PASOLININ KOOMISET EPISODIT (1962 / 1966)
1960-luvun suosittuihin episodielokuviin Pasolini ohjasi kernaasti humoristisia ja satiirisia jaksoja: La ricotta (1962), La terra vista dalla luna (1966), Che cosa sono le nuvole? (1968) ja La sequenza del fiore di carta (1969). Esitämme episodit La ricotta ja La terra vista dalla luna. Che cosa sono le nuvolen ja La sequenza del fiore di cartan esitys on valitettavasti peruuntunut.
***
LA RICOTTA (Cream Cheese), Italia/Ranska 1962. Tuotantoyhtiöt: Arco Film, Cineriz, Lyre Film. Tuottaja: Alfredo Bini. Ohjaus, käsikirjoitus: PIER PAOLO PASOLINI. Kuvaus (mv+väri, 1,85): Tonino Delli Colli. Musiikki: Carlo Rustichelli. Alessandro Scarlatti: ”Cantata”; Giuseppe Verdi: ”Libiam nei lieti calici” La Traviatasta; Tommaso da Celano: Sequenza per la Messa dei defunti, ”Dies irae dies illa”; Giovanni Fusco: ”Eclisse twist”. Lavastus: Flavio Mogherini. Puvut: Danilo Donat. Kampaukset: M.T. Corridoni. Make-up: Goffredo Rocchetti. Leikkaus: Nino Baragli. Äänitys: Luigi Puri. Kuvauspaikka: Rooman ympäristö (Pratone dell’Acqua Santa, roomalainen akvedukti). PÄÄOSISSA: Orson Welles (ohjaaja), Mario Cirpiani (Stracci), Laura Betti (tähti), Edmondo Aldini (toinen tähti), Vittorio La Paglia (lehtimies), Ettore Garofolo (avustaja), Maria Bernardini (strippari), Rossana Di Rocco (Straccin tytär). 971 m / 36 min
LA RICOTTA on Pasolinin osuus episodielokuvaan ROGOPAG, jonka yhdistäväksi piirteeksi on määritelty yritys kuvata maailmanlopun onnellisia alkutahteja. Muut elokuvan jaksot ovat Roberto Rossellinin ILLIBATEZZA, Jean-Luc Godardin IL NUOVO MONDO ja Ugo Gregorettin IL POLLO RUSPANTE. Pasolinin episodi toi ohjaajalleen muutaman kuukauden ehdollisen vankeustuomion ”valtionuskonnon rienaamisesta”. Pasolini oli tuolloin juuri kirjoittanut ensimmäisen sovituksen MATTEUKSEN EVANKELIUMISTA ja valmistui siirtämään projektin valkokankaalle: LA RICOTTA on hänen satiirinen, estottomasti ilakoiva näkemyksensä raamattuspektaakkelien teollisesta tuotannosta. Ohjaaja tekee työtään vain rahasta ja tietää tekevänsä roskaa, toista ryöväriä esittävä avustaja on nälissään ja yrittää kaiken aikaa päästä syömään piilottamaansa juustoa, tähdet oikkuilevat. Villin groteskilla tavalla Pasolinin elokuva välittää kuilun kristinuskon perustan, alkuperäisen sisällön ja sen nykyisten räikeiden muotojen tai sitä hyväksikäyttävien kaupallisten ilmiöiden välillä.
– Jose Luis Guarnierin (Roberto Rossellini, 1970), Richard Roudin Godard, 1967) ja muiden lähteiden mukaan ST
***
LA TERRA VISTA DALLA LUNA (Maa Kuusta nähtynä) (The Earth Seen from the Moon), Italia/Ranska 1966. Tuotantoyhtiöt: Dino De Laurentiis Cinematografica, Les Productions Artistes Associés. Tuottaja: Dino De Laurentiis. Kuvaus (väri, 1,85): Giuseppe Rotunno). Musiikki: Piero Piccioni. Lavastus: Mario Garbuglia, Piero Poletto. Puvustus: Piero Tosi. Veistokset: Pino Zac. Kuvauspaikat: Rooma (Colosseum), Fiumicino. PÄÄOSISSA: Totò (Cianciato Miao), Ninetto Davoli (Basciù Miao), Silvano Mangano (Assurdina Cai), Mario Cipriani (pappi), Luigi Leoni (turisti), Laura Betti (turistin vaimo). Ensiesitys Berliinin elokuvajuhlilla 1967. 858 m / 31 min
Episodi elokuvasta LE STREGHE (Nykypäivän noitia) (The Witches). Muut jaksot: Francesco Rosin LA SICILIANA, Mauro Bologninin SENSO CIVICO, Luchino Viscontin LA STREGA BRUCIATA VIVA ja Vittorio De Sican UNA SERATA COME LE ALTRE.
Pasolinin episodin burleski, lumoava, faabelinomainen sävy poikkeaa muusta kokonaisuudesta. Se on faabeli maallisen onnen ehdoista, tarina köyhästä, kuuromykästä tytöstä, joka kuin taikaiskusta huomaa asuvansa rikkaassa, mukavassa talossa, mutta joka oivallettuaan tilanteensa palaa köyhään arkeensa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Méliès filmasi matkan Kuuhun. Samassa hengessä Pasolinin tuo maan päälle vieraan samalta planeetalta, vai onko hänen kotoinen demoninsa vieras omista unistamme? Assurda, joka valmistaa puhtaan ja mukavan kodin kulkureille Toto & Ninetto, on todellakin sadun hyvä haltijatar. Hän liikuttaa taikasauvaansa ja kulkurien hökkeli muuttuu ”Pietarinkirkkoa kauniimmaksi palatsiksi”. Hän on äiti ja rakastajatar, joka vannoo isä- ja poikakulkurille ikuista uskollisuutta ja turvaa – jopa kuoleman jälkeen. Romanttisessa mielessä hän voisi edustaa eräänlaista naisihannetta, mutta tässä naivistisessa faabelissa elämän ehdoista hän on kaikkivoipa, kaikkialla läsnäoleva käytännön vertauskuva ihanteelliselle marxismille
Kunniapaikalla eräässä Assurdan loihtimassa huoneessa riippuu Chaplinin kuva, ja tämä ele voidaan nähdä kunnianosoituksena. Pasolinin elokuvaa leimaa sama tunteellinen romantiikka kuin Chaplinin kaksikelaisia romansseja Edna Purviancen kanssa. Tämän Pasolinin komedian henkilöt eivät osaa valehdella. Heidän toimintojaan ohjaa sisäinen totuus ja primääriset tarpeet, jotka ilmenevät automaattisesti ja häpeämättömästi. Elokuva on mahdollisen taidetta. Sen todistaa Pasolini vakuuttavasti tällä värikkäällä sadullaan, groteskeja piirteitä vilisevällä silmänkääntötempullaan, jossa näyttelijät tosissaan ovat pukeutuneet leikkiviksi lapsiksi. Jos runoilija on tahtonut antaa kuvan ehdottomasta onnesta, on myös hänen kuviensa oltava kauniita. Myös Assurdan ihmeellisessä maailmassa kaikki on kaunista.
– Stig Björkmanin ja Cinemateketin/Filmklubbenin esitteen mukaan ST
Koonnut AA 1995
