Suurin mittoihin kasvavan tyylinsä varhaisessa, mutta tasapainoisen hienostuneessa esiasteessa Wiseman vie katsojan sisään yhdysvaltalaisen koululaitoksen ytimeen. Nuoruuden ja koulunkäynnin hienouksien rinnalla teos kuvaa myös epätäydellisyydet ja kaikille samastuttavat tylsyyden hetket.

***

Fred Wiseman on alkuperäiseltä koulutukseltaan lakimies. Dokumenttielokuvien tekijänä hän on erikoistunut instituutioiden kuvaamiseen. Hänen tärkeimpiä elokuviaan ovat olleet mielisairaalakuvaus The Titicut Follies (1967), Philadelphialaisesta lukiosta kertova High School (1968), Kansas Cityn erään poliisiaseman toimintaa seuraava Law and Order (1969), newyorkilaiseen köyhien sairaalaan sijoittuva Hospital (1970) sekä armeijan harjoitusleirin toimiin pureutuva Basic Training (1971). Ne ovat voittaneet useita palkintoja.

Wisemanin työ on tavallaan jatketta esimerkiksi Maysles-veljesten direct cinemalle. Sen ihanteena oli todellisuuden tallentaminen suoraan, ikään kuin kokonaan ilman elokuvantekijöiden väliintuloa. Wiseman itse oli varsin kriittinen tämän suuntauksen suhteen, mutta hänkin pyrki tarjoamaan katsojalle välittömän kokemuksen ja vältti sen tähden kertojaäänen käyttöä. Hänen ohjauksellinen kommenttinsa kulloinkin kuvaamaansa laitokseen tulee esille siinä mitä hän valitsi kuvattavakseen, mitä jätti pois ja miten hän leikkasi kokonaisuuden. Hänen tekniikkansa perustuu suureen määrään taltiointia – 30-40 tuntia materiaalia lopullista tuntia kohden, josta hän sitten valitsee olennaisena pitämänsä. Wiseman on todennut: ”Elokuvani ovat täysin subjektiivisia. Objektiivinen-subjektiivinen väittely on minun näkökulmastani, ainakin mitä tulee elokuviin, täyttä roskaa. Elokuvani ovat reaktioita tiettyihin kokemuksiin … mikä ei tarkoita sitä, ettei niissä olisi tietty näkökulma asiaan. Mutta tuo näkökulma tarjoaa katsojalle – kutsuu häntä pohtimaan mitä oikein on tekeillä. En tiedä kuinka tehdä objektiivista elokuvaa. Uskon, että elokuvani edustavat rehtiä heijastusta niiden tekemisen kokemuksesta. Subjektiivinen käsitykseni on, että ne ovat rehtejä elokuvia.” Wiseman korostaa, että hän ei ota kantaa, ei syytä eikä tarjoa ratkaisuja.

Brian Winston on ironisoinut Wisemanin väitteitä toteamalla: ”Näiden elokuvien väitetään olevan objektiivisia todisteita elokuvantekijän subjektiivisesta kokemuksesta – ja tuo kokemus oli niin herkkä ja niin tarkka sen tallentuminen filmille, että katsojan pitäisi sen perusteella pystyä tekemään arvion alkuperäisestä tapahtumasta.” Winston arvostelee voimallisesti myös dokumentin tekemisen etiikkaa ylipäätään, pääkohteenaan Wisemanin Titicut Follies, jossa kuvattujen ihmisten näyttämistä dokumenttielokuvassa monet muutkin arvostelivat rankasti, Wiseman itse totesi: ”Näillä ihmisillä on oikeus olla jäämättä rauhaan.” Hän totesi myös velvollisuutensa olevan näyttää ihmisille minkälaisia instituutioita heidän verorahoillaan ylläpidetään. Myöhemmät dokumentit eivät ole olleet aivan yhtä järkyttäviä, mutta usein niistä välittyvä kuva amerikkalaisesta yhteiskunnasta on ollut varsin lohduton – poikkeuksena sairaalaelokuvat, joista on usein välittynyt optimistinen kuva paranemisen mahdollisuudesta.

Tietyt teemat ja vaikutelmat lainehtivat Wisemanin elokuvien välillä. Basic Training -elokuva vaikuttaa välillä koulukuvaukselta ja High Schoolin koulu harjoitusleiriltä. Jälkimmäisessä opettajat ja neuvojat pitäytyvät jäykkiin sääntöihin, jotka eivät juuri jätä tilaa yksilöllisyydelle tai edes aidolle tiedonjanolle. Erästä poikaa kehotetaan hyväksymään saamansa rangaistus, osoittaakseen, että hän on mies ja kykenee vastaanottamaan määräyksiä. Mutta ennen kaikkea Wiseman pyrkii hahmottamaan koulun toimintojen kokonaisuutta niin opettajien, oppilaiden kuin vanhempienkin kannalta. Seurataan varsinaisia oppitunteja, liikuntaa ja koulun ympärillä tapahtuvaa vapaa-ajan toimintaa. Elokuvan lopussa eräs opettaja lukee kirjeen Vietnamissa komennukselta olevalta koulun entiseltä oppilaalta, joka kuvaa olleensa keskiverto tai sitä huonompi oppilas. Hän on joutumassa taistelutehtäviin ja osoittaa hänen mahdollisesti kaatuessaan maksettavan vakuutusrahan koululle. Opettaja katsoo kirjeen osoittavan, että koulu toimii oikein. Herää kuitenkin kysymys, eikö koulu anna mitään eväitä myös elämää varten.

– 23.3.2004, HB. Tärkeimmät lähteet: Barnouw: Documentary; Barsam: Nonfiction Film; Winston: Claiming the Real