HAAVISTON LEENI (1948)

”Aloituskuva, jossa pelastusarmeijalaiset ovat kokoontuneet mäenjyrkänteelle Kalliossa, on koko suomalaisen elokuvan suuria miljöönmäärityksiä”, kirjoittaa Peter von Bagh melodraamasta, jossa maalaistyttö (Ghedi Lönnberg) saapuu kaupunkiin ja kovia koettuaan löytää turvasataman Pelastusarmeijasta. Tulkinnan vakaumuksellisuutta kiiteltiin samalla kun tarinaa pidettiin hämmästyttävän vanhanaikaisena.

***

Vuonna 1941 Ville Salminen ohjasi Arvi Tuomen kanssa Suomi-Filmille jännityselokuvan Viimeinen vieras, sen jälkeen Karhu-Filmille farssin Mikä yö! (1945) ja Valio-Filmille sosiaalidraaman Menneisyyden varjo (1946). Haaviston Leeniä seurasi Salmisen uralla vielä 13 muuta SF-elokuvaa, ennen kuin hän siirtyi Fennada-Filmin palvelukseen kesällä 1953. Suomen Filmiteollisuuden tuotantojohtaja T. J. Särkkä tuotti 1940-luvun mittaan useita elokuvia, joiden alkuperänä kerrottiin olevan ulkomainen aihe, mm. August järjestää kaiken, Täysosuma, Avioliittoyhtiö ja Valkoiset ruusut. Haaviston Leenin innoittajana oli ruotsalaisen Rune Carlstenin ohjaama elokuva Anna Lans (ensi-ilta Tukholmassa 20.8.1943), joka nähtiin Suomi-Filmin maahantuomana vuonna 1945. Ruotsalaisen elokuvan käsikirjoituksen tekijän George Martensin salanimen taakse kätkeytyivät Itävallasta muuttaneet kirjailijat Adolf Schütz och Paul Baudisch.

Filmausoikeudet Toivo Särkkä osti tuoreeltaan. Suomen Filmiteollisuuden suomenkielinen käsikirjoitusversio Helena Haaviston tarina on monistettu jo vuonna 1944. Siinä ei mainita tekijää, mutta filmografiatyöryhmä on päätellyt, että kyseessä on Särkkä itse. Kuvauksiin ryhdyttiin vasta kesällä 1947, toteuttajana yhtiön uusi ohjaaja Ville Salminen (1908-1992), joka myös muokkasi käsikirjoitusta varsinkin sen alkupuolelta. Samalla elokuvan nimi muuttui Haaviston Leeniksi. Alkuperäinen juonirakenne kuitenkin säilyi.

Helsinki-triviaa sen verran, että elokuvan alussa on pitkä, vasemmalta oikealle hitaasti kiertyvä panoraamanäkymä Helsingin Vesilinnan kallioilta yli Kallion kaupunginosan aina Töölönlahdelle saakka.

Haaviston Leeni veroluokaksi määrättiin 30 %, mistä Suomen Filmiteollisuus valitti Valtion elokuvalautakunnalle. Topo Leistelän allekirjoittamassa kirjelmässä valitusta perusteltiin seuraavasti: ”Viittaamme aluksi viime sunnuntaina Vapaa Sana -nimisessä sanomalehdessä julkaistuun haastattelusarjaan, jossa mm. maaherra Väinö Meltti sanoo: ”Elokuvatuotanto on kokonaisuudessaan hyvin tärkeä kulttuurin ala, ja sen pitäisi nykyistä enemmän huomioida sosiaalisia aiheita, myös taide-elokuvissaan.” Meltti toimi Valtion filmitarkastamossa SKDL:n edustajana 1946-1949.

”Juuri tätä näkökohtaa olemme noudattaneet ryhtyessämme valmistamaan elokuvaamme Haaviston Leeni”, valituskirjelmä jatkui. ”Siinähän on keskeisenä aiheena, koko elokuvan ns. ytimenä maaltapako kaikkine varsin surullisine seuraamuksineen ja esitettyinä suunnilleen samoin kuin sosiaaliministeriön tilauksesta valmistetussa lyhytelokuvassa Mihin johtavi tie?, joskin aihetta kokoillan elokuvaa varten on käsitelty laajemmin ja tehostettu useammilla eri tavoilla. Mutta tarkoitus onkin ollut kyllin kouraantuntuvasti osoittaa, mitä seuraa sellaisesta kevytmielisestä ’maaltapaosta’, johon elokuvan päähenkilö, Haaviston Leeni, syyllistyy. Onhan hänen elämänvaelluksensa ’unelmien kaupungissa’ sangen raskasta ja pitäisi moisen kohtalonkulun olla varoituksena – ja varsin puhuvana sellaisena – jokaiselle maalaistytölle, joka samoista syistä ja yhtä kevytmielisesti päättää jättää työteliään, joskin samalla levollisen ja turvallisen, elämänsä maalla, vaihtaakseen sen kaupunkilaiselämän luuloteltuihin iloihin ja kuviteltuun onneen. Tämä on elokuvamme pääponsi ja siinä olemme selvästi pyrkineet noudattamaan sitä suuntaa, jolle maaherra Meltti kotimaista elokuvaamme viittaa suuntautumaan.”

– Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) sanomaa tiivisti Jari Sedergren 2022