FATA MORGANA (2004)

Ohjaaja
Anastasia Lapsui, Markku Lehmuskallio
Maa
Suomi
Kesto
59 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
alkukuvana Maestro ja maisema (Suomi 1975, KAVI 16 mm, 21 min)
Ikäraja

Fata Morgana on Siperian itäisimmässä kolkassa asuvan tsuktsi-kansan tarina, joka kerrotaan Pietarissa toimivan opettajan muistojen ja muiden haastattelujen, vanhojen dokumenttielokuvien ja valokuvien, taideteosten kuten myös Katarina Lillqvistin nukkeanimaation keinoin. Jälleen kantava teema on pienen alkuperäiskansan taistelu perinteidensä, uskomustensa, kielensä ja koko olemassaolonsa puolesta.

***

Jumalan morsiamen jälkeen Lehmuskallio ja Lapsui suuntasivat katseensa vielä kauemmas itään, tsuktsi-kansan asuinalueelle Siperian itäisimpään niemenkärkeen. Lehmuskallio oli kuvannut tsuktsien kulttuuria Uelenin kylässä 15 vuotta aikaisemmin tehdessään dokumenttiaan Minä olen pohjoisten kansojen taiteesta, ja muutamia kuvia tsuktsien elämästä sisältyi jo Sakari Pälsin kansatieteelliseen pioneerityöhön Arktisisa matkakuvia (1917). 2000-luvun kuvauksiin tsuktsien maassa Lehmuskallio ja Lapsui eivät saaneet viisumia, joten he joutuivat tyytymään Pietarin Herzen-instituutissa tsuktsinkieltä opettavan Ida Vladimirovna Kulikovan ja hänen oppilaidensa haastatteluihin ja rakentamaan elokuvansa tämän perimätiedon sekä vanhojen dokumenttielokuvien, valokuvien, taideteosten ja nukkeanimaation varaan. Elokuvan nimeksi tuli Fata Morgana, joka tarkoittaa kangastusta. Käsikirjoituksessa sen alaotsikkona on vielä ”Kuvia ihmisestä”.

Elokuvan runkona toimivat Ida Vladimirovnan, tsuktsinimeltään Kymyrultunen kertomukset kansansa perinteistä ja uskomuksista, tsuktsien historiasta ja omasta elämästään. Dokumenttien vastapainoksi perinteitä elävöitetään mm. animaatiojaksolla, joka on taideteos sinänsä: se tilattiin parhalaiselta tuotantoryhmältä, jonka keskeisenä tekijänä vaikutti nukkeanimaation suomalainen spesialisti Katariina Lillqvist. Fata Morgana on rakennettu siten, että tsuktsien perinne ja heidän legendansa kytkeytyvät tiiviisti Ida Vladimirovnan tarinaan ja tajuntaan, ne ovat läsnä ja tuntuvat kasvavan hänen arjestaan nykypäivän Pietarissa, kotona, bussissa. työpaikalla, keskellä valtavien tornitalojen lähiötä, meren rannalla, jonka takana on hänen kotiseutunsa meri. Dokumenttikatkelmissa toistuu kuva rantaan tyrskyävistä jäämeren aalloista, jotka ovat sanelleet tsuktsien elinehdot vuosisatojen ajan. ”Meri on elävä, vihreä, syvä ja salaperäinen”, kertoja sanoo. ”Se on aivan eri maailma, arvoituksellisten olioiden asuttama. Meren syvyyksien maailma on ihmiselle vihamielinen ja arvoituksellinen.”

Lehmuskallion ja Lapsuin kuvaamien tsuktsien kokemuspiiriin kuuluu monta maailmaa: heidän jokapäiväinen elämänsä Venäjän länsilaidalla Pietarissa, heidän muistojensa ja juuriensa koti Siperian itälaidalla, heidän legendojensa maailma, kuolleiden henkien ja meren salaperäinen, värikäs maailma. ”Kaikella elollisella on oma henkensä, ihmisellä on monta henkeä”, tiivistyy tsuktsien perinne elokuvan lopuksi.

Myös ilmaisullisesti Fata Morgana sijoittuu dokumentin ja fiktion veteen piirretyn rajan monimuotoiseen välimaastoon: taltioivat haastattelut johtavat aina takaisin tsuktsien historiaan ja taisteluun ulkopuolisia voimia vastaan kansallisen identiteetin säilyttämiseksi, dokumentoinnista siirrytään vanhojen valokuvien ja ihannoivien neuvostodokumenttien kautta vedenalaisten kuvien häilyvään maailmaan, ihmiskalan ja nukkeanimaation tuonpuoleiseen fiktioon. Kuten Ida Vladmirovnan ja koko tsuktsikansan kohtalo on ulkopuolisten voimien armoilla, niin kuva tsuktsien maailmasta on ulkopuolisten voimien rakentama ja muokkaama. Elokuvan viimeisessä kuvassa vapaina ujuvat vesilinnut saavat äänitaustakseen helikopterin säksätyksen.

– Sakari Toiviainen 1.4.2009