CHRISTINE – TAPPAJA-AUTO (1983)

Kauhun ja toiminnan mestarin John Carpenterin tappaja-autotykitys kaahaa täysillä kierroksilla, halusi katsoja sitä tai ei. Nörttiopiskelija Arnie rakastuu ruosteiseen Christineen, 1958-vuoden Pymouth Furyyn, ja ryhtyy ehostamaan sitä uuteen elämään. Rakkaus muuttaa kuitenkin molempia osapuolia tuhoisin seurauksin.

***

Keskikesällä 1982 tuottaja Richard Kobritz sai 760-sivuisen kirjan käsikirjoituksen Stephen Kingiltä. Heistä oli tullut ystäviä Kobritzin tuotettua Salem’s Lotin, TV-minisarjan, joka perustui Kingin samannimiseen romaaniin. Tarina, jonka Kobritz luki, oli hyytävä kertomus viettelyksestä ja kostosta, intohimosta ja riivauksesta. Kuolemantanssi Little Richardin ja Big Bopperin säestyksellä. Tarina kertoi Christinestä.

Ohjaaja John Carpenter ymmärtää erinomaisesti ihmisen pitkä-aikaista suhdetta koneisiin, ja uskoo, että Christinen juuret ulottuvat syvemmälle kuin keskiverto masiinanräplääjä tajuaakaan.

”Tänä päivänä rakastumme koneisiimme yhä enemmän.”, ohjaaja huomauttaa. ”Me syleilemme niitä. Syleilemme myös rahaa, ja sylellemme koneita, ja syleilemme 1950-luvun ajatusta hyvistä hahmoista ja pahoista hahmoista. Se on eräänlaista palautumista rauhallisempiin aikoihin ja teemme kaikkemme päästäksemme sinne.”

Kobritz ehdottaa: ”Me investoimme niin paljon autoihimme ja King on lisännyt uuden elementin. Merkitsevämpää, kuin haltioitumisemme autoista, on seksuaalinen suhteemme auton kanssa. Me mittaamme kypsyyttämme, hyväksyttävyyttämme autolla. King käyttää hyväkseen tätä kaikkea, mutta lisää aineosasen: entä jos auto syntyisi pahaksi … etsisi kostoa jostain syystä… mustasukkaisuudesta tai mistä vain?”

Kuten Carpenter sanoo, tiettyjä koneita emme voi pitää itsestäänselvyyksinä. Emme sekuntiakaan. Tai ne tulevat ja purevat.

– Stephen King at the Movies (Jessie Horsting 1986) – SM