NEMOA ETSIMÄSSÄ (2003)

Parhaan animaatioelokuvan Oscarin voittanut Nemoa etsimässä on tarina pienestä vuokkokalasta, joka joutuu vangiksi akvaarioon. Nemon isä ja tämän huonomuistinen toveri lähtevät pelastamaan Nemoa, ja matka on täynnä vaaroja. Valitettavasti elokuva kasvatti vuokkokalojen suosiota akvaariokaloina.

***

Puhe värielokuvasta voi tuntua kummalliselta nykyaikaisen animaatioelokuvan yhteydessä, mutta Nemoa etsimässä on juuri sitä. Pääosin veden alle sijoittuvassa tarinassa kuvataan hehkuvissa väreissä trooppista flooraa ja faunaa, ja unenomaisesti esitettyjen kohteiden muodot ja liikkeet ovat nautittavissa siinä kuin sujuva tarinointikin, jota Pixar on osoittanut harrastaneensa aiemminkin, esimerkiksi elokuvissa Toy Story ja Monsters, Inc. Tarina on päällisin puolin pitkälle komediallista, mutta kuten niin usein, sitä on ryyditetty erityisesti aikuiskatsojia viihdyttävällä satiirilla. Päinvastoin kuin yleensä, elokuvan sankari on – isä.

Elokuva kertoo pienen koralliahveniin kuuluvan Nemon seikkailuista. Nemo on vuokkokalanakin – tunnetaan myös klovnikalana – kooltaan pieni, mutta hänen uteliaisuudellaan ei ole rajoja. Isä Marty on ylihuolehtivainen pojastaan, sillä tämä on kaikki, mitä isälle on jäänyt jäljelle Nemon äidin ja kudun munaparvesta barrakudahyökkäyksen jäljiltä. Kun Nemo lähtee ensimmäisen päivän koulumatkalleen, isä varoittaa syvän veden vaaroista, mutta kuten lapsille usein käy, varoitukset kaikuvat kuuroille korville. Nemo päätyy sydneylaisen hammaslääkärin suolaisen veden akvaarioon. Marty ja hänen matkalla tapaamansa suurisilmäinen toverinsa, välskäreiden heimoon kuuluva palettivälskäri Dory jäljittävät kadonnutta kalalapsukaista halki meren ja vähän maankin. Mutta Nemolla ja muilla akvaarioon vangituilla on oma suunnitelmansa: paeta akvaariosta meren turvaan.

Tehtävä ei ole helppo, vaikka akvaarion vangeilla onkin apua paikalle eksyneestä pelikaanista, joka on omaksunut sille luontaisesti lankeavan kalansyöjän identiteetin oheen mitä ilmeisimmin kasvispäivän ellei peräti täydellisen kasvisruokavalion, kuten muuten erinäiset meren kauhistuttavat haitkin. Kasvisruokaideologia ei voisi saada populaarikulttuurista parempaa tukea.

Elokuvan sanoma löytyy perheideologian ytimestä: vanhempien ylihuolehtivuus voi vaikuttaa juuri päinvastaiseen suuntaan, pois vanhemmista ja heidän vaikutuspiiristään, mutta asialla on kääntöpuolikin. Vaikka lapsi osoittaisi suurta itsenäisyyden kaipuuta ja torjuntaa läheisiään kohtaan, vanhemmat tulevat usein mieleen erityisesti jos asiat eivät suju niin kuin toiveikas lapsi olisi halunnut. Erilaisuuden edut, esimerkiksi ryhmää vahvistava voima ja yhteiset ponnistukset, toisin sanoen menestys samaan hiileen puhaltaessa, saavat elokuvan sanomassa tärkeän sijan. Nyky-yhteiskunnan mallin mukaisesti meille opetetaan vaivihkaa eli taitavasti, että erilaisten yhteistyössä on yksilön ylittävää voimaa.

– Jari Sedergren 4.4.2010