YÖN SISARET (1983)

Entre tinieblas/Dunkla drifter
Ohjaaja
Pedro Almodóvar
Henkilöt
Cristina Sánchez Pascual, Willmore, Laura Cepeda
Maa
Espanja
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
98 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm (uusi kopio 2005)
Ikäraja

Karnevalistinen elokuva juhlii visuaalisilla ja temaattisilla kontrasteilla. Tiikeri käyskentelee luostarin pihalla, kun sisätiloissa kulutetaan LSDtä ja valmistetaan pehmopornoa. Tärkeimmässä osassa on kuitenkin humaani tarina, jossa huumeongelmainen yökerholaulaja saa tukea paikallisilta nunnilta. Almodóvarin melodraama on myös onnistunut komedia.

***

Espanjalaisista nykyohjaajista tunnetuin Pedro Almodóvar oli juuri valmistanut ekstaattisen syntiset elokuvansa Pepi, Luci, Bom ja Intohimojen labyrintin kun hän vaihtoi suuntaansa: Yön sisaret viljelevät jo myöhempiä elokuvia muistuttavia surullisia teemoja, vaikka pophengellä kyllästetty hedonismi näyttäytyy yhä selvänä ohjaajan tavassa hahmottaa elokuviensa persoonallisuuksia ja ympäristöä. Nykyaikaisuudestaan huolimatta Almodóvarilla on yhtymäkohtansa vanhaan mestariin Luis Buñueliin, jonka elokuviin kuuluivat Almodóvarin tapaan rankasti käsitelty papisto ja katolilaisuus kaikissa muodoissaan.

Yön sisarten Yolanda on epämääräisen yökerhon cabaret-laulaja Madridissa. Kun hänen poikaystävänsä kuolee huumeiden yliannokseen, hän, itsekin nisti, pakoilee poliisia ja etsii suojaa luostarista, joka pelastaa naisia kaduilta. Paikkaa ohjaaviin nunniin kuuluu abbedissa Julia, joka rakastuu Yolandaan. Luostarissa nunnien puuhailut ovat varsin erikoisia: Sisar Kirottu kasvattaa tiikeriä luostarin pihalla ja hallusinaatioista kärsivä ja ruumiin jätteistä kiinnostunut Sisar Lanta suunnittelee muotivaatteita Pyhän Marian patsaiden koristukseksi ja on rakastunut paikalliseen pappiin. Sisar Viemärirotta taas kirjoittaa softcore-romaaniaan.

Luostarin salatusta elämästä eivät puutu edes LSD tai pehmoporno. Yolandaa suunnitellaan päätähdeksi abbedissan syntymäpäiville, kun luostaria ylläpitävä patroona on saatava vakuutetuksi siitä, ettei heitä kannata hylätä, vaikka hänen avokätinen aviomiehensä onkin nyt kuollut. Taustalla on sekin, että patroonan oikukas tytär oli kyllä liittynyt nunniin, mutta karannut Afrikkaan, jossa kannibaalit söivät hänet. Luostarin rahoitusta varten on kyllä olemassa varasuunnitelmia, kiristystä ja huumekauppaa…

Vaikka omaperäisyys näkyy tietyissä juonenkäänteissä ja kekseliäissä kamerakulmissa, Almodóvar näyttää lainailevan vapaasti: abbedissan rakkaustarina on tuttu lesbiaaninen sivujuoni jo Dideron romaanista La Religieuse, mutta kaiken kaikkiaan hänen otteensa kirkollista vastaan on huomattavasti lempeämpi kuin erällä hänen ilmeisistä vaikuttajistaan, nimittäin Luis Buñuelilla, joka rakensi papistonsa ihmisluonnon epäluonnollisella tavalla poispainettujen teemojen mainosmiehiksi. Almodóvarin papisto on inhimillistä, mikä realisoituu luostarin paikallisen papin ilotteluna Sisar Kyykäärmeen kanssa tai hänen virallisiin tehtäviinsä suhteutettuna muissa banaaleissa toimissaan arkipäivän juoksussa.

Mutta kahden ohjaajan klerikaalisella kuvalla on yhteistäkin: surrealistisen käsittelyn ohella todellisten tunteiden kieltäminen on suurin synti, tietty kapinallinen impulssi läpäisee heidän olemuksensa silloin, kun he yrittävät löytää oman hengellisen ankkuroitumispisteensä muuttuvien aikojen puserruksessa. Halu on elämää, Almodóvar kertoo, ja maailman järjestykset pakahduttavat niitä kuin liian tiukka korsetti. Yön sisaret on varhainen näyte ohjaajan kyvyistä, jotka myöhemmissä elokuvissa kasvavat omaperäiseksi, tunnistettavaksi tyyliksi.

– Jari Sedergren 25.8.2005