Kesken jääneen trilogian ensimmäinen osa kertoo talonpoikaiskapinasta ja kääntää katseensa poikkeuksellisesti poliitikko Endre Bajcsy-Zsilinskyyn, joka aloitti uransa oikeistossa, mutta yhdistettiin myöhemmin natseja vastustaneeseen salaliittoon. Elokuva osoittaa, että Jancsó hallitsee myös yksilökeskeisen historiallisen draaman.

***

Unkarilainen rapsodia on ensimmäinen osa trilogiasta työnimeltään ”Vitem et sanguinem”, jonka Jacsó ja käsikirjoittaja Gyula Hernádi ovat suunnitelleet eräänlaiseksi kavalkadiksi Unkarin historiasta vuosisadan alussa nykyaikaan. Tarinan runkona on erään todellisen historiallisen henkilön, vuosisadan ensimmäisillä vuosikymmenillä vaikuttaneen poliitikon elämänkaari ja kehitys. Tämä István Zsadányin esikuva kuului tilanomistajaluokkaan ja vuoden 1919 neuvostotasavallan kukistajiin, oli valtionhoitaja Miklós Horthyn (1868-1957) henkilökohtainen ystävä, mutta myöhemmin kääntyi tätä vastaan ja kuoli unkarilaisten fasistien hirttämänä. Hänestä oli tullut yksi vastarintaliikkeen johtajia, itse asiassa hän oli nationalistinen konservatiivi, eikä koskaan esittänyt vasemmistolaisia asenteita. Mutta tyypillisestä taantumuksellisesta hän hitaasti muuttui siinä määrin, että alkoi ymmärtää talonpoikien uudistusvaatimusten oikeutuksen ja perusti jopa oman talonpoikais-radikaalisen puolueen. Sodan aikana hän tajusi, että ystävyys Saksan kanssa oli erehdys ja veisi maan tuhoon. Hänen veljensä sitä vastoin pysyi aina fasistina.

Tämän kiehtovan historiallisen henkilön elämästä Jancsó ja Hernadi ovat ottaneet vain muutamia aineksia, ”itse asiassa vain kaksi episodia, minkä vuoksi muutimme myös päähenkilön nimen” (Jancsó). Muuten tarina tai pikemminkin kuvan ja äänen runoelma seuraa yksinomaan ”jancsólaista logiikkaa”, jonka kollektiivinen koreografia ja historiallinen näkemys rakentuvat pitkistä kuvista, ihmisten ja kameran herkeämättömästä liikkeestä, lauluista, tansseista, väkivallan, nöyryytysten tai yhteisyyden rituaaleista. ”Käytämme lauluja aina dramaturgisella tavalla, musiikki ei ole koskaan pelkkää säestystä, vaan teoksen rakenteen elimellinen ainesosa. Esimerkiksi talonpoikien laululla, joka esiintyy sekä unkarilaisessa rapsodiassa että allegro barbarossa, on hyvin merkitykselliset sanat: se on vuoden 1919 laulu, ja unkarilaisille katsojille sillä on hyvin täsmällinen merkitys.”

Unkarilainen rapsodia lähtee liikkeelle vuodesta 1911: valmistaudutaan vaaleihin, joissa sekä maanomistajilla että talonpojilla on ehdokkaansa, vallitsee juhlatunnelma jota varjostaa sanatarmien uhkaava läsnäolo ja joka rikkoutuu Zsadányin veljesten osallistuvat valkoiseen terroriin, jonka liioittelun, silmittömien verilöylyjen aikana Istavánin tietoisuus herää ja hän tuntee itsensä vieraaksi ystäviensä ja oman luokkansa keskuudessa ja yrittää löytää tien niiden luokse joita vastaan hän tuntee tehneensä rikoksen.

Kaikkinainen psykologisointi ja filosofointi on taaskin kaukana Jancsón tavasta tehdä elokuvaa. Unkarilainen rapsodia on elokuvaa. Unkarilainen rapsodia on elokuva, joka epätavallisen kiehtovalla tavalla vetoaa kaikkiin aisteihin samalla kun siitä välittyy runollinen ja ritualisoitu näkemys luokkataistelusta, historiasta.

– Marcel Martinin, Ecran-lehden (Mai, 1979) aineiston ja muiden lähteiden mukaan