MENNEISYYDEN VARJO (1946)

Salmisen paljasti leijonankyntensä rikosdraamassa, jonka painokas tempo, visuaalinen intensiteetti ja oudot katseet hätkähdyttivät katsojia. Tauno Palo sai yhden erikoisimmista rooleistaan hämäräperäisenä yli-insinöörinä, ja vaikuttavia ovat myös Ritva Arvelo, Terttu Soinvirta ja Kaisu Leppänen. Hullun kiehtova teos jäi Valio-Filmin ainoaksi elokuvatuotannoksi. Yhtymäkohdat film noiriin ovat ilmeiset.

***

Ville Salmisen kolmas ohjaus Menneisyyden varjo perustui toimittaja Esko Miettisen alkuperäisaiheeseen, josta ohjaaja muokkasi kuvauskäsikirjoituksen. Vapaana toimittajana työskennellyt Miettinen muutti 1947 Hollywoodiin, missä toimi mm. Kinolehden kirjeenvaihtajana. Menneisyyden varjon tuotantoyhtiö oli 1938 perustettu Oy Valio-Filmi Ab, jonka toimitusjohtajaksi oli 1945 tullut Paramountin laboratoriossa Pariisissa ja Suomi-Filmin laboratoriopäällikkönä sotavuodet toiminut Åke Leppä. Menneisyyden varjo jäi Valio-Filmin ainoaksi omatuotannoksi; yhtiö keskittyi ranskalaisen elokuvan maahantuontiin. Ville Salminen jatkoi kesällä 1947 Suomen Filmiteollisuuden ohjaajana.

Valio-Filmin ensimmäinen elokuva koettiin myönteisenä poikkeuksena uusien tuotantoyhtiöiden yrityksissä. ”Olemme oppineet suhtautumaan hieman epäluuloisesti yritteliäisiin vasta-alkajiin kotimaisen filmituotannon alalla”, aloitti Raoul af Hällström (Uusi Suomi 31.3.1946), ”sillä liian monta surullista esimerkkiä niiden kykenemättömyydestä on päästetty julkisuuteen. Ei kuitenkaan tarvitse katsella kovinkaan kauan Valio-Filmin Menneisyyden varjoa, ennenkuin kaikki epäluulot onnellisesti häviävät. Tämä elokuva on teknillisesti parhainta nykyaikaista meikäläistä tasoa. Huomaa kaikesta, että se on valmistettu erittäin huolellisesti ja asiantuntemuksella. Ohjaaja Ville Salminen on nähtävästi hänkin yrittänyt parastaan saadakseen taiteellisen puolen niin hyväksi kuin suinkin.” Vastaavia kehuja tuli muiltakin kriitikoilta (mm. Toini Aaltonen, Hans Kutter).

Käsikirjoituksen heikkouksien vastapainoksi monet arvostelijat korostivat ohjauksen ansioita. Olavi Vesterdahl (Aamulehti 26.5.1946) moitti käsikirjoittajaa ja jatkoi: ”…olisi filmistä voinut tulla korkeatasoinenkin. Nyt kuitenkin juonen kehittelyssä on tuntuvia heikkouksia ja psykologisia kompastuksia, ihmiset ovat ylipingoittuneita ja ratkaisevien tapahtumasarjojen perustelut eivät ole kyllin uskottavia [- -].” Sen sijaan ”Ville Salminen kunnostautuu jälleen ohjaajana. Hänen näkemyksessään on filmaattisuutta ja oikeata kuvarytmiä sekä henkilöohjauksessa määrätietoisuutta. Tarina kerrotaan intensiivisesti, joskin hieman raskasverisesti.”

Tauno Palo sai parhaan miespääosa-Jussin, kuvaaja Kalle Peronkoski kunniamaininnan. Näyttelijät kehuttiin aiheellisesti: ”Tauno Palo osoittaa taas kerran olevansa  myös lahjakas luonnenäyttelijä”, tiivisti Vesterdahl kritiikin asenteen miestähteen Aamulehdessä. ”Hänen naistenhurmaaja-insinöörissään on vaikuttavaa demoonisuutta ja kyynillisyyttä…” Paula Talaskivi (HS) kiinnitti huomiota naispääosaan: ”Ritva Arvelossa on sekä hillittyä perhetyttöä että rakkauteen heräävää nuorta naista hyvin luonnollisesti, tehostelematta ilmaistuna”, Sosiaalidemokraatin Toini Aaltonen lisäsi: ”Ritva Arvelo on omalaatuisen näköinen, mikä on suuri plussa meidän sovinnaisten pikkufilmikaunottariemme yksitoikkoiseen rintamaan.”

Musiikki sai kehuja: ”Tähän asti etupäässä tanssisäveltäjänä tunnettu Bergström osoittaa, että hän on kehittymässä vakavalta kannalta otettavaksi säveltäjäksi. Jo alkusoitossa on väriä ja jännittävää ilmettä, joka lupaa hyvää. Kuvan alkupuolen parissa tanssirytmissä havaitsee, että säveltäjän sanonta on saanut kultivoitua leimaa. Kuvauksen loppuvaiheissa musiikki kohoaa välistä voimakkaasti tunnepitoiseksi ja temperamenttivoimaiseksi. Musiikkia pitää koossa usein kertautuva ’kello’ tai hälytysteema, jossa Bergström aistikkaasti käyttelee myös moderneja sävyjä. Herkän melodiikan ohessa panee merkille mainion soitinnuksen.”

– Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) sanomaa tiivisti Jari Sedergren 2022.