JUOKSUHAUDANTIE (2004)

Löpgravsvägen
Ohjaaja
Veikko Aaltonen
Henkilöt
Eero Aho, Tiina Lymi, Ella Aho
Maa
Suomi
Tekstitys
ei tekstitystä
Kesto
113 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Kari Hotakaisen romaanista
Ikäraja

Varastomies Matti Virtasen (Eero Aho) perhe hajoaa. Vaimo haluaa eron ja muuttaa pois tyttären kanssa. Virtanen ei suostu tajuamaan tilannetta, vaan kehittää suunnitelman, jossa täydellinen omakotitalo saisi vaimon ja lapsen palaamaan yhteiseen kotiin. Suunnitelmasta tulee pian pakkomielle, ja Virtasen käytös on sen mukaista.

***

Kari Hotakaisen maineikas romaani Juoksuhaudantie voitti ilmestyessään vuonna 2002 Finlandia-palkinnon ja sille myönnettiin myös Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinto. Elokuvaversion Hotakaisen menestysteoksesta ohjasi ansiokkaasti Veikko Aaltonen kaksi vuotta myöhemmin. Temaattisesti Juoksuhaudantietä voi pitää loogisena jatkona ihmisen pakkomielteitä ja pimeitä puolia käsitelleille Aaltosen aiemmille ohjaustöille Tuhlaajapoika (1992), Isän nimeen (1993) ja Rakkaudella, Maire (1999).

Juoksuhaudantie kertoo tarinan kotirintamamies Matti Virtasesta (Eero Aho), joka menettää vaimonsa ja lapsensa yhden lyönnin jälkeen. Tämän seurauksena varastomies Virtanen päättää saada perheensä takaisin hankkimalla unelmien omakotitalon, joka on tässä tapauksessa harjakattoinen rintamamiestalo. Saavuttaakseen unelmansa Virtanen joutuu tekemään lukuisia asioita. Hän myy huonekalunsa, säästää ruokakuluissa, tekee ylitöitä ja hieroo iltaisin keski-ikäisiä naisia. Elokuvan ja romaanin keskeinen tapahtumapaikka Juoksuhaudantie sijaitsee Maununnevan asuinalueella Länsi-Helsingissä.

Rooli antaa Eero Ahon Virtaselle tilaisuuden synkistellä ja elokuvassa kuvataankin suomalaisen miehen identiteettiä, sielunmaisemaa ja järkkyvää mieltä. Hotakaisen tarinan mies on myös iltasadut lukeva, perheelleen elävä eikä muiden teosten tavoin jatkuvasti hakkaava, viinaanmenevä ja vaimoa alistava aviomies. Virtasen Helena-vaimona ja Sini-tyttärenä nähdään Tiina Lymi ja Ella Aho ja yhdessä Eero Ahon kanssa he ovat myös oikean elämän perhe. Jussi-palkinnon roolistaan voittanut Kari Väänänen loistaa puolestaan elämäänsä tyytymättömän, turhautuneen kiinteistövälittäjä Jarmo Kesämaan osassa.

Juoksuhaudantie elokuvana vakuuttaa etenkin Veikko Aaltoselle tyypilliseen tapaan vahvoilla näyttelijäsuorituksillaan. Henkilöhahmonsa Hotakainen on jo romaanissaan osannut vahvasti luoda inhimillisiksi ja moniulotteisiksi. Tarina kodista ja asumisesta on lämmöllä kuvattu ja katsojalleen samastuttavan tuntuinen. Eero Aho tekee Aaltosen ohjauksessa yhden elämänsä rooleista. Hotakaisen kieli on kirjallisessa ilmaisussa rikasta varsin omaperäisellä huumorilla höystettynä. Aaltonen korvaa ohjauksessaan Hotakaisen taidokkaat sanat onnistuneesti tehokkailla ja harkituilla kuvilla ja tekstin koominen puoli on vaihtunut puolestaan elokuvassa koettavaan tragediaan.

– Tuuve Aron (Mtv Uutiset), Raimo Miettisen (Filmgoer) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 15.9.2021