ABYSS – SYVYYS (1989)


Mystiset havainnot ja merten vaarat kiristävät hermoja, kun syvänmeren öljynporauksen ammattilaiset palkataan pelastamaan jumiin jäänyttä ydinsukellusvenettä. Tieteistrilleri kylmän sodan loppuvuosilta on karski mutta lapsenuskoinen yhdistelmä piinaavia tilanteita, avioliittodraamaa ja ihmeellisiä näkyjä. Upea kuvasto pääsee oikeuksiinsa 70 mm -kopion voimalla.
***
James Cameronin käsikirjoittama ja ohjaama, vuonna 1989 valmistunut The Abyss on meri- ja sukellusvene-elokuva, mutta myös science fictionia. Teeman varhaisimpia käsittelijöitä oli H. G. Wells novellissaan ”In the Abyss” vuodelta 1897. Varsinaisesti aiheen pariin Cameronia inspiroi hänen 17-vuotiaana kuulemansa esitelmä varhaisesta sukeltamisesta. Cameronin luonnos kehittyi saman tiensä omaksi novellikseen, joka palautui myöhemmin ohjaajan mieleen hänen nähtyään (Aliens-elokuvan teon aikaan) National Geographic -kanavan dokumentin Pohjois-Atlantilla työskentelevistä tieteentekijöistä. Tuottaja Gale Anne Hurdin mielestä Cameronin aiheesta saisi hyvän elokuvan: The Abyss oli lähtenyt liikkeelle.
Elokuvan tarinassa uutta öljynporauslauttaa testaava miehistö saa Karibialla tehtäväkseen pelastaa salaisessa tehtävässä uponneen armeijan sukellusveneen miehistön. Mitä ilmeisimmin pohjaan on uponnut myös ydinaseita. Lähenevän myrskyn vuoksi kiireiseen tehtävään kasataan kokoon epätavallinen etsintäryhmä, mistä seuraa ongelmia. Yhdysvaltain armeijan asiantuntijat ja öljynporauslautan miehistö eivät tule toimeen keskenään, eivätkä probleemit lopu edes siihen, sillä mukaan tuodaan ihmissuhdeongelma eroavan avioparin muodossa. (Kertomuksien mukaan myös elokuvan päähenkilöiden ja ohjaajan väliset suhteet olivat räjähtäviä, kuten ohjaajan oma tuottajan kanssa solmittu pika-avioliittokin. joka karahti lähes saman tiensä kiville elokuvaa tehdessä.)
Konfliktitilanteita pehmennetään varsin mukiinmenevällä huumorilla. Meren syvyyksistä löytyy muutakin kuin uponnut sukellusvene. Ovatko asialla kylmän sodan periviholliset neuvostoliittolaiset vai peräti ulkoavaruuden voimat?
Kuvauksissa oli käytössä maailman suurimmat makean veden tankit. 40 % elokuvan kuvista otettiin veden alla. 90 miljoonan dollarin voitot kerännyt elokuva voitti Oscarin parhaista visuaalisista efekteistä – omalla tavallaan Cameron ennakoi tulossa olevia digitaalisia efektejä, joita voitiin käyttää Terminaattori-sarjassa pari vuotta myöhemmin. Oscar-ehdokkuuksia kertyi voiton lisäksi kolmessa muussakin kategoriassa.
– Jari Sedergren 18.10.2019