Margot Vendice (Kelly) joutuu aviomiehensä Tonyn (Milland) tilaaman murhajuonen uhriksi. Nainen onnistuu puolustautumaan, mutta lisää ongelmia on luvassa. Grace Kellyn pukujen väreillä on symbolinen merkitys, ja 3D-formaatti vahvistaa pitkälti yhdessä huoneessa tapahtuvan elokuvan dramatiikkaa.

Huom! Elokuvan toinen esitysaika on vaihtunut. Uudet näytösajat ovat to 13.10. klo 18.30 & su 23.10. klo 16. Pahoittelemme muutosta. Jo ostetut liput käyvät näytökseen sellaisenaan. Voit myös halutessasi peruuttaa tai vaihtaa lipun muihin näytöksiin joko Kino Reginan lippukassalla tai osoitteessa asiakaspalvelu@eventio.fi

***

Elokuvassa Dial M for Murder kiinnittää ensiksi huomiota, miten perusainekset ovat ilmeisen samankaltaisia kuin teoksissa Rebecca, Suspicion ja Notorious: viaton nainen johtuu salajuonen kohteeksi ja pirulliset kiemurat sulkeutuvat vähitellen hänen ympärilleen. Mutta tähän yhteydet loppuvatkin: Suspicionin sankaritar saa selville salajuonen – kuvitellun muuten – ja elokuvan teemaksi nousi ennen kaikkea rakkauden ja luottamuksen taistelu pelkoa vastaan. Elokuvissa Rebecca ja Notorius nainen aavistaa vehkeilyn ja elää epätietoisuuden ja hädän vallassa. Teoksen Dial M for Murder Grace Kelly ei epäile, ei saa selville eikä edes aavista sitä ja hätääntyykin vasta muutamien loppuminuuttien aikana, kun hän saa tietää että hänen aviomiehensä on hirviö joka on suunnitellut yrityksen hänen murhaamisekseen. Naisen rooli jää alusta loppuun passiiviseksi. Hitchcockia näyttää kiinnostaneen demoninen salajuoni sinänsä, yksityiskohdissaan, suunnitelman koneisto joka on niin hyvin rakennettu että se epäonnistuessaan sisältää toisen mahdollisuuden. Kun aviomies ei onnistu murhauttamaan vaimoaan, hän järjestää tämän syytteeseen ja kuolemaan tuomittavaksi palkkaamansa miehen taposta.

Kuvattuna miltei kokonaan yhdessä ainoassa lavastuksessa, pelkistettynä kolmen henkilön väliseksi draamaksi Dial M for Murder miellyttää taloudellisuudellaan ja tiukkuudellaan. Hitchcock todella osaa metodinsa, keinon pitää katsoja vallassaan. Tämä metodi on epäilemättä lähellä sitä mistä Bazin huomautti seurattuaan erään Varkaitten Paratiisin kohtauksen kuvausta ja jonka hän määritteli näin: ”.. jokaisessa otoksessa oli tunnettavissa jotakin. Tämä jännityksen etsiminen, tämä otoksen sisäistyminen varsinaiseksi dramaattiseksi tapahtumaksi on kenties avain Hitchcockin ohjaukseen”.

Elokuva alkaa pitkällä ja hyvin hämmästyttävällä kohtauksella. Muuan mies soittaa ovikelloa, toinen avaa hänelle. He eivät tunne toisiaan, vieras on myymässä autoaan, mutta kun hän lähtee kahtakymmentä minuuttia myöhemmin, hän on suostunut murhaamaan isäntänsä vaimon samana iltana. Hitchcock on käsitellyt kohtausta täydellisyyttä hipovalla tavalla ja saa katsojan elämään mukana jokaisessa yksityiskohdassa. Kahden miehen yksinkertaisessa vuoropuhelussa näemme kohtalon pyörän vähitellen kääntyvän ympäri, ja absurdin mutta järkähtämättömän loogisesti salajuonen pihdit kuroutuvat uhrin ympärille. Käytyämme tämän leikin läpi emme voi enää pelastua lopulta, joka on vain tämän häikäisevän dialektisen aloituksen eri ainesten kehittelyä – puhelimitse suunniteltu murhakohtaus ymmärrettävästi tulee väliin.

