BROKEN FLOWERS (2005)

Koko esitystoiminnan tiimiä yhdistäviä kiinnostuksen kohteita oli monia, kuten Jim Jarmuschin elokuvat, joita Pasikin nosti tuoreeltaan esiin. Bill Murrayn minimalistinen näyttelijäntyö luo humoristisen pohjavireen elokuvaan vanhenevasta poikamiehestä, joka joutuu käymään läpi entisiä naissuhteitaan etsiessään mahdollista jälkikasvua.

***

Bill Murray tarjoaa minimalistisen näyttelijäntyön oppitunnin Broken Flowers -elokuvassa, joka on humoristinen kuvaus ikääntyneen poikamiehen innottomasta yrityksestä etsiä poikaa, jonka hän on mahdollisesti pannut alulle vuosia sitten. Omaperäisessä, episodimaisessa tyylissään pitäytyen Jim Jarmusch loistavine näyttelijöineen virittää elokuvan kuitenkin hieman enemmän kohti valtavirtayleisön makua kuin hänellä on tapana.

Jarmusch pitää kuitenkin otteen omissa käsissään tässäkin aiheessa kaihtaen sen tarjoamia monia mahdollisuuksia lypsää tunnetta vahvasti ladatusta lähtöasetelmasta. Pikemminkin käsikirjoittaja-ohjaaja heruttaa huumoria niistä monimielisyyden tiloista, joihin Murrayn harmaantunut Don Juan ja hänen muinaiset lemmittynsä joutuvat kohdatessaan jälleen vuosien jälkeen.

Don Johnstonin (Murray) on juuri hylännyt hänen viimeisin rakastettunsa Sherry (Julie Delpy), kun Don saa allekirjoitusta vailla olevan vaaleanpunaisen kirjeen, jossa kerrotaan, että hänellä on melkein 19-vuotias poika, joka yrittää mahdollisesti löytää isäänsä. Paljastus ei hetkauta miestä silmiinpistävästi, mutta hän kertoo asiasta etiopialaiselle naapurilleen Winstonille (Jeffrey Wright), joka on viiden lapsen isä, kolmen työpaikan uurastaja ja lisäksi amatöörisalapoliisi. Hän kannustaa vastahakoista ystäväänsä ottamaan selville, kuka vanhoista heiloista saattaisi olla kirjeen laatija.

Saatuaan neljä nimeä (viides ehdokas on kuollut) Winston ottaa selville osoitteet, suunnittelee kulkureitin Donin tutkimusmatkalle, antaa itsepoltetun cd:n matkamusiikiksi ja neuvoo tätä ostamaan vaaleanpunaisia kukkia naisille. Mikään tästä ei näytä herättävän Donissa innostusta, mutta hän ei myöskään ala vastustella, ja viimein hän nousee lentokoneeseen.

Tunneköyhältä vaikuttava Don tuntuu elävän virtuaalisessa tyhjiössä. Hänen ei ole tarvinnut käydä töissä ansaittuaan paljon rahaa tietokoneilla (vaikka hänellä itsellään ei ole sellaista), ja hän tuntuu tyytyvän siihen, että hän saa kuunnella yksin kotonaan klassista musiikkia tai katsella tv:tä. Lukevan hänen ei nähdä, ja toiset ihmiset tuntuvat hieman ärsyttävän häntä, mitä Murray tuo esiin monilla ilmeillään ja katseillaan. Donilla ei ehkä edes ole paljonkaan annettavaa keskustelun, ajatusten tai tunteiden tasolla, mutta Jarmusch, jota kiinnostaa vain henkilöhahmojensa nykyhetki, ignoroi päättäväisesti henkilön psykologisen taustan ja viitteet hänen haavoittuvista kohdistaan.

Puolituntisen johdattelun jälkeen kohdataan ensimmäinen äitiehdokas. Laura (Sharon Stone) on rempseä leski, jonka rallikuskimies on hiljattain kärventynyt kilparadalla. Hilpeyttä herättää Donin kohtaaminen hänen teinityttärensä Lolitan kanssa (Alexis Dziena), jonka nimi kertoo kaiken. Miehennälkäinen Laura kutsuu Donin pöytään ja vuoteeseen. Varmasti hän kertoisi, jos hänellä olisi poika Donin kanssa.

Matka ei ole pitkäkään Doran (Frances Conroy) luokse. Dora asuu ylellisessä, sieluttomassa elementtitalossa, jollaisia hän ja hänen miehensä Ron (Christopher McDonald) kiinteistövälittäjinä kaupitsevat. Dora, joka tuntuu olevan varuillaan ja pidättelevän sisäistä epätoivoa, kutsuu Donin illalliselle, mutta kysymyksillään jälkikasvusta Don osuu niin arkaan paikkaan, että siihen keskustelu päättyykin.

Matkan edetessä mikään ei viittaa siihen, että kohtaamiset herättäisivät merkityksellisiä tunteita apaattisessa Donissa. Hänen naamansa pysyy peruslukemilla niin järkähtämättömästi, että katsoja alkaa toivoa, että jään rikkoisi edes joskus hyvien kokemusten muisto tai nauru.

Hauskimmassa jaksossa Don kohtaa Carmenin (Jessica Lange), jonka ammatti rikkaan ja yliherkän asiakaskunnan ”eläinkommunikaattorina” kirvoittaa monta naurua ja antaa Murraylle tilaisuuksia skeptiseen ilmehdintään. Kyseenalaisesta ammatistaan huolimatta Carmen osoittautuu Donin entisistä heiloista merkittävimmäksi ja syvällisimmäksi. Hän on sivistynyt, elämänsä hallitseva nainen, jota ei suuresti kiinnosta katsoa taaksepäin eikä avata elämäänsä Donin tarkasteltavaksi.

Viimeisenä kohdataan Penny (miltei tunnistamaton Tilda Swinton pitkissä tummissa hiuksissa), syrjäisessä maalaistalossa asuva prätkämimmi, joka ärjäisee Donia painumaan tiehensä. Viimeisen yhteenoton valmisteluun nähden kohtaus on kovin nopea eikä anna Swintonille tarpeeksi tehtävää.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Jarmusch avaa Donin elämän emotionaalista esirippua juuri sen verran, että tuloksen saavuttaminen Donin etsintään tuntuu mahdolliselta. Murrayn osasuorituksen tavoitteena on sisäisten tunteiden kätkeminen mutta myös esittää mies sellaisena kuin hän on suhteessa maailmaan. Jos hän haluaa tosissaan löytää sen mitä hän on etsivinään, hänen on tultava ulos kuorestaan, kuten hän ilmeisesti lopussa oivaltaa.

– Todd McCarthyn mukaan (Variety 17.5.2005) AA 16.7.2006 – Elokuvaa on pidetty myös osana Bill Murrayn minimalistista trilogiaa (Lost in Translation, Steve Zissoun vedenalainen maailma, Broken Flowers).