KESKIYÖN COWBOY (1969)

John Schlesingerin kolmella Oscarilla palkittu Keskiyön cowboy  on amerikkalaisen uuden aallon merkkiteoksia. New York on kolmas pääosanesittäjä tarinassa, jossa Jon Voightin näyttelemä naiivi maalaispoika saapuu kaupunkiin luodakseen uran miesprostituoituna, ja lyöttäytyy yhteen pikkuhuijari Dustin Hoffmanin kanssa. Lea Joutseno vastasi Suomi-Filmin maahantuoman modernin klassikon alkuperäisistä suomen- ja ruotsinkielisistä käännöksistä.

***

Keskiyön cowboy merkitsi alkua brittiohjaaja John Schlesingerin amerikkalaisuralle. ”Minulla ei ollut mitään aikomusta mennä Amerikkaan ennen kuin sain luettavakseni Keskiyön cowboyn, joka oli mahdollista tehdä vain siellä. Sittemmin olen huomannut, että elokuvieni tuottaminen on ollut helpompaa Amerikassa kuin Englannissa.” Schlesinger näkee, että työskentely Amerikassa on laajentanut hänen horisonttiaan ja saattanut hänet kosketukseen kansainvälisen yleisön kanssa. ”Minua on kritisoitu siitä paljon. Lindsay Anderson sätti meitä Amerikassa työskentelemisestä vuosia, kunnes hän itsekin teki siellä elokuvat Elokuun valaat ja Glory! Glory!”

Keskiyön cowboyn käynnistäminen osoittautui vaivalloiseksi. Vasta kun Schlesinger, tuottaja Jerome Hellman ja käsikirjoittaja Waldo Salt suostuivat tinkimään palkoistaan ja hyväksymään tilalle prosenttikorvauksen United Artists otti rahoittaakseen 2,8 miljoonan dollarin budjetin. Ratkaisu osoittautui siunaukselliseksi. Elokuva sai ilmiömäisen ja odottamattoman menestyksen: kriitikot ylistivät sitä, ja kun bruttotulot kohosivat yli 45 miljoonan dollarin, Schlesingerin, Hellman ja Salt ansaitsivat omaisuuden. Keskiyön cowboy sai kolme Oscaria (paras elokuva, paras ohjaaja, paras käsikirjoitus). Se oli ensimmäinen X-rated -teos, joka valittiin parhaaksi elokuvaksi.

Joe Buck, teksasilainen tiskaaja, saapuu New Yorkiin, koska hän on kuullut, että siellä on lukuisia rikkaita, tyydyttämättömiä naisia, jotka ovat valmiita palkitsemaan tuokion viriilin cowboyn seurassa muhkealla setelinipulla. Unelma alkaa himmetä, kun Joe ei saakaan ensimmäiseltä seuralaiseltaan, kyltymättömältä nymfomaanilta Cassilta, mitään korvausta, vaan joutuu päinvastoin maksamaan tälle taksirahan seuraavaan kohteeseen. Joe kohtaa Ratso Rizzon, ramman, tuberkuloottisen pikkuvarkaan, joka suostuu toimimaan tämän parittajana. Totuus valkenee Joelle: asiakaskunta koostuu homoista, joiden maksuvalmius on kyseenalainen. Unelma muuttuu painajaiseksi talven kylmetessä Ratson loukossa purkutuomion saaneessa talossa. Andy Warhol -tyylisissä bileissä Joe on pääsemässä tosibisneksen alkuun kuin Ratson tila pahenee, ja Joe päättää auttaa kuolemansairaan kaverinsa Miamiin keinolla millä hyvänsä.

Jon Voightin ja Dustin Hoffmanin loistavat, sympaattiset osasuoritukset kohoavat aiheen masentavuuden yläpuolelle. Voight kohosi nimiroolissa tuntemattomuudesta tähdeksi. Hoffman yllätti yleisönsä roolisuorituksella, joka oli täysin erilainen kuin hänen läpimurto-osansa Miehuuskokeessa. Kuvauskäsikirjoituksen valmistelu tapahtui tiiviissä yhteistyössä. Näyttelijät lausuivat repliikkinsä ensin sanatarkasti, sitten improvisoiden, Salt nauhoitti harjoitukset ja kehitteli lopullista dialogia näyttelijöiden antamien virikkeiden pohjalta.

– Jonathan Hackerin ja David Pricen (Take Ten, 1991) ja muiden lähteiden mukaan AA 23.1.1995