EMILY ROSEN RIIVAAJA (2005)

The Exorcism of Emily Rose/Besatt
Ohjaaja
Scott Derrickson
Henkilöt
Laura Linney, Tom Wilkinson, Campbell Scott, Jennifer Carpenter
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
122 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Uuden kauhun haudanvakavaksi takuunimeksi kohonneen Scott Derricksonin (Sinister, The Black Phone) läpimurto-ohjaus yhdistää riivajaisia ja oikeussalidraamaa. Tosipohjaisessa tarinassa pappi on syytteessä manauksesta, jossa nuori tyttö menetti henkensä.

***

Nykykauhun takuuvarmana luottonimenä tunnettu ohjaaja Scott Derrickson löi itsensä läpi genrefanien sydämeen vuonna 2005 tarjoamalla erilaisen näkökulman vahvasti uskonnollisesti virittyneeseen manauskauhuun. Emily Rosen riivaaja oli Derricksonille elokuvan tekijän näkökulmasta huima nousu alan portaissa. Ohjaajan tililtä löytyi tätä ennen vain yksi kokopitkä – laadullisesti vaatimatonta mainetta nauttiva, Hellraiserin videolle tuotettu jatko-osa, Hellraiser: Inferno (2000). Sittemmin Derricksonin nimi on yhdistetty niin pienimuotoisiin kauhuhitteihin, kuten Sinister (2012), Deliver Us from Evil (2014) ja The Black Phone (2019) sekä isojen studioiden toiminnallisempiin teoksiin, kuten The Day the Earth Stood Still (2008) ja Doctor Strange (2016).

Emily Rosen riivaajan tarinassa asianajaja Erin Bruner (Laura Linney) ottaa käsittelyynsä tapauksen, jossa nuoren naisen (Emily Rose, roolissa Jennifer Carpenter) henkirikoksesta on syytettynä manausta suorittanut pappi, isä Moore (Tom Wilkinson). Oikeusjutussa päädytään nopeasti pohtimaan riivausta aidosti uskottavan vaihtoehtona Rosen fyysiselle tilalle, kun lääketieteen näkökulmasta tarjotut selitykset epilepsiasta tai psykoosista eivät tunnu aukottomilta. Säikyttelykauhun tai shokkiefektien sijaan elokuva pyrkii esittämään kylmien todisteiden valossa riivauksen mahdollisuuden todisteena Rosen kuolemaan johtaneista tapahtumista.

Elokuva perustuu löyhästi tositapahtumiin. 1970-luvulla saksalainen nuori nainen Anneliese Michel kuoli hyvin samanlaisissa olosuhteissa, josta seuranneessa oikeusjutussa tarkasteltiin riivauksen ja manauksen roolia kuoleman tuottamisessa. Yhtäläisyydet tositapahtumien sekä elokuvan tarinan välillä loppuvat pitkälti tähän. Ohjaaja Scott Derrickson päätyi manauskauhun tunnetumpien edustajien sijaan hakemaan näkökulman teoksensa modukseen Anatomy of a Murderin (1959) sekä The Verdictin (1982) kaltaisista oikeussalidraamojen klassikoista. Elokuvan tapahtuvat ovat kerrottu kahdessa aikajanassa, joista menneisyyden takaumajaksoja värittää selkeästi Kurosawan Rashomonista (1950) inspiraationsa saanut näkökulmarelativismi. Derrickson halusi myös käsikirjoitukseen useampaa näkökulmaa. Uskovaiseksi tunnustautuva ohjaaja pestasi kynäilijäparikseen skeptikoksi identifioituvan Paul Harria Boardmanin, joka on myös yksi elokuvan tuottajista.

Emily Rosen riivaaja tarjoaa manauskauhun rikkaaseen kaanoniin selkeästi erilaisen näkökulman tarjoamalla kylmän kalseata tosiasioiden punnitsemista genreä useammin värittäneen uskonnollisen hurmoksen sekaan. Kuivan asiallinen lähestymistapa ei silti poista tehokkaiden erikoistehosteiden tai kauhugenrelle ominaisen hyytävän kuvaustavan tehokkuutta. Pragmaattinen näkökulma aiheeseen ei riittänyt myöskään poistamaan näyttelijäkaartin kokemia kummitteluja tuotannon aikana. Näyttelijöistä Laura Linney sekä Jennifer Carpenter ovat omin sanoin kuvailleet erikoisia kummittelutapauksia, joita kokivat kuvausten aikana.

– Santeri Paju 17.10.2023.