TOSITARKOITUKSELLA (1943)

Uusavuton ministerintytär värväytyy maaseudun työpalveluun Vaala–Joutseno–Bergroth -sarjan iskevimmässä osassa, joka ammentaa huumorinsa todellisuuspaon sijaan jatkosodan (hieman kuvitellusta) arjesta. Itäisen vastustajan kolhoosimusikaalit jäävät kakkosiksi, kun suomalaiset pistävät swingiksi talkoopellolla!

***

”Sydänkesän rehevää vehmautta heleässä Hämeessä, reipasta työn touhua talkoopelloilla, valkean kartanon juhlavaa runoutta, heliseviä säveleitä, tunnelmallisia, valoisia öitä, nuorta naurua ja rakkautta paljon, paljon!, lupasi Suomi-Filmin Uutisaitta (4/43) mainostaessaan kotimaisia uutuuksia ja jatkoi: ”’Tositarkoituksella’ unohdetaan syksyn saapuneet pimeät ja koleat, palataan hetkeksi taas kesän kauneuteen, palataan näytännöstä kotiin mieli täynnä uuden kesän iloista odotusta.

Sodan keskellä Ahtilan Koiskalan kartano lehtokujineen tarjosi varmasti hyvän lepopaikan, vaikka säät olivat juuri sitä mitä tuon ajan elokuvanteko kammoksui: ”Alkukesän kaatosateet olivat tehdä ohjaajan ryhmineen epätoivoiseksi, sillä vedentulosta ei näyttänyt tulevan loppua lainkaan, ja ukkonen riehui kuin mikäkin tropiikin taifun kaaten puita ja tappaen laitumella olevia lehmiä aivan välittömässä läheisyydessä. Elokuvaihmiset ovat kuitenkin itsepäisiä kuin synti, ja niin nytkin odotettiin, odotettiin, kulutettiin aikaa lukemalla Croninia, Emile Zolaa ja muita maailmankirjallisuuden vakavia herroja tai keittivät Vaala ja Tapio Nurkka talvimehuja uhraamalla muutenkin kipeästi tarvitsemansa sokeriannokset niihin.”

Lehti kehui Vaalan olleen ”mitä vireimmällä työntekotuulella”, vaikka ”järjestäjä-maskeeraaja” Kuokkasta, lempinimeltään sattumoisin ”johtaja”, aamuvirkkuna häiritsi pidempään valvoneen ohjaajan yöunia, mutta kriitikot ottivat elokuvan vastaan ristiriitaisin tuntein, joista ei puuttunut poliittisia vivahteitakaan. Swingilaulu talkoopellolla tulkittiin liian amerikkalaismieliseksi ja supisuomalainen talkoo-aate tuli siinä samalla halvennetuksi. Naiskuva ei sekään aina miellyttänyt. Suomen Sosialidemokraatin Toini Aaltonen kirjoitti, että ”tuntuu sentään uskomattomalta että kaupunkilaisneitonen … saataa olla niin kanamaisen typerä ja tietämätön alkeellisimmissakin maa- ja kotitaloutta koskevista kysymyksistä”. Uuden Suomen S. S. puolestaan paheksui lähes samoin sanoin, että ”kaupunkilaisuutta filmissä edustaa täydellinen ja pöyristyttävä pintapuolisuus ja tietämättömyys alkeellisimmista elintärkeistä asioista, eikä kaupunkilaistyttöjen maatalousharrastuksena ole mikään muu kuin halu saada verkkoonsa rikas ja komea maatilanomistaja.” Uusavuttomuus ja naisettomaksi jääneen maaseudun poikamiesisännät ovat selvästi myöhempiä käsitteitä!

Kuten Anu Koivunen on kirjoittanut (Lähikuva 1/89), kyse oli nykyaikaisin käsittein sanottuna naisviihteestä, jonka tyypillinen toiminta-alue oli jännitteissä, ahdistuksessa, viihtymisessä ja rentoutumisessa. Romanttinen juoni teki mahdolliseksi käsitellä niinkin hankalaa aihetta kuin työpalvelu. Samalla suomalaisellekin komedialle tyypilliset teemat, sukupuolirooli ja avioliiton ehdot joutuvat uudelle neuvottelukierrokselle.

– Jari Sedergren 13.12.2003