Siirry pääsisältöön

RYYSYRANNAN JOOSEPPI (1955)

RYYSYRANNAN JOOSEPPI Jooseppi från Ryysyranta
Ohjaaja
Roland af Hällström
Henkilöt
Heimo Lepistö, Hilkka Helinä, Elvi Saarnio, Leif Wager, Senni Nieminen
Maa
Suomi
Tekstitys
svensk text
Kesto
91 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Ilmari Kiannon romaanista
Ikäraja
Ikäraja: K7

Kiannon samannimiseen köyhälistöromaaniin perustuva Ryysyrannan Jooseppi on kieltolain aikaan sijoittuva, ajoittaisella huumorilla pehmennetty karu kansankuvaus. Tuohikonttinaturalismi ja lumimyrskyn kourissa kärvistelevä korpi kehystävät tarinaa Joosepin ja tämän suurperheen elämästä ja selviytymiskamppailusta Kainuun köyhissä oloissa.

***

Roland af Hällströmin Putkinotko oli ollut vuoden 1954 ylivoimaisesti paras yleisömenestys. Niinpä af Hällström valitsi myös seuraavan elokuvansa aiheeksi kotimaisen klassisen kansanelämänkuvauksen, Ilmari Kiannon köyhälistöromaanin Ryysyrannan Jooseppi.

Viljo Hela eli Roland af Hällström vastasi käsikirjoituksen teknisestä, Urpo Lauri sen taiteellisesta puolesta. Elokuvan alussa Ilmari Kianto istuu työpöytänsä ääressä lukemassa romaaniaan. Hän johdattelee katsojan Rämsänrantaan ja Joosepin maailmaan.

Ryysyrannan Jooseppi (1955) oli Heimo Lepistön ensimmäinen suuri elokuvarooli lähes neljänkymmenen sivuosan jälkeen; hän sai tästä suorituksestaan ainoan Jussi-patsaansa. Hilkka Helinällä oli aikaisemmista elokuvaosistaan täysin poikkeava kansannaisen luonnerooli.

Suuri osa ulkokohtauksista kuvattiin Espoon Otaniemessä, jonne oli siirretty Tuusulasta ostettu, sopivaksi katsottu Ryysyrannan mökki. Suomussalmella ja Kiantajärvellä otettiin Kainuun maisemakuvia. Joosepin hiihdot kuvattiin kuitenkin Helsingin ja Espoon alueella. Kohtausten lumimyrskyt saatiin aikaan kahdella lentokoneenmoottorilla. Joosepin kohtauksen presidentti K. J. Ståhlbergin kanssa ohjaaja ratkaisi yksinkertaisesti – tasavallan päämiehestä nähdään elokuvassa vain Jooseppia kättelevä koura.

Hanakasti verrattiin Roland af Hällströmin uutta elokuvaa hänen aiemmin ohjaamaansa Putkinotkoon. Yksimielisesti asettivat arvostelijat Ryysyrannan Joosepin ykkössijalle. Ryysyrannan Jooseppi nähtiin kesällä 1956 Karlovy Varyn elokuvajuhlien kilpailuohjelmistossa. Edellisenä talvena kuollut ohjaaja sai henkilökohtaisen muistopalkinnon taiteellisesta suorituksesta. Roland af Hällströmin poismeno tiedettiin festivaalikaupungissa, mutta informaatio oli ollut siinä määrin vajavaista tai väärin ymmärrettyä, että järjestäjät olivat käsittäneet af Hällströmin nuoreksi ohjaajatulokkaaksi. Karlovy Varyn ansiosta Ryysyrannan Jooseppi myytiin Neuvostoliittoon, Saksan Demokraattiseen Tasavaltaan ja Tšekkoslovakiaan. Neuvostoliitossa se esitettiin Kieltolaki-nimisenä ja kertoman mukaan realistisena kuvauksena 1950-luvun Suomesta.

– Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan

Näytökset

Ei enää näytöksiä
Processing...
Thank you! Your subscription has been confirmed. You'll hear from us soon.
ErrorHere