KOLMAS NUORUUS (1965)

Ranskalais-neuvostoliittolainen yhteistuotanto kartoittaa marseillelaissyntyisen koreografimestari Marius Petipan vaiheet tsaarin Venäjällä. Elämänsä ehtoopuolella Petipa kokee ”kolmannen nuoruuden” tutustuttuaan Tšaikovskiin ja päästyään työskentelemään tämän kanssa Prinsessa Ruususen parissa. Teoksen ohjasi Sodankylässä vuonna 1996 vieraillut Jean Dréville, yhteistuotantojen ja venäläisromantiikan erikoismies.

Kansallisbaletti 100 vuotta -juhlaviikonloppu on toteutettu yhteistyössä 100 vuotta täyttävän Suomen kansallisbaletin kanssa. Tutustu kansallisbaletin juhlaohjelmaan täällä.

***

Kolmas nuoruus on suurella budjetilla toteutettu neuvostoliittolais-ranskalainen yhteistuotanto, elämäkertaelokuva klassisen baletin voimahahmosta Marius Petipasta. Ranskalainen Petipa sai 1800-luvun puolivälissä kutsun saapua ensitanssijaksi Pietarin keisarilliseen balettiin, loi uran koreografina ja jäi historiaan klassisen baletin uudistajana.

Victor Marius Alphonse Petipa syntyi Marseillessa vuonna 1818. Hänen vanhempansa olivat balettimestari Jean Antoine Petipa ja näyttelijätär, teatteripedagogi Victorine Grasseau-Morel. Tuolloin jo kolmilapsinen perhe muutti pian isän työn myötä Brysseliin, missä Marius esiintyi näyttämöllä jo viisivuotiaana. Tanssia hän alkoi opiskella 7-vuotiaana, ja hyväksyi osansa perheen perinteen jatkajana, kuten myös ainakin osa hänen kaikkiaan viidestä sisaruksestaan. Marius opiskeli myös musiikkia soittimenaan viulu. Belgian vallankumous puhkesi vuonna 1830, ja Jean Petipa menetti lopulta työnsä. Perhe palasi Ranskaan vuonna 1834, kun Jean kutsuttiin Bordeaux´n teatteriin johtamaan balettia.

Marius Petipa kiinnitettiin Nantes´n baletin ensitanssijaksi 21-vuotiaana, 1839. Koreografin työ alkoi jo tuolloin kiinnostaa nuorta tanssijaa, ja esityksessä sattunut tapaturma opetti, ettei palkkaa makseta jos ei pysty esiintymään. Petipa vietti joitakin kuukausia Pariisissa opiskellen, ja suuntasi seuraavaksi takaisin Bordeaux´hon, baletin ensitanssijaksi. Huonojen arvostelujen myötä paikka vaihtui kakkostanssijaksi. Kausi kesti vajaan vuoden teatterin ajauduttua konkurssiin, ja seuraava työ löytyi Madridista.

Arvostelujen perusteella nuorta Petipaa on tanssijana luonnehdittu enemmän karakteritanssien kuin klassisen baletin taitajaksi, mutta hyväksi partneriksi ja ilmeikkääksi esiintyjäksi. Hän hallitsi ajan olennaiset klassisen baletin numerot ja esitti niitä Espanjan kiertueella, jolta tarttuivat koreografin repertuaariin perinteiset espanjalaiset tanssit. Petipa ilmeisesti järjesti suosionsa myötä töitä myös isälleen, joka kutsuttiin Madridiin balettimestariksi. Espanjan kauden päätti epäonninen suhde ylimyksen tyttäreen Carmeniin; tapahtumien dramaattisista käänteistä kaksintaisteluineen ja Ranskan kautta Englantiin pakenemisineen riitti varmasti myöhemmin aineksia työhön. Carmen palautettiin Espanjaan ja Marius Petipa muutti perheensä luo Pariisiin. Pidetään mahdollisena, että seuraavan käänteen järjesti hänen veljensä vinkkaamalla Pietarin keisarillisen baletin mestarille lahjakkaasta ja saatavilla olevasta tanssijasta.

Pietarin keisarillisessa baletissa avautuikin ensitanssijan paikka, ja Marius Petipa sai kutsun tehtävään yhdeksi vuodeksi alkaen toukokuusta 1847, kahden vuoden mahdollisella jatkoajalla. Tästä tilanteesta alkaa elokuva Kolmas nuoruus, jossa kerrotaan, miten ranskalaisesta tanssijasta tuli venäläinen koreografi. Tarinasta on siivottu pois aineksia, jotka eivät kahden valtion väliseen yhteistuotantoelokuvaan sovi, mutta toteutus on kaikin puolin laadukasta työtä; se välttää pahimmat klisheet esitellessään aikaa ja olosuhteita ja nostaa esiin taiteilijan katseen kertoessaan tanssijan, muusikon, koreografin ja säveltäjän suhtautumisesta työhönsä. Elokuva kertoo eniten ”ensimmäisestä nuoruudesta” eli siitä, kuinka Petipan rakkaus venäläiseen kulttuuriin syvenee (olkoonkin se keisariajan ranskankielisessä hoviympäristössä koettua). ”Toinen nuoruus” eli perheen perustaminen sivuutetaan parilla kuvalla, ja ”kolmas nuoruus” on sokerina pohjalla tai tässä tapauksessa elokuvan lopussa, kun

Petipan käsitys omasta elämäntehtävästään baletin uudistajana lopulta kirkastuu vanhoilla päivillä, yhteistyössä mestarillisen säveltäjän Pjotr Iljitsh Tshaikovskin kanssa.

Elokuvan puitteet ovat yksinkertaisesti upeat, näyttelijät tekevät hiottua työtä ja koko komeus kuvattiin Eastmancolorille 70-millisenä laajakankaan täyttävänä elokuvanäytelmänä hienoine yksityiskohtineen. Ainakin hetkittäin tuntuu kuin David Lean paiskaisi kättä Jean Renoirin kanssa. Elokuva päättyy Prinsessa Ruususen ensi-iltaan vuonna 1890, mutta siitä Petipan kolmas nuoruus vasta alkoi; 92-vuotiaaksi eläneellä mestarilla oli vielä pitkään sormensa pelissä monessa tuotannossa.

–  Mia Öhman eri lähteiden pohjalta 23.3.2022. Lisää aiheesta esim. petipasociety.com