EROTTAMATTOMAT (1988)

Dead Ringers/Oskiljaktiga
Ohjaaja
David Cronenberg
Henkilöt
Jeremy Irons, Geneviève Bujold, Heidi von Palleske
Maa
Kanada/USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
115 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Kanadalaisen body horrorin messiaan keskeisessä teoksessa Mantlen kaksoset ovat ylistettyjä lääkäreitä, jotka tapailevat samoja naisia paljastamatta asiaa heille. Cronenbergille tyypillisesti elokuvan rakennuspalikoita ovat painostava tunnelma ja kieroutuneen seksuaalisuuden psykologisointi. Kantavana sokkelina on brittinäyttelijä Jeremy Ironsin ilmiömäinen kaksoisrooli.

Päivitys (14.3.): Elokuvan historia –luennot on tältä keväältä peruttu. Kaikki elokuvanäytökset ja muut tapahtumat jatkuvat normaalisti.

***

Amerikkalaisen viihteen uusia trendejä enteillen David Cronenberg on Erottomattomissa luopunut melkein kokonaan väkivaltaisista tehostekeinoistaan, mutta pysynyt silti uskollisena läpi tuotantonsa kulkeville teemoille. Jälleen kerran kysymys on ihmisen biologiseen olemukseen kätkeytyvistä peloista ja traumoista. Cronenbergia kiehtoo, mitä ihmisruumiin kätköissä tapahtuu, ”se mikä ei suostu kuolemaan”. Elokuva seuraa identtisinä kaksosina syntyneiden veljesten vaiheita alkaen siitä, kun he pikkupoikina pohtivat seksin salaisuuksia ja leikkivät nukellaan lääkäriä. Aikuisina heistä tulee maineikkaita gynekologeja, jotka jakavat keskenään niin ammatillisen menestyksen kuin yksityiselämäänsä. Täysin toistensa peilikuvina he pystyvät vaihtamaan henkilöllisyyksiään miten tohtivat huvitellessaan naispotilaittensa kanssa. Mielen ja ruumiin ristiriita esitetään kirjaimellisesti fyysisessä muodossa tarinan tutkiessa kahteen ruumiiseen jakautunutta sielua – ikuisesti yksi olevainen ikuisesti fyysisesti kahtia jakautuneena.

Käsittelyn kohteena ovat maskuliinisuuden syvät ja sovittamattomat paradoksit, miehisen persoonan jakautuminen, jossa toisaalta omistushaluinen, toisaalta pelokas suhtautuminen aiheuttaa päähenkilöille ratkaisemattomia ristiriitoja. Miesten sammumaton kiinnostus naisten kohtuihin ei todista pelkästään ammatillista tiedonjanoa, vaan myös kaipausta äidillisyyden helmaan, missä he voisivat turvallisesti käpertyä yhteiseen syliin. Miehisen psyyken pirstoutuneisuutta ei liene elokuvassa koskaan paljastettu yhtä kursailemattomasti, vailla romantiikan ja sankaruuden verhoja. Niin kauan kuin veljekset pystyvät valvomaan naisten henkisiä ja fyysisiä tarpeita, heidän minuutensa pysyy koossa. Mutta heti ensimmäinen nainen, joka horjuttaa heidän herkkää tasapainoaan, aiheuttaa katastrofin katkaisemalla väliintulollaan veljesten yhteisenä voimanlähteenä toimivan, painajaisunissa konkretisoituvan napanuoran. Elokuvan jälkipuolisko kertookin loukatun miehisyyden nopeasta ja peruuttamattomasta romahtamisesta. Ensin uteliaisuutta kolmella kohdunkaulallaan aiheuttanut rakastajatar muuttuu veljeksille kauhuelokuvan inhottavaksi mutantiksi. Viina, lääkkeet ja leimahtava naisviha ovat tuttuja reaktioita tässä rappion kierteessä, johon mies ei enää pysty sopeutumaan edes synkronoimalla mielentilansa putoamisvauhtia vastaavaksi.

Erottamattomat lienee Cronenbergin intensiivisin, levottomin, melankolisin ja kypsin teos. Elokuvan varsinainen erikoistehoste on Jeremy Ironsin näyttelijänsuoritus sinänsä: tietokoneohjatun kameran ansiosta Irons toimii itsensä vastanäyttelijänä ja sekä Elliot että Beverly Mantlen rooleissa, ja elokuvan temaattisen ytimen mukaisesti katsojakaan ei aina pysty erottamaan, kumpaa roolihenkilöä Irons milloinkin esittää.

– Chris Rodleyn (Cronenberg on Cronenberg, 1992) ja Tapani Maskulan (TS 6.6.1989) mukaan