän säälin teos kuitenkin kääntää päälaelleen todetessaan elämän todellisen arvon löytyvän rakkaudesta ja rakkauden teoista läheisten hyväksi. Kliseinen viesti toimii, rakkauden täyttämän elämän loppu ei ole surullinen.

Elokuva myös haastaa katsojaa suhteessa päähenkilöönsä. Onnellisesti naimisissa oleva Ann haluaa kokeilla olla romanttisessa suhteessa jonkun muunkin kuin miehensä kanssa vielä ennen kuolemaansa, ja intohimojen kohteeksi valikoituu Mark Ruffalon esittämä Lee. Toive ja teko voisivat olla sympaattisia, ellei avioliitto olisi niin onnellinen, ja aviomies niin sinisilmäinen. Ann ei kerro sairaudesta läheisilleen, mikä paljastaa paljon hahmon epäkypsyydestä, oli äiti tai ei. Monissa kohtauksissa Annin sijaan sääliä herättävät läheiset, jotka eivät saa tilaisuutta hyvästeihin. Ongelmallisista puuhistaan huolimatta Ann ei saa antisankarin statusta, vaan hölmöily menee nuoruuden piikkiin.

Ärsytystä herättää myös Annin suunnitelma uuden vaimon etsimisestä miehelleen, joka toteutuu kuin taikaiskusta, kun naapuriin muuttaa toinen Ann (Leonor Watling), päällisin puolin täydellinen kandidaatti. Pikkuvanhan hahmon pelastaa kuitenkin Sarah Polleyn näyttelijäntyö, jonka ansiosta Ann on samanaikaisesti teennäinen kakara sekä vilpitön, syvällinen henkilö, joka tuntee paljon. Polleyn lisäksi Mark Ruffalo tekee hienon roolisuorituksen, samoin monet muut sivuhahmojen näyttelijät. Ehkä juuri näyttelijäntyö nostaa teoksen keskinkertaisuuden yläpuolelle, vilpittömän tunteelliseksi draamaksi.

(Lähteiden mukaan Kielo Kiikeri 3.8.2024)