Siirry pääsisältöön

BATMAN BEGINS (2005)

BATMAN BEGINS
Ohjaaja
Christopher Nolan
Henkilöt
Christian Bale, Michael Caine, Liam Neeson, Katie Holmes, Gary Oldman, Morgan Freeman
Maa
Iso-Britannia/Yhdysvallat
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
140 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja
Ikäraja: K12

Batman-trilogian ensimmäisessä osassa luodaan perusta 2000-luvun parhaalle supersankarisaagalle. Bruce Wayne matkustaa kouluttautumaan Ra’s al Ghulin oppeihin. Hiljalleen hän kohtaa pelkonsa ja muovautuu Lepakkomieheksi, joka on valmis taistelemaan rikollisuutta ja korruptiota vastaan Variksenpelättimen saapuessa terrorisoimaan Gothamia kauhistuttavilla kemiallisilla aseillaan.

***

Batmanin taival valkokankaalla oli 2000-luvun alkuun mennessä ajautunut umpikujaan. Tim Burtonin goottilainen fantasia Batman (1989) oli jättimenestys, joka avasi ovet muillekin trikoosankareille ja osoitti, ettei supersankarielokuvan tarvitse nojata kirkasotsaiseen camp-henkeen. Burtonin manttelinperijä Joel Schumacher jatkoi samalla tiellä, mutta lisäsi Batman & Robiniin (1998) liikaa camp-elementtejä fanien ja kriitikoiden makuun. Tuotantoyhtiö Warner Brosille oli selvää, että suuntaa on muutettava. Sarjan uudelleenkäynnistys kaipasi taakseen uudenlaista näkemystä ja nuorta visionääriä.

Christopher Nolan oli ennen Batman Beginsia tunnettu ennen kaikkea kriitikoiden rakastamasta, näppärän älykkäästä Mementosta (2000), mutta myös opiskelijatyöstään Following (1998) ja norjalaisen hittitrillerin uusintaversiosta Insomnia (2002). Nolanin alkutuotantoa leimasi budjetin tehokas hyödyntäminen, tarinan jäntevä rakenne sekä synkkä tunnelma, jossa pureuduttiin ihmismielen hämäriin syövereihin.

Batman Begins on ennen kaikkea sankarin syntytarina. Vaurauteen syntynyt Bruce Wayne (Christian Bale) on lapsena menettänyt vanhempansa katurikollisuudelle. Epäonnistuneen kostoyrityksen jälkeen hän lähtee maailmalle etsimään henkistä ja fyysistä kurinalaisuutta palatakseen takaisin Gothamiin valmiina kohtaamaan menneisyytensä. Teknologisen ylivallan ja taistelijan mielenlaadun yhdistelmä synnyttää Yön ritarin. Samaan aikaan Gothamia piinaavat Carmine Falconen (Tom Wilkinson) johtama rikollisverkosto ja tohtori Jonathan Cranen (Cillian Murphy) kemialliset aseet. Lisäksi Waynen entisellä oppi-isällä Ducardilla (Liam Neeson) on omat suunnitelmansa kaupungin kohtalon varalle.

Batman Begins on vahvasti luotu supersankarieepos, joka tekee pesäeroa sankarinsa Burton/Schumacher-aikakauteen. Samalla se sementoi Christopher Nolanin aseman uutena Hollywoodin auteur-ohjaajana, jonka tyyliin kuuluvat suuren mittakaavan visiot ja teknologiset innovaatiot. Vaikka realistisuus voisi ajatuksena tuntua kömpelöltä Batmanin kaltaisen hahmon kohdalla, Nolanin lähestymistapa kysyy: entä jos Batman olisi olemassa meidän maailmassamme?

Kaksikymmentä vuotta ensi-iltansa jälkeen elokuva on jäänyt ehkä hieman epäoikeudenmukaisesti seuraajansa The Dark Knightin (2008) varjoon. Silti se ansaitsee tulla nähdyksi paitsi rikkaan elokuvamaailman avaajana myös terävänä aloituksena Batmanin mytologian modernille tulkinnalle. Batman Begins on edelleen ainoa live action -elokuva, jossa esiintyvät sekä Variksenpelätin että Ra’s Al Ghul – kaksi Batman-pahista, jotka ansaitsivat paikkansa valkokankaalla.

– Santeri Paju 29.5.2025

Näytökset

Ei enää näytöksiä
Processing...
Thank you! Your subscription has been confirmed. You'll hear from us soon.
ErrorHere