Las Vegasin International Hotelin showlavalla 31. heinäkuuta 1969 Elvis Presley teki loistokkaan paluun konserttilavoille melkein vuosikymmenen mittaisen poissaolon jälkeen. Esitys kuvattiin uudelleen seuraavana vuonna Denis Sandersin elokuvataltiointia varten, jossa kuullaan parikymmentä Elviksen suurinta hittiä. Takahuonekuvasto paljastaa uran huippuhetken emotionaalisuuden.

***

Kun Mike Wadleighin popdokumentista Woodstock (1969) tuli suuri menestyselokuva, Hollywoodin tuottajat heräsivät takomaan tätä rautaa niin kauan kuin se oli kuumaa. Tällainen sivumaku tuntuu MGM:n tuottamassa Elvis-elokuvassa olkoonkin että dokumentti Elvis Presleystä on kaikin tavoin puolustettavissa, sitäkin suuremmalla syyllä kun hän on kahlannut läpi kymmenien keskinkertaisten elokuvaroolien pitäen todelliset kasvonsa salassa ja legendansa arvoituksen koskemattomana. Elvis-dokumentin ohjaajaksi saatiin Denis Sanders, joka oli kunnostautunut monien persoonallisten pienmuotoisten elokuvien (A Time Out of War, War Hunt, Crime and Punishment U.S.A., Shock Treatment) tekijänä ja juuri saanut Oscarin dokumentistaan Czechoslovakia.

Suurin osa Sandersin elokuvasta on tallennusta Elviksen menestyksellisestä esiintymisestä Las Vegasin International-hotellissa vuonna 1969. Tämä kuukauden mittainen show merkitsi hänelle paluuta lavalle pitkän tauon jälkeen, sillä vuosikausia hän oli kohdannut yleisönsä yksinomaan levyjen ja elokuvien välityksellä. Kuukauden aikana hän esiintyi joka ilta 4100 ihmiselle. Show on kuvattu yhtä vetävästi kuin se on musikaalisesti hyvin tehty. Siitä välittyy kuva taiteilijasta, joka kaikissa suhteissa tietää mitä tekee ja joka sitä paitsi käyttää sympaattista itseironiaa leikkiessään seksuaalisilla jännitteillä. Tästä keski-ikää lähestyvästä rock-laulajasta ei voi olla pitämättä.

Mutta yhtä paljon kuin laulajana elokuva käsittelee Elvistä idolina ja seksisymbolina: harjoitukset ja sotasuunnitelmat ennen ensi-iltaa, markkinointi, liikemiesmäisyys ja tehokkuus sävyttävät kulissientakaisia toimia. Vahvaa antia ovat myös väliin leikatut ihailijoiden haastattelut: vanha rouva joka rakastaa Elvistä siksi että tämä on kiltti äidilleen ja joka pitää hänestä ”vyötäröstä ylöspäin”; viattomat huokailut ja intohimoiset rakkaudentunnustukset; tyttö joka kulutti 500 dollaria päästäkseen näkemään Elviksen Las Vegas Show’n; pari joka meni naimisiin voidakseen yhdistää häänsä ja yhteisen idolinsa näkemisen. Riipaisevimmat kohtaukset on tallennettu Elvis-fanklubien ”kongressista”, jossa elähtäneet Elvis-kopiot esittävät vanhoja rock-lauluja, ja tädit, pikkutytöt ja kaikenikäiset miehet päästelevät ulkoa Elvis-tekstejä. Harvoin on nähnyt pateettisempaa ilmausta superidolin tarpeelle.

– Lars Weckin (1971) ja muiden lähteiden mukaan