MENESTYKSEN SALAISUUS (1965)

Sekret uspeha/Framgångens hemlighet
Ohjaaja
Leonid Lavrovski, Aleksandr Shelenkov
Maa
Neuvostoliitto
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
77 min
Teemat
Kopiotieto
70 mm
Ikäraja

Sunnuntai-illan kruunaa 70-millinen kiertoajelu Bolšoin balettioppilaitoksen harjoitussaleilla: majesteetilliset tulkinnat Paganinista, Bolerosta ja Kuolevasta joutsenesta avautuvat fantasioina hartsin ja hien keskeltä. Taustatanssijoille omistettu elokuvaharvinaisuus kiertää viikonlopun ympyrän umpeen finaalissa, jossa nuori pioneeripolvi ottaa kiinni Joutsenlammen askelkuvioista.

Kansallisbaletti 100 vuotta -juhlaviikonloppu on toteutettu yhteistyössä 100 vuotta täyttävän Suomen kansallisbaletin kanssa. Tutustu kansallisbaletin juhlaohjelmaan täällä.

***

Menestyksen salaisuus kertoo Bolshoi-teatterin baletista. Punaisena lankana kulkee tanssijan kehitys pienestä, tuhansien halukkaiden joukosta valitusta balettikoululaisesta yleisön rakastamaksi pieneksi joutseneksi, tai jopa juhlituksi kuuluisuudeksi. Menestys ei tule helposti; soveltuvuuden ja lahjakkuuden lisäksi tanssijaksi kouliintuminen vaatii tuhansia ja taas tuhansia tunteja työtä, tiukat mutta tarvittaessa lempeät pedagogit, rautaisen itsekurin ja yhteen hiileen puhaltavan yhteisön.

Dokumentista ei ole kyse; kaikki kohtaukset on dramatisoitu, pukuhuonenäkymiä myöten. Tanssisalin harjoitukset estetisoivat kivun ja hien, mutta välittävät myös ammattiylpeyden ja onnistumisen riemun. Upeasti toteutetut tanssiosuuksien taltioinnit kohottavat täydellisesti liikkeensä hallitsevat solistit jumalolennoiksi. Menestyksen salaisuus onnistuu näyttämään suljetun, mutta etuoikeutetun yhteisön parhaat hetket. Tanssielokuvana se on uraauurtava ja erityisesti valkokankaalta nähtynä silkkaa juhlaa baletin ystäville.

Raoul af Hällström arvioi elokuvaa Helsingin Sanomissa 18.11.1966 Suomen ensi-illan jälkeen mm. seuraavasti:

”Mielenkiintoisinta ja samalla kauneinta tässä filmissä ovat Moskovan suuren balettikoulun toimintaa kuvaavat jaksot. Rikkain, täyteläisin, ilmeikkäin kuvin näytetään välähdyksiä balettikoulun työstä. Pikkutyttöjen luokka, pikkupoikien luokka, sitten hieman varttuneempien poikien ja tyttöjen eksersiisi. Balettikoulun ylimmät luokat ovat täynnä aivan lahjakkaita, taitavia, hyvännäköisiä oppilaita. Tuntuu siltä kuin jokainen näistä (ankaran karsinnan tuloksena huippukoulutukseen kelpuutetuista) nuorista tanssijattarista ja tanssijoista jo tässä vaiheessa kelpaisivat loistamaan tähtinä missä baletissa tahansa.”

”Bolshoin useat nimikuulut tähdet esitetään niinikään treenaustyössä. Nina Timofejeva nähdään harjoittamassa maineikkaita liitohyppyjään. Hän lentää ilmassa haltioituneen linnun nopeudella. Muitakin meillä vierailleita ballerinoja ja ensitanssijoita näemme balettikoulun innoittavassa ilmapiirissä. Natalia Bessmertnova ja Mihail Lavrovski suorittavat variationejaan, hyppyjään, nostojaan. Yhtäkkiä näemmekin heidät suurella näyttämöllä tanssimassa Maurice Ravelin `La Valsea´. Heidän riemuvoittoiseen tanssiinsa yhtyy corps de ballet. Bolshoi-baletin ´La Valse´ on upea, tyylipuhdas suoritus. Nämä molemmat nuoret tanssijat, Natalia ja Misha, ovat Bolshoin nuoremman solistikaartin kaikkein loistavimpia taiteilijoita.”

”Balettimestari Leonid Lavrovski (joka meillä teki Gisellen) vastaa koreografina, suunnittelijana ja ohjaajana ´Menestyksen salaisuudesta´. Siinä tanssivat sitten monet muutkin ylen taitavat tanssijat kuin hänen poikansa Misha. Filmiin liitetyssä baletissa ´Paganini´ on demoonisena viulunsoittajana Jaroslav Sekh, voimakas ja ekspressiivinen tanssija, lähinnä demi-caractère-tyyppiä. Paganinin muusana näemme ihanan Jekaterina Maksimovan, joka jo länsimaissakin on Bolshoin ihailluinta tähtiluokkaa. Filmissä nähdään vielä Ravelin ´Bolero´ upeasti lavastettuna ja puvustettuna. Koreografisesti se on vanhaa venäläistä kvasiespanjalaista tyyliä, jonka perinteet ulottuvat nuoren Marius Petipan Espanjan-matkaan sata vuotta sitten.”

”Yleensä koulusalien miljöö suurine peileineen ja oppilaitaan neuvovine opettajineen (Marina Semjonovakin väläyttelee pedagogin taitojaan) on tässä filmissä kaikkein viehättävintä. Leonid Lavrovski on antanut meille tuoreita ja eläviä, usein raikkaan humoristisiakin tunnelmapaloja Bolshoin koulutyöstä. Koko juttu luokkatreenauksineen ja erilaisine baletteineen niveltyy vaikuttavaksi kokonaisuudeksi. ´Menestyksen salaisuus´ on jokaiselle tanssinystävälle riemastuttava elämys.”

Elokuvasta on julkaistu DVD nimellä Bolshoi ballet ´67.

– Mia Öhman lähteistä kooten 24.3.2022