VAIHE IV (1974)


Hitchcockin ja Scorsesen alkutekstijaksoja laatineen design-guru Saul Bassin ainoa kokoillan ohjaus hätkähdyttää tajunnallis-tieteellisellä otteella ja huikealla kuvastolla. Tutkimusasema Arizonan aavikolla joutuu huippuälykkään muurahaisyhteisön armoille. Salaperäisiä viljaympyröitä nähtiin Bassin hypnoottisessa teoksessa ennen kuin niitä putkahteli brittien pelloille.
Loppukuvana esitetään elokuvasta poistettu alkuperäinen loppujakso (18 min, Blu-ray).
***
Saul Bass (1920–1996) muistetaan graafisen suunnittelun innovaattorina, joka loi yhdysvaltalaisille yrityksille ikonisia logoja ja rakensi Hollywood-elokuville visuaalista identiteettiä uraauurtavalla otteella. Otto Preminger ja Alfred Hitchcock alkoivat 1950-luvulla tilata Bassilta julistegrafiikan lisäksi tyyliteltyjä, animaatiotekniikalla toteutettuja alkutekstejä. Modernin alkutekstigrafiikan isästä tuli myös arvostettu ohjaaja. Bass ja hänen puolisonsa Elaine Bass palkittiin 1969 Oscarilla yhdessä ohjaamastaan lyhytelokuvasta Why Man Creates.
Vaihe IV (1974) on Saul Bassin ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt pitkä elokuva. Omintakeinen tieteistrilleri sijoittuu avaruusalusta muistuttavalle kupolimaiselle tutkimusasemalle Arizonan aavikolla. Biologi Hubbs (Nigel Davenport) ja kryptologi Lesko (Michael Murphy) seuraavat yhtyneiden muurahaislajien kommunikaatiota ja nopeaa kehittymistä ylivoimaiseksi kollektiiviksi.
”Päiväkirjamuodossa kerrottu Vaihe IV on psykologisesti puhutteleva, alakuloista, väistämätöntä kohtalokkuutta hohkaava kuvaus ihmisen avuttomuudesta sopeutumiskykyisten muurahaisten uhrautuvaisen joukkovoiman edessä. Elokuvassa on hieman 2001 – Avaruusseikkailu -tyyppistä uskonnollis-myyttistä tunnelmointia ihmiskunnasta uuden aikakauden kynnyksellä”, Arto Pajukallio kirjoitti Katso-lehdessä (48/1996) elokuvan ensimmäisen suomalaisen tv-esityksen yhteydessä.
”Mikroskooppikuvaus neuvokkaista muurahaisista loihtii ruutuun mykistävän loisteliaita kuvia.”
”Kiehtovinta elokuvassa on sen visuaalisuus”, Kaarina Lehtisalo kommentoi Kulttuuritoimitus-sivuston kolumnissaan (4.12.2020) blu-ray-tallenteen katselun pohjalta. Julkaisu sisälsi lisämateriaalina alkuperäisen loppuratkaisun, joka studion käskystä oli 1970-luvulla leikattu pois elokuvasta.
”Kyseessä ei ole mikään scifi-spektaakkeli, vaan elokuvan kuvissa on poikkeuksellista näkemystä, aitoa taiteellista otetta. Miltei jokainen elokuvan yksittäinen freimi voitaisiin irrottaa omaksi teoksekseen ja viedä minkä tahansa taidemuseon seinälle. Saul Bassin alkuperäinen versio Phase IV:n lopuksi on hyvin surrealistinen, ja oli todella ilahduttavaa tämä nyt nähdä edes lisämateriaaleissa.”
Toni Jerrman arvioi Bassin elokuvan Tähtivaeltaja-blogissa (3.3.2021), jonka mukaan ”Phase IV ottaa eläinhirviögenreä kraivelista ja vääntää aiheesta älykkään sekä taiteellisesti kunnianhimoisen scifi-helmen”.
”Phase IV on täyttä rautaa. Huikeiden muurahaisnäkymien ohessa se tarjoilee viipyilevän hypnoottista kuvastoa autiomaan hiljaisista maisemista, hylätyistä taloista ja auringon paahteesta. Puhumattakaan kysymyksistä tieteen tekemisen etiikasta ja ihmisen asemasta maailmankaikkeudessa. Tässä ekologisestikin valveutuneessa filmissä ihmistä ei todellakaan nähdä luomakunnan itseoikeutettuna valtiaana. Phase IV on omintakeinen klassikko, jonka kuvasto kaivautuu muhimaan syvälle aivojen onkaloihin.”
– Lauri Lehtinen 20.12.2022