MIELETÖN MAAILMANHISTORIA (1981)

Brooks laittaa maailmankirjat sekaisin historian oppitunnillaan, joka ei ainoastaan tarjoa vaihtoehtoista näkökulmaa vuosisatojen merkkihetkiin vaan parodioi DeMillen ja Griffithin otsa kurtussa tekemiä suureepoksia. Alkukuvana nähdään Brooksin ja Carl Reinerin alun perin TV:ssä esittämä 2000 vuotta vanha mies -sketsi, joka on ollut silminnäkijänä kaikissa maailman tärkeimmissä tapahtumissa.

***

1960-luvun alussa Mel Brooks kehitteli ystävänsä Carl Reinerin kanssa sketsin ”2000 vuotta vanha mies”. Siinä Reiner haastatteli Brooksia, joka oli ollut paikalla historian tapahtumissa ristiinnaulitsemisesta lähtien. Hän tunsi kaikki: Jeesuksen (”hän kävi kaupassani mutta ei koskaan ostanut mitään. Hänellä oli aina 12 kaveria mukanaan”), Robin Hoodin (”varasti kaikilta ja piti kaiken itsellään”) ja Jeanne d’Arcin (”meillä oli treffit”).

Oli luontevaa, että tuloksesta tästä harrastuksesta oli Mieletön maailmanhistoria, jossa Brooksilla itsellään oli viisi osaa. Tämä Brooksin kallein elokuva oli huonon maun antologia ja pastissi niistä mahtailevista tavoista, joilla historiaa oli kuvattu valkokankaalla D.W. Griffithistä, Cecil B. DeMillestä ja Ernst Lubitschista alkaen. Näkemykseltään teos muistuttaa Richard Lesterin elokuvia Sattuipa hassusti matkalla forumiin (1965) ja Kolme muskettisoturia (1973). Rakenteeltaan se on episodimainen: se ei perustu niinkään tarinaan kuin teeman muunnelmiin. Tässä mielessä työ on sukua sellaisille elokuville kuin Woody Allenin Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä* (*mutta et ole uskaltanut kysyä) (1972) ja Monty Pythonin Brianin elämä (1979). Episodimaisuus saattoi olla Brooksin reaktio kritiikkeihin, joissa oli usein sanottu, että hänen elokuviensa osat olivat kokonaisuutta vahvempia. Joten miksi ei tehdä elokuvaa, joka koostuu irrallisista osista, joita sitoo yhteen pelkkä teema? Teemana ei ollut pelkästään maailmanhistoria vaan myös tuon historian julmuus ja epäoikeudenmukaisuus.

”Ihmisen aamuhämärä” -jakso parodioi Stanley Kubrickin vastaavaa jaksoa elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu (1968). DeMillen Kymmentä käskyä parodioi vinjetti, jossa Mel Brooksin esittämä Mooses pudottaa Jumalan viisitoista käskyä sisältävistä laintauluista vahingossa yhden. Muinaisessa Roomassa Mel Brooksin esittämä Comicus joutuu taistelemaan gladiaattorina Spartacusta muistuttavassa jaksossa, ajamaan vaunuja Ben-Hurin tyylisissä kilpa-ajoissa ja toimimaan tarjoilijana pyhällä ehtoollisella (”tuleeko lasku yhteen vai erikseen?”) Elokuvan kohokohta on inkvisitiojakso, joka jäsentyy huikeaksi musikaalinumeroksi suurinkvisiittori Mel Brooksin johdolla. ”Ranskan vallankumous” on elokuvan heikoin ja valitettavasti pisin jakso. Mel Brooks näyttelee sorron asteikon molempia äärihahmoja, Ludwig XVI:tä (”It’s good to be the king”) ja pottapoikaa. Lopussa on vielä traileri elokuvan kakkososaan, jota ei ollut tietenkään tarkoituskaan tehdä (”Hitler on Ice”… ”A Viking Funeral”… ”Jesus in Space”).

Mieletön maailmanhistoria on Brooksia parhaimmillaan ja pahimmillaan. Parhaimmillaan, esittäessään Moosesta, tarjoillessaan pyhää ehtoollista ja tanssiessaan inkvisition kidutushallissa, Brooks tekee groteskin komiikan aluevaltauksia. Brooksia huonoimmillaan ovat latteat vitsit, huonot homoherjat, tarinan heikko imu ja väkinäinen rakenne: näiltä osin elokuva ei synnytä vastustamatonta naurua vaan pikemminkin sellaisen vaikutelman kuin kuollutta hevosta yritettäisiin piiskata eteenpäin.

– Neil Sinyardin mukaan (The Films of Mel Brooks, 1987) AA 19