NOBODY ON NEROKKAIN (1975)

Sergio Leonen western-maailman jäähyväiselokuva on nykyisin valkokankaalla harvinainen makupala. Nimeni on Nobodyn räväkämpi jatko alkaa Leonen ohjaamalla tiheällä prologilla. Eläinsatuja rakastava Terence Hill, uuden aallon genresankaritar Miou-Miou ja Klaus Kinski ovat intiaanien oikeuksia puolustavan eeppisen kieroilun tähtiä. Beethovenia ruudinsavuisesti varioiva musiikki on Morriconen länkkäriuran viimeinen aito mestariteos.

***

Lucy (Miou-Miou) rakastaa kahta lainsuojatonta, joita kutsutaan nimillä Steam Engine Bill (Robert Charlebois) ja Joe Thanks (Terence Hill). Suurta rahalähetystä havittelevan huijarikolmikon jäsenet eivät erityisemmin luota toisiinsa. Vastapelurina toimii ratsuväen majuri Cabot (Patrick McGoohan), jonka elämäntehtävä on alkuperäisväestön hävittäminen keinoja kaihtamatta.

Italialaisen westernin kärkiohjaaja Sergio Leone nousi 1960-luvun aikana Cinecittàn hanslankarista populaarielokuvan maailmanmestarien joukkoon. Viiden vuoden sisällä syntyneet Dollaritrilogia ja Huuliharppukostaja muodostivat kansainvälisen menestystarinan, ja vaikka makutuomarien tunnustusta ei juuri kuultu, sitäkin oli tulossa runsaasti. 1970-luku oli Leonelle matalan profiilin kausi. Hän vetäytyi tuottajan rooliin mutta valvoi silti tiukasti Rafran-yhtiönsä hankkeiden Leone-henkisyyttä, varsinkin jos ne olivat lännenelokuvia. Vallankumouskrapulan manifesti Maahan, senkin hölmö! oli vielä kuvausten alkaessa Leonen assistentin Giancarlo Santin ohjaustyö. Leone patistettiin ohjaajan pallille, kun ehtaan Leone-elokuvaan halunneet tähdet Rod Steiger ja James Coburn uhkasivat mennä lakkoon.

Leonen western-ura päättyi Terence Hillin Nobody-elokuvien sarjaan, jossa hän toimi tuottajana ja ohjasi ilman krediittiä avainkohtauksia tunnistettavalla tyylillään. Sankari on Hillin Trinity-hahmon leonelaisempi versio, jonka nopeus on Lucky Luken luokkaa. Kun Tonino Valeriin ohjaama Nimeni on Nobody ammensi Hillin ja legendaarisen Henry Fondan kohtaamisesta genren muutosten ja perimmäisen tarkoituksen pohdintaa, jatko-osa Nobody on nerokkain tuntuu pohtivan, mitä tarjottavaa lännenelokuvilla voisi vielä 1970-luvulla olla. George Roy Hillin Puhallus ja Bertrand Blierin ronski draamakomedia Riipukset innoittivat huijausten ja ailahtelevan kumppanuuden tarinaa. Vapaamielinen sankaritar Miou-Miou oli Blierin elokuvan tähti, ja alkuperäiseen roolitukseen kuului myös Riipusten Gérard Depardieu.

Noël Simsolon kirjassa Conversations avec Sergio Leone (Editions Stock, 1987) Leone kertoi ohjanneensa prologin, jossa piilee liuta merkityksellisiä elokuvaviittauksia. Repliikki ”punaisista varjoista” muistuttaa John Fordin Hyökkäys erämaassa -elokuvan italialaisesta nimestä Ombre rosse, ja brutaali nuolisade on hatunnosto Akira Kurosawan Seittien linnan suuntaan. Kohtauksen alussa nähtävä Raamatun lähikuva on muistuma Vain muutaman dollarin tähden -elokuvan alusta. Monument Valleyn ikoniset kalliot ovat sekä John Fordin että Leonen ydinmaisemaa. Eksentrisen Klaus Kinskin esittämä kostaja on nostalginen hahmo eurooppalaisen westernin menneisyydestä.

Kokonaisuus on Damiano Damianin ohjaama, mutta musiikki ja kuvasto pysyvät Leone-sfäärissä, joka on vaarallisempi paikka kuin Terence Hillin normaali pikkupoikamainen slapstick-viihdevyöhyke. Ennio Morricone on muistellut, että Damianin mielipiteitä ei kuunneltu, kun Leone määräsi, mitkä olisivat hänen sävellystensä oikeat alkusoinnut ja kestot. Yhteiskunnallisena trilleriohjaajana tunnettu Damiani näki elokuvan ensisijaisesti kannanottona intiaanien puolesta.

Nobody on nerokkain on unohdetuin Leone-western, mikä oli Leonen oma tahto. Tuottaja näyttää poistaneen nimensä krediiteistä, eikä sitä yleensä PR-materiaaleissakaan mainita. Taustalla on pettymyksiä ja vastoinkäymisiä jälkituotannon loppusuoralla. Järjestäytyneen rikollisuuden edustajat kaappasivat työkopion laboratoriosta ja vaativat Leonelta lunnaita. Kiristykseen suostumisen sijasta elokuva editoitiin uusiksi tallella olevaa materiaalia käyttäen, eikä jälki voinut olla niin huoliteltua kuin perfektionistinen Leone olisi halunnut. Flopista ei ole kyse, edes kaupallisesti: Nobody on nerokkain kuuluu 2 680 000 liiran kassatulojensa ansiosta Italian katsotuimpien italowesternien top ten -listalle.

Digiajan tallenteet ja tv-esitykset eivät ole tehneet tyylikkäälle elokuvalle oikeutta. Markkinoille vakiintunut vajavainen versio katkeaa ennen komeaa loppukuvaa, johon on luotu huimaavaa tuntua Hitchcockin Vertigon tyyppisellä liukuobjektiivin ja kamera-ajon ristivedolla.

– Lauri Lehtinen 19.12.2020