CHINATOWN (1974)
Neo noir -genren kaksi lyömätöntä klassikkoa nojaavat film noir -genren henkilögalleriaan, juonikuvioihin ja estetiikkaan. Perinteiseen tapaan tarina saa alkusysäyksen yksityisetsivän saadessa toimeksiannon. Yksinkertaisen keikan takaa paljastuukin koko kaupunginlaajuinen korruptioverkosto ja etsivälle tuntematon rinnakkaistodellisuus.
Samasta puusta veistetyt elokuvat osoittavat, että tarinat ja hahmot voivat olla samat, mutta muoto ja tyyli ratkaisevat. Kovaksi keitetty rikosdraama ja erikoistehoste-elokuvien merkkipaalu ovat molemmat oman sarjansa mestariteoksia.
***
1970-luvun keskiväli tullaan Yhdysvaltain elokuvan historiassa muistamaan lahjomattoman tehokkaan yksityisetsivän eli ”yksityissilmän” (private eye), tuon arkkityyppisen sankarin radikaalin uudelleenarvioinnin hetkenä. Aiheesta syntyi ainakin kolme merkittävää elokuvaa: Altmanin Pitkät jäähyväiset, Polanskin Chinatown sekä Pennin Yön siirrot. Näiden elokuvien sankarit ravisuttelevat dekkariperinnettä tehottomuudellaan. Rikosten ja petosten seitit osoittautuvat ylivoimaisiksi.
Chinatownin J.J. Gittesin toimeliaisuus ja aivotyöskentely tuottavat kekseliäitä päätelmiä, jotka eivät tavoita totuutta ollenkaan tai sitten jäljittävät sen liian myöhään, traagisin seurauksin. Gittesin erikoisalana ovat avioristiriidat: apulaistensa kanssa hän työkseen hankkii todisteita aviorikoksista. Kamera on tärkein väline. Eletään vuotta 1937: juonen lonkerot ulottuvat Los Angelesin kunnallispolitiikan valtasyövereihin. Syvä lohduttomuus jää vallitsevaksi: tässä piirretään autiomaan karttaa, Watergate-Amerikan vararikon tasetta huolimatta etäännyksestä 1930-luvulle. Salapoliisikertomus luontuu kriittisiin poliittisiin näkymiin.
Chinatown on Robert Townen tiheän alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta ja Polanskin tyylivarman, tiukan taloudellisen ohjauksen jäljiltä yksityisetsiviä käyttävän lajityypin upeimpia näyttöjä halki vuosien. Poliittinen näkökulma on sen tärkeintä antia, kaivattu lisäke genren tähänastisiin ulottimiin. Los Angeles sijaitsee valtameren ja erämaan välissä, mainitaan Chinatownissa, jonka kuvastossa vesi ja kuivuus asettuvat vastapooleiksi. Elokuvan suuri paha mies Noah Cross on aikoinaan omistanut Los Angelesin vesivarat. Vanhuksenakin hän yhä pitää ohjakset käsissään: kaupungin tulevaisuus on hirviön vallassa. Amerikkalaisten arvostelijoiden mukaan Cross on yhdistelmä monista vaikuttavista hahmoista Kalifornian maa- ja vesiskandaalien historiassa.
Variety-lehdessä todettiin että Los Angelesin myöhempien pioneerien harjoittamat huijaukset ja korruptio edustavat kaikkein törkeintä yhteismaan raiskausta. Kaupungin perustajasukujen kaapeissa monet kunnallisluurangot alkavat kolista elokuvan ansiosta, lehdessä esiteltiin. ”Halusin kertoa tarinan miehestä joka raiskasi maan ja oman tyttärensä tulevaisuuden nimissä. Crossin kaltaiset miehet uskovat että jos he vain jaksavat rakentaa ja lisääntyä, he elävät ikuisesti.” (Robert Towne)
Sukurutsauksen aihe, joka ohuesti peitetyssä muodossa toistuu Hammettin, Chandlerin ja nimenomaan Macdonaldin romaaneissa, nousee Chinatownissa pinnalle, teoksen punaiseksi langaksi asti. Ihailtava on tapa, jolla Polanski, Towne ja Faye Dunaway kehittelevät sensaatiomaista materiaalia. Insesti menee jopa maailmaa kokeneen Gittesin horisontin ylitse, eksyttää hänet kohtalokkaan virheellisiin päätelmiin. Syvästi neuroottisen Evelynin käytös tulee lopulta ymmärrettäväksi, mutta Gittesille kaikki on liian myöhäistä. Gittes joutuu elämään uudelleen muinaisen Chinatownin traumansa, vuosien takaisen menetyksen.
— Matti Salo (1975)