Ensimmäisessä valkokangasseikkailussa selviää, kuinka Muppetit ensi kertaa kohtasivat toisensa, ja matkataan road tripin kautta kohti omaa kotiteatteria. Sarjasta tuttuun tapaan iso katras tähtiä ja koomikoita vierailee seikkailun tuoksinnassa. Paul Williams kirjoitti musikaalin laulut, mukaan lukien tunnuskappaleen The Rainbow Connection.

***

Hullunkuristen nukkehahmojen Muppet Show -sketsiohjelma muodostui saman tien sensaatiomaisen suosituksi niin lasten kuin aikuistenkin parissa, ja ison kankaan elokuvaversiota alettiin suunnitella lähes välittömästi. Televisio-oikeudet omistanut Sir Lew Grade toteutti elokuvan tv-ohjelman toisen kauden jälkeen. Kuvauksien aikana ohjelma palkittiin Emmy-palkinnolla, mikä ehkä auttoi esittäjiä pitämään intoaan yllä kohotettu käsi huopanuken sisuksissa vietettyinä pitkinä päivinä.

Juonen ajatuksena on kertoa, miten niinkin värikäs ja erikoinen kööri hahmoja alun perin tapasi ja alkoi pitää varietee-ohjelmaansa tutussa teatterissaan. Tarina on kuitenkin elokuva elokuvan sisällä, ja Kermit-sammakko toteaa veljenpojalleen Robinille, että nähty tulkinta on jokseenkin fiktionaalinen sarjan sisäisessä maailmassa. Melankolisen Kermitin matka suolta kohti Hollywoodia ja positiivisen Fozzie-karhun vilpitön halu saada ihmiset nauramaan, heijastelee myös Mississippin maaseudulta kotoisin olleen Jim Hensonin omaa kivikkoista tietä Muppettien ja Seesamitien kautta maailmankuuluksi nukkemestariksi ja erikoisista hahmoista koostuvan studion johtohahmoksi. Tarinan konnat puolestaan edustavat isoa bisnestä ja markkinoita, halua kaapata Kermit sammakonreisi-pikaruuan maskotiksi, eli toisin sanoen keinoja saada kaupallisten intressien avulla taiteilija luopumaan periaatteistaan ja toimimaan omaa etuaan vastaan.

Muppet Show sijoittui aina yhteen teatteriin, joko lavalle tai takahuoneeseen. Elokuva antoi hahmoille laajemman kankaan, jossa liikkua. Uusia innovaatioita piti myös kehittää kohtauksiin, jossa hahmojen alaosat ja jalat näkyvät. Erityisesti tietysti nukkien ohjaajia piti kyetä piilottamaan entistä pienempiin tiloihin. Erityisen hankalaa tämä oli kohtauksissa, joissa hahmot ajavat yhdessä Fozzien ruosteista Studebaker-autoa. Auton oikea kuski oli piilotettu takakonttiin, josta ohjailu tapahtui videokuvan tai radiopuhelimien avulla. Kermitin suolla esittämää laulua varten Jim Henson upotti itsensä veden alle päiväkausiksi sukellustarvikkeissa ohjailemaan tähtihahmoaan. Mahdollisesti elokuvan jännittävin efekti on silti yksinkertaisesti Kermit ajamassa polkupyörää, mihin tarvittiin radio-ohjausta ja marionettitaitoja.

Tähticameoihin saatiin mukaan muiden muassa Orson Welles, Scott Walker, James Coburn, Telly Savalas, Carol Kane, Steve Martin, Richard Pryor, Madeline Kahn ja Bob Hope. Erityisen innoissaan Henson oli tavatessaan vanhan kaartin vatsastapuhujan Edgar Bergenin ja nukkensa Charlie McCarthyn. Nukketaiteilijoille kyseessä oli oman lajinsa Elvis. Sääli kyllä rooli kauneuskilpailun juontajana jäi Bergenin viimeiseksi, ja hän menehtyi 1978. Elokuva on omistettu hänen muistolleen, mikä ennakoi synkällä tavalla myöhemmän Muppettien joulun (1992) omistusta puolestaan Jim Hensonille ja Richard Huntille. Kummassakin tapauksessa kyseessä on täten menneen sukupolven vaihtuminen uuteen.

Elokuva lainaa paljon klassisesta Hollywoodista, siinä on nasevaa screwball-sanailua, periamerikkalaista road tripiä ja erilaisten kaverusten buddy-komediaa, romantiikkaa Miss Piggyn astuessa estradille ja jopa villin lännen yhteenotto. Lopun suurta musikaalikohtausta varten Henson halusi 250 Muppetin laulavan kuoron. Lähes kaikki nuket, jotka olivat saatavilla, otettiin mukaan, mukaan lukien tutut hahmot Seesamitiestä ja Saturday Night Liven välisketseistä. Lopulta mukaan saatiin Yhdysvaltain länsirannikolta 150 nukketaiteilijaa, joiden mukana olivat muiden muassa tulevat ohjaajat John Landis ja Tim Burton.

– Brian Jay Jonesin Jim Henson: The Biographyn (2013) pohjalta Paavo Ihalainen 8.12.2024