Bazainin haastattelussa Hitchcock on tunnustanut tai pikemminkin huomannut elokuviensa moraalisen oveluuden ja lumouksen teeman. Tässä se on ilmeinen, samoin kuin hänen tavanomainen pyrkimyksensä luoda elokuvaa, joka sijoittuu jonnekin draaman ja komedian välimaastoon (koko tarkastajan roolin loistava huumori). Elokuvan pitäisi siis tyydyttää jopa niitä jotka eivät vaadi muuta kuin ”jännitystä”, sillä salapoliisiongelman avain – joka on oikeastaan oven avain – on niin hyvin kätketty että pidätämme hengitystämme sen paljastumiseen saakka.

– Jacques Doniol-Valcroze (Cashiers du Cinéma 44, Févier 1955)

Syyt siihen, miksi Hitchcock päätyi toteuttamaan Täydellisen rikoksen kolmiulotteisena, ovat epäselvät. On hyvin mahdollista, että päätös 3D-toteutuksesta tehtiin Warner-studion johdossa. Kesäkuussa 1953 Jack Warner oli ilmoittanut, että kaikki Warnerin tuotannossa olevat elokuvat kuvattaisiin 3D:nä. Veto oli uhkarohkea, mutta ymmärrettävä. Uusia immersiivisempiä ja vaikuttavampia kuvaformaatteja oli 1950-luvun alussa useita (Cinerama, CinemaScope) ja ei ollut selvää mikä tai mitkä niistä lopulta vakiintuisivat. Studiot pyrkivät kukin erottumaan toisistaan nimeämällä laajakuva ja 3D-tekniikan kukin omalla tavallaan. Lopulta 3D-boomi osoittautui lyhyeksi johtuen pääosin siitä, että mikään erilaisista kilpailevista 3D-järjestelmistä ei ehtinyt vakiintua ja yleisö ei ottanut epämukavaa ja epävarmasti toimivaa kolmiulotteisuutta omakseen.

Jo aiemmin Hitchcock oli kiinnostunut kuvaamaan hyvin rajatuissa olosuhteissa ja leikittelemään erilaisilla elokuvallisilla tekniikoilla. Pelastusvene (Lifeboat, 1944) sijoittui kokonaan pelastusveneeseen ja Köysi (Rope, 1948) vastaavasti yhteen huoneeseen. Köydestä Hitchcock totesi että ”olisin yhtä hyvin voinut kuvata koko elokuvan puhelinkopissa” Myöhempänä esimerkkinä Hitchcockin halusta luoda elokuvistaan elokuvallisten ilmaisukeinojen laboratorioita ovat myös Linnut (Birds, 1960), jossa on eliminoitu täydellisesti elokuvan maailmaan kuulumattomat äänet kuten taustamusiikki. Linnuissa Hitchcock toteuttaa osin myös Köyden yhteydessä esille nostamansa puhelinkoppi-ajatuksen (kohtaus jossa linnut hyökkäävät apua soittavan Melanien kimppuun).

Frederick Knottin näytelmään pohjaava Täydellinen rikos jäi kuitenkin Hitchcockin ainoaksi 3D-elokuvaksi. 1950-luvulla studiot kokeilivat erilaisia 3D-tekniikoita ja Täydellisessä rikoksessa käytettiin Natural Vision -polarisaatiomenetelmää, joka osoittautui pian liian vaativaksi: elokuva piti projisoida samanaikaisesti kahdella projektorilla, jotka oli synkronoitu toimimaan yhdessä. Tämän vuoksi elokuvaa on lyhyen ensi-iltakierroksensa jälkeen esitetty 3D-formaatissa harvoin.

Täydellisen rikoksen 3D-versiota on arvostettu erityisesti siitä, että siinä käytetään säästeliäästi 3D-elokuville tyypillistä silmään tökkimisefektiä. Sen sijaan Hitchcock korostaa kuvan syvyysulottuvuutta ja vain muutamissa kohtauksissa – Margot tavoittelee saksia puolustautuakseen, Margotin mies asettaa avaimen oven lukkoon – elokuva tuntuu tunkeutuvan katsomoon.

– Pasi Nyyssönen 25.3.2012.  Sheldon Hall, Dial M for Murder, Film History Vol 16, 2000.