VAMPYYRIT – EROOTTINEN PAINAJAINEN (1970)

Goottikauhuelokuvan mullistanut Hammer-yhtiö reagoi vapaan rakkauden henkeen lisäämällä menestysreseptiinsä lesbolaisuutta ja paljasta pintaa. Naisvampyyrivetoisen Karnstein-trilogian lanseerasi vuoden 2005 Sodankylä-vieras Roy Ward Baker ohjaamallaan Sheridan Le Fanu -filmatisoinnilla. Carmillana vakuuttaa Ingrid Pitt.

***

Englantilainen Hammer-yhtiö käynnisti oman seksivampyyrielokuvien sarjansa 1970, ilmeisesti paljolti tuottaja Harry Finen aloitteesta. Fine oli päättänyt että se vampyyritarina joka eniten kaipasi ajanmukaistamista 1970-luvulla oli Sheridan Le Fanun Carmilla, Stokerin Draculan feminiininen vastine vuodelta 1872, joka oli innoittanut aikaisempiakin vampyyrielokuvia, ilmeisesti jopa Dreyerin Vampyria. Fine ja hänen kumppaninsa Michael Style halusivat hyödyntää aikaisemmin ymmärrettävästi piiloisemmaksi jäänyttä Le Fanun tarinan lesbolaisen intohimon ulottuvuutta, mutta ehkä onnettomuudekseen he valitsivat päärooliin Ingrid Pittin, joka ei millään tavalla ulkoisesti muistuttanut sitä herkän ristiriitaista, unenomaisesti liikkuvaa ja lapsenomaisen kaunista hahmoa jota Le Fanu oli kuvannut tarinassaan.

The Vampire Lovers, ensimmäinen Hammerin Carmilla-elokuvista, alkaa jaksolla jossa on tiiviin unenomaista kauneutta: nuori mies katselee kuinka sumun verhoama vampyyrilepakko leijailee häntä kohti. Hänen yllätyksekseen hahmo paljastuukin äkkiä häikäisevän kauniiksi tytöksi, ja miehen seistessä jähmettyneenä tytön rinnat koskettavat tämän krusifiksia, ja tyttö tuhoutuu. Tämä alkujakso on puhtaasti keksitty, mutta muuten elokuva noudattaa alkuperäistarinaa äärimmäisen uskollisesti, mukana on jopa keskustelu kuolemasta jossa vampyyri näyttää pelästyvän kuolevaisuuden mahdollisuutta (“Vihaan hautajaisia.”). Kahden tytön salakähmäistä kosiskelua alkupuolella käsitellään vähimmällä mahdollisella häveliäisyydellä ja alastomuus on esillä paljastavasti. Jos elokuva välillä näyttää omaksuvan naistenlehtiromanssien kuiskaavan, jännittyneen sävyn, löytyy Le Fanulta enemmän tai vähemmän samaa viritystä. Kun Carmillan henkilöllisyys myöhemmässä vaiheessa tulee epäillyksi, hänen on pakko tehdä kotiopettajattaresta, paikallisesta lääkäristä ja hovimestarista vampyyreja suojellakseen itseään. Tällöin hänestä on tullut jo todellinen voitonriemuinen riivaajatar, jonka vaikutus niin miehiin kuin naisiinkin on seksuaalisesti paljon täydellisempi kuin itsensä Draculan.

Välttääkseen juonen täydellistä sotkeutumista oli tekijöiden pakko välttää kaikkien vampyyrin uhrien muuttumista itse vampyyreiksi. Yhdessä mielenkiintoisessa kohtauksessa kotiopettajatar, Kate O’Mara, nähdään kamppailemassa Carmillan herättämää kaikenkattavaa seksuaalista intohimoa vastaan, mutta pian hän janoaa tämän huomiota siinä kuin muutkin. Vampirismin seksuaalihuume-ulottuvuutta on harvoin tuotu esiin armottomammin.

– David Pirien (The Vampire Cinema, 1977) mukaan EA