SHOLAY (1975)


Entinen poliisipäällikkö värvää maan pahamaineisimmat rikolliset Jaidevin ja Veerun erikoislaatuiseen kostotehtävään. Vauhdikas Sergio Leonelta vaikutteita ottanut ”curry western” ja seikkailuelokuva sisältää toimintaa, romantiikkaa ja ikimuistettavia lauluja. Ne yhdessä sinetöivät Bachchacnin kohtalon kokonaisvaltaisena supertähtenä.
Huom! Elokuva esitetään 23.12. klo 16.40, missä se korvaa saman teemasarjan elokuvan Deewaar, jonka esityskopio ei valitettavasti saapunut meille. Jouduimme valitettavasti perumaan lauanatain 3.12. Sholay-näytöksen samaisten kopio-ongelmien vuoksi, mutta kopio saapui meille viimein.
***
Sholay on hindinkielinen vuonna 1975 valmistunut Ramesh Sippyn ohjaama ja isänsä G.P. Sippyn tuottama intialainen toiminnallinen seikkailuelokuva. Juonellisesti kokonaisuus kertoo kahdesta rikollisesta Veerusta (Dharmendra) ja Jaista (Amitabh Bachchan), jotka eläkkeellä oleva poliisi (Sanjeev Kumar) palkkaa vangitsemaan häikäilemättömän Gabbar Singhin (Amjad Khan). Hema Malin ja Jaya Bhaduri näyttelevät puolestaan Veerun ja Jain rakkauden kohteita, Basantia ja Radhaa. Sholayn pääosassa nähdään yksi kuuluisimmista intialaisista elokuvatähdistä, Amitabh Bachchan Jain roolissa. Sholay on teoksena tunnustettu korkealle, sillä sitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen intialaisista elokuvista. Esimerkiksi British Film Instituten kyselyssä Sholay saavutti ykkössijan kaikkien aikojen intialaisena elokuvana.
Mahtipontisesta teoksesta tehtiin lopulta 204-minuuttinen versio ja siitä tuli yksi intialaisen elokuvan suurimmista kaupallisista menestystarinoista. Vaikka kriitikoiden vastaanotto olikin aluksi varsin nuivaa, koki Sholay todellisen menestyksen yleisön keskuudessa. Esimerkiksi esitykset Mumbain Minerva-teatterissa kestivät peräti yli viisi vuotta. Sholay luokitellaan teoksena usein intialaiseksi Dacoit Westerniksi eli Curry Westerniksi, jossa yhdistyy elementtejä spagettiwesterneistä sekä samuraielokuvista. Sholay onkin saanut vaikutteita Akira Kurosawan samuraiseikkailusta Seitsemän samuraita (1954), Sergio Leonen klassikosta Huuliharppukostaja (1968) ja intialaisesta Mehboob Khanin draamaklassikosta Mother India (1957). Ramesh Sippyn Sholay on lisäksi erinomainen esimerkki masala-elokuvasta, joka ikään kuin sekoittaa monia eri lajityyppejä samassa kokonaisuudessa. Kerronnassa on suurta vaihtelevuutta aina junaryöstön kohtauksista eeppisen tason toimintaan ja melodraamaan sekä slapstick-komediaan ja vankilakomediaan. Masalan ideana on nimenomaan tarjota jokaiselle jotakin.
Sholaysta onkin tullut varsinainen merkkipaalu intialaisen elokuvan kentässä. Menestyksen salaisuutena voidaan Sholayn osalta pitää pitkälti onnistunutta näyttelijäensembleä, roolitus on täynnä tähtiä. Lisäksi ikimuistoiset vuorosanat ovat jääneet elämään osana populaarikulttuuria. Dwarka Divecha on ollut vastuussa onnistuneesta, tyylikkäästä elokuvauksesta kameran takana. Hyvin luodut henkilöhahmot sekä tarpeeksi yksinkertainen kerronta pitävät katsojan otteessaan liki kolmen ja puolen tunnin keston ajan. Sholay onkin elokuva, johon monet ovat palanneet uudelleen ja uudelleen. Tutkijat ovat löytäneet elokuvasta myös lukuisia keskeisiä teemoja, joita ovat mm. väkivallan ihannointi, feodaalisen eetoksen mukautuminen, saman sukupuolen välinen kumppanuus ja sitoutuminen sekä elokuvan rooli kansallisena allegoriana.
Suurin osa Sholaysta kuvattiin Ramanagaran kivikkoisessa maastossa lähellä Bangalorea, Karnatakassa. Elokuvalla oli ylellinen tuotanto ja sitä kuvattiin kaiken kaikkiaan yli kahden ja puolen vuoden ajan. Budjetti ylittyi ja taiteellinen johtaja Ram Yedekar rakensi kokonaisen kaupungin kuvauksia varten. Sholay oli ensimmäinen intialainen teos, jolla oli stereofoninen ääniraita ja joka käytti 70 mm:n laajakuvamuotoa. Kiitosta palkintojen ja äänestystulosten ohella Sholay myös saanut R.D. Burmanin säveltämästä musiikista ja kokonaisuutta värittävistä lauluista. Vuonna 2014 Sholay julkaistiin yleisölle ensi kertaa 3D-muodossa.
– Danny Bowesin (RogerEbert.com), Dharmesh Rajputin (BBC Home) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 3.12.2022