HUONO KASVATUS (2004)

Tekijänsä toistaiseksi väkevin ja suorasanaisin kannanotto Francon aikakautta sekä katolista kirkkoa kohtaan. Aiemmin diktaattorin nimeä tietoisesti mainitsemasta vältellyt auteur ei tällä kertaa pidättele iskujaan kritisoidessaan Espanjan lähihistorian ilmapiiriä. Synkistä teemoistaan huolimatta elokuvassa on lämpöä ja vapautumisen euforiaa.

***

Vuoden 1980 Madridin ja 1960–luvun katolisen poikakoulun välillä polveileva elokuva Huono kasvatus jatkaa Almodóvarin  Kaikki äidistäni ja Puhu hänelle –elokuvien menestystä ja uskollisuutta ainutlaatuiselle tyylilleen. Huono kasvatus on uskalias, jopa trillerimäinen tarina, joka on rakennettu niin huolellisesti, että se muuttuu vielä jännittävämmäksi kun kaikki salaisuudet on kerrottu.

1980-luvun alkuun sijoittuva elokuva kertoo kahden nuoren miehen kohtaamisesta vuosien tauon jälkeen Francon aikakauden jälkeisessä Madridissa, jonka yli puhaltavat uudet vapauden tuulet.  1960- luvulla, ankaran katolisen poikakoulun rakastavaiset Ignacio (Nacho Pérez) ja Enrique (Raúl García Forneiro) joutuvat erilleen isä Manolon mustasukkaisuuden vuoksi. 16 vuotta myöhemmin nuoret miehet tapaavat. Nyt he jakavat saman vihan tunteen koulun pappeja kohtaan, sillä pappien teot ovat jättäneet jälkensä koko heidän aikuiseen elämäänsä. Ignacio tuo ensirakkaudelleen käsikirjoituksen ja aloittaa siihen pohjautuvan elokuvan työstämisen.

Uskaliaaksi elokuvan tekee myös se, että se on ohjaajalle hyvin henkilökohtainen. Kertomus ei ole hänen tarinansa, mutta elokuvan päähenkilöiden tavoin Almodóvar kävi 1960-luvun alussa katolista sisäoppilaitosta ja oli 1980-luvulla nuori, kohuttu ohjaaja.

Eräässä haastattelussa Almodóvar totesi: ”Olin samoissa paikoissa samaan aikaan ja elokuvan työstäminen vei kymmenen vuotta, ennen kuin ainekset suodattuivat kunnolla”. Elokuvasta löytyy Almodóvarin tyylille ominaiset elementit: intohimo, rakkaus ja kuolema. Tarina monimutkaistuu ja saa yllättäviä käänteitä, mikään ei ole sitä miltä aluksi näytti. Almodóvar on aina käsitellyt seksuaalivähemmistöjä eri tavalla kuin muut, yleistyksiä kaihtaen. Vähemmistöt ovat esillä muunkin kuin seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Huono kasvatus on miesten elokuva. Naisia elokuvassa edustavat lähestulkoon ainoastaan transvestiitit ja transsukupuoliset, jotka almodóvarilaiseen tyyliin esitetään traagisina, mutta pintansa pitävinä vahvoina yksilöinä. Heteroseksuaalisuutta elokuvassa ei esiinny nimeksikään. Vaikeimmin hyväksyttävä hahmo on epäilemättä pedofiilipappi isä Manolo (Daniel Giménez Cacho), jonka ristiriitaisuus tekee hänestä yhtä kaikki kiehtovan, inhimillisen hahmon.

Elokuvan tapahtumien keskuksena on katolisen sisäoppilaitoksen karut olot ja syyllisyyteen perustuva kasvatus. Aiheella ei sorruta mässäilemään, vaan suurin osa poikakoulun tapahtumista jätetään katsojan oman mielikuvituksen varaan tai kuvataan herkän hienovaraisesti. Katolinen kirkko ja sen pappislaitos saavat kuitenkin osansa elokuvan tekopyhänä instituutiona, joka on vaikuttanut lähes jokaisen henkilön elämään tavalla tai toisella.

– Laura Julmala 4.9.2005 (eri lähteiden mukaan)