VAPPUELOKUVA: KISS – NAAMIOMIESTEN HYÖKKÄYS (1978)

KISS Meets the Phantom of the Park/Fantomernas natt
Ohjaaja
Gordon Hessler
Henkilöt
Paul Stanley, Peter Criss, Ace Frehley, Gene Simmons
Maa
Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
84 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Hanna-Barberan ajoittaiset pistäytymiset oikeiden ihmisten maailmaan huipentuivat armoitetussa käsittämättömyydessä nimeltä KISS – naamiomiesten hyökkäys, johon suosionsa korkeimpia vuosia elänyt hard rock -bändi saatiin narrattua pääpelleiksi. Kolmannessa maailmassa – ja Suomessa – valkokangaskiertueella piipahtanut televisioelokuva on alkuperäisjärkytyksen jälkeen kohonnut kestäväksi kulttisuosikiksi.

***

Kun tätä alun perin NBC-televisiokanavalle tehtyä elokuvaa suunniteltiin, KISS oli uransa huipulla – valloitettuaan levylistat, konserttiareenat ja vieläpä sarjakuvat. Yhtye piti tauon sooloalbumiensa nauhoituksista ja kokoontui tekemään Hanna-Barberan kanssa hölmöä, mautonta ja hauskaa elokuvaa, joka on kaikin tavoin aikansa tuote. Kabuki-asuinen nelikko tekee sisääntulonsa lentävinä, salamanomaisina superolentoina, jotka vain sattuvat muodostamaan myös rockyhtyeen, joka on buukattu esiintymään suureen huvipuistoon (Los Angelesin Magic Mountain). Kun puiston suunnitellut hullu tiedemies (Anthony Zerbe) saa potkut, hän luo KISSille pahat robottikaksoisolennot, jotka korvaavat oikean yhtyeen lavalla nostattaakseen apokalyptisen mellakan.

Tämän juonen on täytynyt tuntua lapselliselta jopa yhtyeen nuoristakin faneista, ja elokuvan televisiojuuret ovat aivan liian ilmeisiä (taistelukohtauksissa soitetaan funkya Starsky and Hutch -tyylistä musiikkia). Silti KISS Meets the Phantom of the Parkissa on hölmöä charmia. Kouluttamattomuudestaan huolimatta yhtyeen jäsenistä (heidän Noo Yawk -aksenttinsa koskemattomina) on totisiksi näyttelijöiksi ja he soittavat lukuisia kappaleitaan, sekä hittejä että muuten julkaisematonta materiaalia. (Suunniteltu soundtracktupla-albumi ei koskaan toteutunut.) Peter Crissin puheääni tulee läpi elokuvan itse asiassa toiselta, kreditoimattomalta näyttelijältä, koska Criss ei vaivautunut ilmaantumaan jälkiäänityssessioihin.

– Jay Schwartzin (Marshall Crenshaw: Hollywood Rock, 1994) mukaan Antti Suonio 19.8.2000