KING LEAR (1987)
Jean-Luc Godardin 1980-luvun mestariteos on huijarin ja jokerin käsialaa. Tšernobylin onnettomuuden jälkeisessä maailmassa Shakespeare Jr. yrittää pelastaa maailman arvokkaat taideteokset. Shakespeare-sovitus kääntyy Godardin käsissä taidekollaasiksi, jossa elokuvanteko, kirjallisuus, hupsuttelu ja Woody Allen kohtaavat.
***
Jean-Luc Godardin King Lear (1987) saa nimensä William Shakespearen kuuluisalta tragedialta, mutta paljon muuta yhteistä teoksilla ei ensisilmäyksellä näytä olevankaan. Shakespearen Kuningas Lear (King Lear, 1605) kertoo vanhasta kuninkaasta, joka päättää jakaa valtakuntansa kolmen tyttärensä kesken. Lear lupaa antavansa suurimman osuuden sille, joka rakastaa häntä eniten. Siinä missä kaksi vanhempaa tytärtä ilmaisevat rakkautensa vuolain ylisanoin, nuorimmainen Cordelia vaikenee. Kun Lear kysyy Cordelialta, mitä tämä voi sanoa voittaakseen siskojensa tunteikkaat tunnustukset, Cordelia vastaa: ”En mitään” (”Nothing”). Raivostunut Lear jättää Cordelian perinnöttä. Godard ei kerro Kuningas Learin tarinaa, mutta hän tarttuu tragedian alkusysäyksenä toimivaan Cordelian hiljaisuuteen. Godard lainaa Viviane Forresterin ajatusta Cordelian ”väkivaltaisesta hiljaisuudesta”. Cordelia ei nimittäin ole täysin vaiti, sillä hän sanoo ”nothing” tai, kuten Godard toistuvasti painottaa, ”no thing”. Tämä ”ei mikään” on Godardin elokuvan olennaisin motiivi.
Elokuvan syntytarina on jo sinänsä kiinnostava, mutta se on myös elokuvan sisällön kannalta tärkeä. King Lear sai alkunsa, kun Godard tapasi halpoja amerikkalaisia genre-elokuvia tehtailevan Cannon Groupin toisena omistajana tunnetun elokuvatuottaja Menahem Golanin Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1985. Golan ja Godard laativat lautasliinalle sopimuksen, jonka mukaan Godardin pitäisi tehdä elokuva Shakespearen Kuningas Learista Cannesin seuraavan vuoden festivaalille. Norman Mailer pestattiin kirjoittamaan käsikirjoitus. Vastahakoinen Mailer suostui ainoastaan sillä ehdolla, että Cannon tuottaisi hänen elokuvansa Kovat kundit eivät tanssi (Tough Guys Don’t Dance, 1987). Mailer modernisoi Shakespearen tragedian nykyaikaiseksi mafiatarinaksi, mutta Godard ei tiettävästi koskaan lukenut käsikirjoitusta. Kun kuvaukset viimein alkoivat syyskuussa 1986, oltiin aikataulusta jo pahasti jäljessä, ja pian Mailer lähti koko projektista. Lopulta elokuva tehtiin lyhyellä aikataululla keväällä 1987 juuri ennen Cannesin elokuvajuhlia Godardin ja tuottajien välikätenä toimivan Tom Luddyn sekä käsikirjoittaja ja näyttelijä Peter Sellarsin avustuksella.
Godard tuo tämän tuotantohistorian osaksi elokuvaansa. Elokuva alkaa puhelinkeskustelulla Golanin, Godardin ja Luddyn välillä. Turhautunut Golan vaatii Godardia viimeistelemään elokuvansa ennen Cannesin elokuvajuhlia. Luddy pyytää Godardilta vastausta, mutta sitä ei kuulla. Cordelian lailla Godard vaikenee. Elokuvan seuraavassa kohtauksessa nähdään Norman Mailer ja tämän tytär keskustelemassa Mailerin käsikirjoituksesta ennen Mailerin tuotannosta poistumista. Tästä eteenpäin elokuvasta kehkeytyy vertauskuvallinen tarina elokuvataiteen ja erityisesti kirjallisuussovituksen tekemisestä. Siinä eletään Tšernobylin ydinonnettomuuden jälkeisessä maailmassa, jossa kulttuuri on kadonnut. Sellars esittää William Shakespeare junioria, jonka tehtävänä on luoda kuuluisan esi-isänsä kadonneet tekstit uudelleen. Ravintolassa hän kuulee uudesti syntyneiden Cordelian (Molly Ringwald) ja Learin (Burgess Meredith) välistä keskustelua, minkä avulla hän saa kiinni joistakin Shakespearen sanoista. Junioria neuvotaan ottamaan yhteyttä myös Godardin esittämään keksijään, jonka kuvatutkimusten aavistellaan jollain tavalla liittyvän hänen tehtäväänsä.
Godardin elokuvan Keskipäivän aave (Le mépris, 1963) tavoin King Lear käsittelee kirjallisuussovituksen tekemistä sekä taiteilijoiden ja tuottajien välisiä ristiriitoja. Cordelian hiljaisuudessa Godard ei kuitenkaan näe ainoastaan kuninkaiden ja tuottajien vaan myös tekstin ja kielen airuiden (käsikirjoittajat ja kirjailijat) vastustusta. Shakespeare Jr. pinnistelee löytääkseen esi-isänsä tekstien oikeat sanat ja merkitykset, mutta merkitys on osittain saavuttamatonta. Cordelian hiljaisuudessa piilee oivallus siitä, kuinka kieli ei voi tavoittaa kaikkea. ”Lempeni, sen tiedän”, Cordelia pohtii, ”on rikkahampi kuin mun kieleni.” Learille tämä ei riitä, kuten Godardin elokuvakaan ei riittänyt tuottajille ja yleisölle. Cordelia ei halua välineellistää rakkauttaan käyttöobjektiksi (”no thing”), ja samoin Godardin teos kieltäytyy mukautumasta kielen, järjen ja elokuvateollisuuden vaatimuksiin. Godardin King Lear on ilkikurinen, kategorioista irti rimpuileva, elokuva ”ei mistään”.
Lähde: Richard Brody: Everything Is Cinema: The Working Life of Jean-Luc Godard (2008, Holt)
– Ilpo Hirvonen 6.4.2023