Hayao Miyazakin ja Studio Ghiblin lempeä ja lämmin, mutta myös arvaamaton tulkinta Diana Wynne Jonesin kirjasta esittelee velho Haurun uskomattoman kävelevän linnoituksen. Vaikka vaeltava maja on täynnä höyryputkia ja härveleitä, on koneen toimintamekanismi pohjimmiltaan maaginen – sellainen, joka saa tulihenget puhumaan ja nuoren tytön vanhenemaan mummoikäiseksi yhdessä yössä. Miyazakille tyypillisesti suurin magiikka on kuitenkin luonnossa ja ihmisten peräänantamattomassa luonteessa.

***

Hayao Miyazakin eläköitymisaikeet lykkäytyivät jälleen kerran hänen päätettyään filmata Liikkuvan linnan, ensimmäisen pitkän Diana Wynne Jones -filmatisoinnin. Hosoda Mamurun piti alun perin ohjata elokuva, mutta hän vetäytyi pois, jolloin Miyazakin oli astuttava ohjaimiin ja tehtävä käsikirjoituksesta sovitus, joka vastasi hänen näkemystään kirjasta. On helppoa nähdä, miksi aihe vetosi häneen. Linna itsessään on suunnittelijan unelma. Tarinaan sisältyy Miyazakin lempiteemoja identiteetistä ja ihmisyydestä. Myös ajankohtaiset maailmantapahtumat vaikuttivat tarinaan ja toivat siihen alkuperäisromaanista poikkeavia painotuksia.

Kuten Henkien kätkemän Chihiro Sophiekin kohtaa identiteettikriisin. Ero on siinä, että Liikkuvassa linnassa kriisi on pikemminkin fyysinen kuin henkinen. Turhatar muuttaa Sophien vanhaksi naiseksi, ja Sophie sopeutuu rooliinsa stoalaisen vastahakoisesti. Se vaikuttaa hänen fyysiseen olemukseensa mutta heijastaa pohjimmiltaan sitä, miten Sophie kokee itsensä, miten hän arvostelee omaa ulkonäköään. Paradoksaalista kyllä kun Sophie ei voi millään tavalla näyttää hyvältä hänen vapautensa ja itseluottamuksensa kasvaa. Hän pystyy käymään käsiksi tehtäviin varmoin ottein, kun hänellä ei ole mitään menetettävää.

Vastakohtana on narsistinen Hauru, mies, joka on niin fiksoitunut omaan kuvaansa, että ajatuskin absurdin komean, androgyynisen ulkonäön menetyksestä suistaa hänet hengenvaarallisen masennuksen syöveriin. Murjotuksen hetkiin liittyy Haurun pohjimmaisen ihmisyyden menetys, seuraus sopimuksesta, joka on tehnyt hänestä voimakkaan mutta myös haavoittuvaisen. Hän kätkeytyy valepukujen taakse väistääkseen vastuuta ja ollakseen kohtaamatta Turhatarta.

Kun Hauru yrittää tehdä hyvän työn ja kohdata vihollisen kauheassa sodassa hinta hänen ihmisyydelleen on vieläkin suurempi. Sillä muututtuaan valtavaksi mustaksi linnuksi hänen on entistäkin vaikeampi palata ihmishahmoon. Ote, joka hänellä on vielä sieluunsa, on kirpoamassa.

Elokuvassa kuvatulla sodalla on yhtymäkohtia USA:n johtamaan Irakin sotaretkeen. Newsweek-lehdessä haastateltiin Miyazakia kesäkuussa 2005, ja hän ilmaisi näkemyksensä selkeästi: ”Maanne on juuri aloittanut sodan Irakia vastaan, ja olen siitä raivoissani.” ”Olen juuri alkanut tehdä Liikkuvaa linnaa, ja Irakin sota vaikuttaa siihen syvällisesti.”

Sophielle vapautuminen ujoudestaan oman kuvansa suhteen ja siirtyminen ahdistavasta kodista antavat hänelle valtavan kyvyn myötätuntoon. Kun Turhatar menettää voimansa ja muuttuu hupsuksi, itsekkääksi vanhaksi naiseksi, Sophie, joka on yhä kirouksen alainen, säälii häntä ja auttaa häntä. Ystävällisillä teoillaan Sophie osoittaa, että hyväntahtoisuus voi muuttaa ihmisiä enemmän kuin sota ja alistaminen. Se vaatii vain aikaa.

Liikkuva linna on täynnä kuvia, jotka ovat vuoroin hilpeitä, vuoroin pelottavia. Tapahtumapaikkoina ovat viktoriaaniset, höyryvoimalla toimivat kaupungit junineen ja autoineen. Niiden taivaalla vaeltaa hämmästyttäviä lentäviä aluksia – tupruttavia, kiljuvia kuolemanlintuja. Valtavat panssarilaivat laahautuvat satamaan hävityn meritaistelun päätteeksi. Miyazaki täydensi jälleen perinteistä kalvoanimaatiota tietokoneanimaatiolla (CGI), ennen kaikkea linnan luomiseksi, mutta vaikutus on hienovarainen. Liikkuvan linnan jälkeen Miyazaki palasi perinteiseen käsin tehtyyn animaatioon.

– Colin Odellin ja Michelle Le Blancin (Studio Ghibli: The Films of Hayao Miyazaki and Isao Takahata. Harpenden: Kamera Books, 2009, 2010) mukaan AA 26.7.2012