ÄLÄ ODOTA KIRJETTÄ (1960)

Neotpravlennoje pismo/Vänta inte på brevet
Ohjaaja
Mihail Kalatozov
Henkilöt
Innokenti Smoktunovski, Tatjana Samoilova, Jevgeni Urbanski
Maa
Neuvostoliitto
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
94 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Neljä geologia etsii timantteja Siperian aroilla, mutta ennen kuin he saavat kartan lähetettyä takaisin Moskovaan, syttyy ankara metsäpalo. Kalatozoville tyypilliset vahvat sommitelmat ja väkevät laajakuvat pääsevät klassisessa selviytymistarinassa oikeuksiinsa. Katkeraa koti-ikävän veistä haavassa vääntää radiosta kantautuva pianosovitus kappaleesta ”Podmoskovnie vechera” (= Moskovan yöt), joka Suomessa tunnetaan paremmin kappaleena ”Unohtumaton ilta”.

***

Georgialaissyntyinen neuvostoelokuvan vahva vaikuttaja Mihail Kalatozov (1903-1973) teki elokuvia mykkäkaudelta alkaen, Stalinin hallinnon ajoilta aina 1970-luvulle saakka. Ohjaajana hän oli liian säkenöivästi visuaalinen tyylittelijä kansakuntansa taiteilijoiden joukossa. Aikalaisensa Sergei Eisensteinin tavoin hänen taiteensa joutui hänen propagandansa tielle, ja Kalatozov joutuikin sensuurin hampaisiin vuoden 1931 ohjaustyön The Nail in the Bootin kohdalla. Tultaessa 1950-luvun lopulle ja 1960-luvun alkuun, Stalinin poismenon jälkeen ja ilmapiirin vapauduttua, Kalatozov koki urallaan seitsemän vuotta kestäneen kultakauden. Tämän aikakauden kahdesta teoksesta on tullut juhlittuja ylitse muiden. Kurjet lentävät (1957), melodramaattinen sotaelokuva voitti Cannes’n Kultaisen palmun ja avantgardistinen, Kuuban kommunistista vallankumousta käsittelevä Soy Cuba on (1964) saavuttanut paikkansa elokuvan kaanonissa.

Näiden merkkiteosten väliin sijoittuu ajallisesti vaatimattomammalle huomiolle jäänyt Älä odota kirjettä (1960), joka ei ole kuitenkaan tasoltaan yhtään niitä vähäisempi. Se on omalta osaltaan sosialistisen realismin perinteisiin nojaava työ. Tässä eksistentiaalisessa seikkailuelokuvassa neljä geologia etsii timantteja aroilla Keski-Siperian tasangolla. Kokonaisuutena Älä odota kirjettä edustaa sekä eloonjäämistaistelua että kolmiodraamaa. Olennaista on suunnaton haaste, kertomus ihmiskunnan peräänantamattomasta omistautumisesta erämaan valloittamiselle ja taistelemisesta luonnonvoimia vastaan. Hämmästyttävää on kuinka nopeasti Kalatozov kykenee muuttamaan tarinansa selviytymiskertomuksesta impressionistiseksi, joskus jopa saman minuutin aikana.

Tapahtumien edetessä Sabinin (Innokenti Smoktunovski) kirjoittaa kirjeen rakastetulleen Veralle (Galina Kozhakina) muiden kolmen ollessa kietoutuneina rakkauden vyyhtiin, joka uhkaa koko ryhmän dynamiikkaa olosuhteiden vaihtuessa. Sabininin vaimolleen osoittama kirje on sekoitus päiväkirjaa ja filosofista tutkielmaa ja kohtauksissa, joissa hän kirjoittaa on päällekkäin asetettu näkymiä rakkaudellisista katseista ja hyväilyistä kaupunkikodissa. Todellisuudessa elokuvassa on kyse myös toisesta lähettämättömästä kirjeestä, Sergein (Jevgeni Urbanski) kirjoittamasta, vastakaiuttoman rakkauden ilmauksesta Tanyalle (Tatjana Samoilova). Iskiessään kultasuoneen, toisin sanoen löydettyään timantteja ryhmän onni kääntyy, kun alueen valtaa laaja ja intensiivinen metsäpalo. Pelastuspartiot eivät näe heitä savun läpi ja kvartetti jää kamppailemaan selviytymisestä.

Kalatozov ja suuren vaikutuksen tekevä luottokuvaaja Sergei Urusevski uskoivat emotionaalisen kameran voimaan. Tämä tarkoitti visuaalisessa mielessä lähikuvien runsasta käyttöä sekä braavuureiksi muodostuneita käsivarakuvauksia, jotka heijastavat henkilöhahmojen myrskyisiä mielentiloja. Erityisesti luonnossa toteutetut kuvaukset vakuuttavat ja kaikki elementit maa, vesi. ilma ja tuli ovat voimakkaasti läsnä. Geologien löytäessä ensimmäisen timantin kamera seuraa päähenkilöitä heidän kiitäessään läpi kentän juhlien ja vaikutelmana on maiseman muuttuminen sumeaksi, hulmuilevaksi abstraktioksi. Sitä vastoin otokset palaneesta metsästä ovat harkitumpia ja surullisempia muuttaen ne siluetiksi mustuneitten puitten ja palavien kekäleitten kiirastulimaista taustaa vasten. Kaiken kaikkiaan metsäpalo on ehkäpä kokonaisuuden hämmästyttävin kohtaus. Älä odota kirjettä saavuttaa uskomattoman todellisuuden mukaisuuden tunteen huolimatta suuresta visuaalisen tyylittelyn luonteesta. Kalatozov ja Urusevki ottavat elokuvassaan käyttöön  ristikuvia ja häivytyksiä, äärimmäisiä lähikuvia sekä suuren määrän monimutkaisia kamera-ajoja liittääkseen yhteen fyysisen ja henkisen tason varmistaen, että emme koskaan missään vaihessa tiedä, kuka tulee tai ei tule selviämään. Kuten Kalatozovin tunnetummat tuotannot, Älä odota kirjettä ei ole kiinnostunut kuitenkaan niinkään psykologisesta realismista kuin ihmisen unelmista ja haaveista heidän liittyessään osaksi paljon suurempaa maailmaa.

– Dina Iordanovan (The Criterion Collection), James Kendrickin (QNetwork), Eric Melinin (Scene Stealers), Scott Tobiasin (A.V.Club) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 11.6. 2020