George Orwellin (1903–1950) pieni, mutta merkittävä tuotanto huipentui romaaneihin Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984. Maailmankirjallisuuden klassikoiksi nousseet teokset käsittelevät totalitarismia allegorisesti faabelin ja dystopian keinoin. Maaseudun eläinten valtapelin kautta Orwell kuvasi Stalinin kaltaisten diktaattorien korruptoivaa vallanhimoa. Vuonna 1984 -romaanista, jossa ”isoveli” valvoo alati kansalaisia, on muodostunut profeetallinen näkemys valvontayhteiskuntamme ahdistavuudesta. Orwellin epäsuora vaikutus elokuvataiteeseen on huomattava, mutta myös filmatisointien saralta löytyy kaksi nyt esitettävää merkkipaalua.

***

George Orwellin kirjan filmaamisesta kieltäytyivät sekä Francis Coppola että Milos Forman, ja lopulta sen otti käsiteltäväkseen Englannin uuden aallon ohjaaja, 38-vuotias Michael Radford, jonka esikoisteos oli nimeltään Another Time, Another Place. Läheisyyttä, toisen maailmansodan aikaa elävän skottikylän kronikkaa seuraa maailmanlopun fresko, jossa ihmiset ovat kutistuneet toukiksi ja Isoveli, Big Brother, on kaikkialla läsnä.

Orwell kirjoitti romaaninsa vuonna 1948 ja sijoitti sen vuoteen 1984 vaihtamalla vuosiluvun kaksi viimeistä numeroa keskenään. Hän ei ollut ollut niin sokea, ettei olisi arvannut, että stalinismi selviytyisi toisesta maailmansodasta vahvistuneena eikä aikoisi myöntää tippaakaan enempää vapautta Neuvostoliiton kansalaisille. Tälle kokemukselle perustuu romaani 1984. Tarina laajenee tieteisromaanin yli totalitaarisen ideologian mekanismien erittelyksi; vallan, johon väistämättä kuuluu yksi ainoa puolue, jota kohtaan esitetty autenttinen kritiikki on kielletty. Orwell syvensi aiheita, joita Arthur Koestler oli jo esittänyt kirjassaan Pimeyttä keskellä päivää, mutta hän siirsi painopistettä asettamalla etusijalle kansan, työntekijät.

Michael Radford välttää ideologisen ansan, joka olisi helposti tehnyt alkuperäisestä aiheesta pilakuvan. Hän ei yritä todistaa mitään; hän analysoi käyttäytymistä, tiettyä yhteiskuntaa, joka eräissä suhteissa on varsin lähellä brittiläistä. Hänen Oceaniassaan on erinäisiä piirteitä, jotka tuovat mieleen Englannin. Radford ei ole tempautunut ennakko-odotusten mukaiseen hurmioon vaan hahmottaa Orwell-tulkintansa käyttämällä taitavasti maansa, erityisesti rapistuneen Lontoon, luonnollista ympäristöä, rakennuksia, jotka eivät ole varsinaisesti raunioituneet mutta joiden hallitseva ilme on rumuus. Hän ei pue työläisiään Maon Kiinan rakastamaan siniharmaaseen vaan vielä tummempaan, harmaan ympäristön mukaan. Hänen tarvitsee korostaa vain hyvin kevyesti teollistunutta todelllisuutta, joka ympäröi meitä, luodakseen alituisen vierauden tunteen. Orwellin teemaa kehitellen Radford osoittaa poliisin komentavan kaikkialla. Historian kulku on muuttunut, menneisyydellä ja tulevaisuudella ei ole enää todellisuuspohjaa, niitä voidaan alituisesti manipuloida. Tätä ovat todistamassa kolme henkilöä: Winston, alistunut mies, joka herää eräänlaiseen tajunnan tietoisuuteen ja nousee siis vastahankaan, hänen ystävättärensä Julia, kaunis proletaari, jolla on pikimusta tukka, sekä poliittinen komissaari O’Brien, samalla rippi-isä ja ajattelija, sielujen lääkäri.

Propaganda ei vaikene koskaan. Vihaa ja innostusta ylläpidetään taukoamatta, taitavasti annostellen. Radford on valinnut yksiviivaisen sävyn, katkeamattoman kehotuksen järjestykseen. Dramaattinen jännitys ei hetkeksikään laukea. Hitaasti, tarkoin lasketuin askelin, tarina tuo esiin totuuksiaan. Ja sitten nähdään äkkiä lyhyitä välähdyksiä Alain Resnais’n ensimmäisten elokuvien parhaan perinteen mukaisesti. Mielikuvituksellinen muuttuu todeksi; todellinen rakkaus, ohimenevä onni, ulkopuolella ajan. Mutta ideologia tartuttaa tämän mielikuvituksellisen, pyyhkii vuorostaan pois tämän väliaikaisen turvapaikan.

Valtaosa elokuvasta – yhdeksän kymmenesosaa – on filmattu laboratorioissa varta vasten kehitettyjen värien taustaa vasten, hopeanharmaan, joka peittää kaiken, ja jossa on muutama punainen läiskä. Paolla vapauteen, rakkauteen, unelmaan, ei enää ole syytä olla olemassa…

– Louis Marcorellesin mukaan (Le Monde, suom. Kaleva 3.12.1984) AA 1994