Heimoaatetta ja sota-ajan kärjistyneitä tuntoja kuvastava draama kertoo itärajan erottamista suomalaisista rakastavaisista, joiden on toisiaan nähdäkseen ylitettävä raja yön pimeydessä. Rajantakaista varjojen valtakuntaa hallitsevat pimeys ja tuisku. Ajan kuvastoon kuuluvat myös karkeat bolsevikkikarikatyyrit. Musiikin sävelsi Uuno Klami.

***

Suomi-Filmin Uutisaitan numero 8/1942 kirjoittaa: ”Viime Uutisaitassa kerroimme jo, että Suomi-Filmin elokuva Yli rajan herätti esityksessään Venetsian tämänvuotisissa filmiolympialaisissa suurta mielenkiintoa ja sympatiaa maatamme kohtaan ja sai osakseen pitkiä ja perinpohjaisia selostuksia italialaisessa lehdistössä. Palkintojenjakotilaisuudessa kävi sittemmin ilmi, että elokuvamme oli myöskin palkittu. Tapahtuma, joka suomalaisen elokuvan historiassa on tähänasti ainoa laatuaan. Sillä ensimmäisen kerran sai nyt suomalainen elokuva tällaisen tunnustuksen kansainvälisissä kilpailuissa, joihin kaikki Euroopan maat ottivat osaa. Tämä tapahtuma velvoittaa meidän nuorta filmitaidettamme jatkuviin ponnistuksiin, jotta se säilyttäisi sen arvonannon, joka sille nyt näissä suurissa eurooppalaisissa filmikilpailuissa annettiin.” Vaikka vuoden 1942 Venetsian filmikilpailun tason arveltiinkin olleen aikaisempaa alhaisemman ja vaikka (jälkikäteen arvellen) Suomen palkitsemisen syinä voi nähdä myös ajan poliittisen tilanteen ja elokuvan sisältämät kommunisminvastaiset tendenssit, odotettiin Yli rajan –elokuvan ensi-iltaa Suomessa myöhemmin syksyllä suurella jännityksellä. Eikä odotuksissa sitten petyttykään, vaan elokuva sai osakseen pääasiassa myönteisiä ja innostuneitakin arviointeja.

Yli rajan sijoittuu maailmansotien väliseen aikaan ja kertoo tarinan Suomen kaakkoisrajan pinnassa asuvista ihmisistä, rakastavaisista Eliisasta ja Mikosta, joita erottaa toisistaan ”kirottu ja vaarallinen” raja. Elokuvan ohjaajalla Wilho Ilmarilla (1888–1983) oli jo tuolloin takanaan pitkä ura sekä teatterin (näyttelijänä, ohjaajana ja johtajana) että elokuvan (näyttelijänä ja ohjaajana) parissa.

Yli rajan on sävyiltään ja tunnelmaltaan voimakkaasti kohtalonomainen ja pateettinen teos. Jos jättää valmistumisajankohdan vaatimat poliittiset kannanotot vaille sen suurempaa huomiota, voi elokuvasta löytää ansioita, jotka eivät ehkä olleet aivan tavallisia tuon ajan suomalaisessa elokuvassa. Käsikirjoitus on riittävän pelkistetty, oleellisiin tapahtumiin keskittyvä, aihettaan johdonmukaisesti kehittelevä ja jopa jännittävä. Ohjauksella on elokuvaan saatu aikaan yhtenäinen ja vaikuttavakin kohtalokkuuden tuntu, ja kokonaisuus on yllättävän elokuvallinen. Teatraalisuutta, tuota suomalaisen elokuvan helmasyntiä, on tosin jäljellä monissa pateettisissa repliikeissä, mutta varsinkin Irma Seikkula ja Joel Rinne saivat aikalaiskriitikoilta osakseen kiittäviä lausuntoja. Erkki Majavan kuvaus tummine sävyineen ja henkilöitä kehystävine takavaloineen luo omalta osaltaan oikeaa tunnelmaa, vaikka arvostelijat aikanaan hieman vierastivatkin kuvaustyyliä ”silmiä väsyttävänä”. Oman huomionsa ansaitsee elokuvan musiikki, jonka on säveltänyt Uuno Klami.

– Eila Anttila 1987