DO THE RIGHT THING – KUUMA PÄIVÄ (1989)

Kesän kuumimpana päivänä Brooklynissa Buggin’ Out (Giancarlo Esposito) valittaa italialaisen pitserian omistajalle, että tämän ravintolan julkkisseinällä pitäisi olla edustettuina myös mustia näyttelijöitä.  Tulikuumat kadut ja pitkä päivä nostavat rasistiset kiistat pintaan. Elokuva, joka aikanaan oli vahva osoitus uuden ohjaajan kyvyistä, on nykyään elokuvahistorian tärkeimpiä virstanpylväitä.

***

Vuoden 1989 kuumana kesänä Sal’s Famous Pizzeria on etnisen kolonialismin viimeinen etuvartio keskellä mustien asuttamaa Bedford-Stuyvesantia. Kolme tärkeintä etnistä ryhmää – mustat, italialaiset ja korealaiset – tasapainottelevat etujaan päivittäin. Ostojen ja myyntien takana piilee suurempia taloudellisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Spike Lee hahmottaa poliittisen kannanoton ja samalla henkilökohtaisten mielipiteiden foorumin, jossa muhkealla puertoricolaisnaisella, isännän elkeitä käyttävällä pizzamestarilla ja apaattisella afroamerikkalaisella äidillä on sanansa sanottavana.

Yksi elokuvan väkevimmistä äänistä liittyy Public Enemyn musiikkiin.“Fight The Power” on Do the Right Thingin tapahtumia kommentoiva kreikkalainen kuoro. James Brown -beatiin ja sämplättyjen ja itse soitettujen soittimien miksaukseen perustuva The Bomb Squadin (Hank ja Keith Shocklee, Eric Sadler ja Canton Reidenhour) musiikki kuulostaa siltä mustalta vallankumoukselta, jonka enteenä kriitikot Spike Leen elokuvaa pitävät. Public Enemyn Chuck Dee ja Flavor Flav pukevat sanoiksi syyt tapahtumien pyörteeseen: “Our freedom of speech is really freedom of death”. Yksikään aikaisempi rap-elokuva ei ollut yhdistänyt hip hop -rytmiä itse draamaan. Alkuteksteissä Tinan kieputtaessa vartaloaan rap virittää kapinallisen tunnelman. Radio Raheemin ghettoblasterissa se julistaa Raheemin mieskuntoa ja väkivaltaa. Salille se on mustien epäkunnioittavan käytöksen ilmentymä. Se toimii yllykkeenä Raheemille ja sotaisalle Buggin’ Outille heidän laittaessaan Salin lujille siitä, miksi afroamerikkalaiset puuttuvat tämän kunniakuvagalleriasta. Huutokilpailussa “Fight The Power” ennakoi tulevaa väkivaltaa.

Väkivallan eskalaatiossa on useita vaiheita. Salin ja Raheemin yhteenottoa seuraavat katutaistelu pizzerian edustalla, Raheemin murha poliisin käsissä, päätös jättää korealaiset rauhaan ja Mookien aloite tuhota Salin pizzeria. Do the Right Thing on vastakohta sarjakuvamaisten action-elokuvien tyylikkäälle väkivallalle. Do the Right Thingin tapahtumat herättävät meissä levottomuutta nähdessämme miten sympaattiset henkilöhahmot tekevät vääriä, tuhoisia tekoja. Spike Lee onnistuu luomaan gallerian mielenkiintoisia, kompleksisia henkilöhahmoja. Hän hylkää sekä vanhan Hollywoodin nuhteettoman pyhän mustan stereotyypin että blaxploitation-elokuvien one bad stud -stereotyypin. Erityisesti hänen itse esittämänsä Mookie on monimutkainen, syvästi turhautunut hahmo, johon on mahdotonta yksioikoisella tavalla samastua. Mookie käynnistää lopullisen verilöylyn nakkaamalla roskatynnyrin Salin pizzerian ikkunalasiin. Tätä kiihkeää, tuhoisaa vihaa Spike Lee kuvaa järisyttävämmin kuin kukaan toinen oman aikansa amerikkalainen elokuvantekijä.

Do the Right Thingin sankarit ovat kameran toisella puolella. Esimerkiksi kuvaaja Ernest Dickersonin työ erikoisine kuvakulmineen, joustavine liikkeineen ja taitavasti hallittuine väriasteikkoineen ansaitsee ylistystä. Suuren yhtiön levitykseen valmistettu Do the Right Thing on asenteeltaan ja sävyltään kokeellinen, valtavirrasta poikkeava. Elokuvassa on runsaasti huumoria, mutta se ei toimi yhteiskuntakritiikin sokerina vaan pippurina. Spike Leen jointeista Do the Right Thing on yksi niistä, joihin tullaan palaamaan vielä kauan, koska, kuten Señor Love Daddy toteaa, “That’s the truth, Ruth!”

– Nelson Georgen mukaan (Five For Five. The Films Of Spike Lee, 1991)  AA 1992