PÄIVÄKIRJA VANHEMMILLENI (1990)


Trilogian päätösosassa, Meszárósin poliittisimmassa teoksessa, Juli on kasvanut naiseuteen ja hänestä on tullut elokuvaohjaaja. Kansannousun pitkät varjot varjostavat ilmapiiriä, eikä tapahtumien jälkipyykki ole sovittelevaa. Kokonaisuudessaan trilogiasta on tullut yhteisöllisen suremisen ja kansakunnan traumojen käsittelyn tärkeä monumentti.
***
Unkarilaisohjaaja Márta Mészárosin Päiväkirja vanhemmilleni ilmestyi vuonna 1990, kuusi vuotta myöhemmin kuin sittemmin omaelämäkerralliseksi trilogiaksi kasvaneen kokonaisuuden aloitus Päiväkirja lapsilleni ja kolme vuotta siitä kun Päiväkirja rakkaimmilleni ilmestyi.
Kokonaisuus kasvaa päiväkirjaksi, jonka kautta Márta Mészáros paitsi esittää oman elämänsä solmukohtia, myös käy läpi kollektiivista ja yksilöllistä suremista, joka kaikesta huolimatta, tavalla tai toisella, kääntyy kohti tulevaisuutta. Elokuva onkin unkarilaisille ja Unkarin historiasta kiinnostuneelle parin vuosikymmenen historian läpileikkaus: kuinka post-stalinistisesta valtiosta siirrytään vähitelle post-kommunistiseen valtioon. Samalla se on kunnianosoitus heille, jotka kaikista vaaroista huolimatta jopa kuoleman uhalla halusivat puhua totuudesta ääneen.
Lokakuussa 1956 elokuvaopiskelija Juli ei pysty palaamaan Moskovasta kotiin Unkariin. János on aktiivinen tapahtumissa Unkarissa, Magda jää, vaikka hänen puolueystävänsä kaikkoavat kansannousun alta. Kun Juli sitten onnistuu marraskuun alussa palaamaan Unkariin, hän vakuuttuu siitä, että kansannousu ei ole ”vastavallankumouksellinen”. Hän haluaa tehdä kaiken kuolemattomaksi. János, András ja Juli pakenevat Wieniin Itävaltaan, mutta János ja Juli palaavat pian Unkariin. Pidätykset alkavat perheen parissa vietetyn uuden vuoden jälkeen. Pidätyksiä seuraavat oikeudenkäynnit ja teloitukset. János on yksi kuolemaan tuomituista. Hänen hautaansa etsiessä poliisi hakkaa Julin.
Kuten elokuvasarjan aiemmissa osissa, kertomusta ryydittää monimuotoinen dokumentaarinen aines uutiskatsauksista ja dokumenttifilmeistä sekä päiväkirjoista. Vastaavat keinot ovat hyvin käytettävissä kaikissa mullistuksissa, joita rekonstruoidaan myöhemmin elokuvaksi.
– Jari Sedergren 2022